reijo_frank

Kolumni

Harry Wallin

Kirjoittaja on kansanedustaja (sd.).

Jatkossa taksiasiakkaan tulee tarkkaan katsoa auton sivuikkunassa olevaa hinnastoa

Hallituspuolueet pääsivät lopulta sopimukseen taksiliikenteen tulevaisuudesta. Ministeri Anne Bernerin ja liikenneministeriön kokoomuslaisten virkamiesten tavoite oli vapauttaa taksiliikenne täysin vapaalle kilpailulle, jolloin taksiluvista olisi luovuttu.

Yhtenä esityksenä oli myös, että kuka tahansa olisi voinut kuljettaa matkustajia taksinomaisesti 10 000 euroon saakka ilman lupaa, kuitteja, arvonlisäveroa ja kirjanpitovelvollisuutta. Se olisi sekoittanut markkinat täysin ja luonut kahdet eri pelisäännöt. Tästä olisi seurannut täydellisesti harmaan talouden taksimarkkinat.

Pitkään liikenne- ja viestintävaliokunnassa jäsenenä olleena tiedän, että tämä asia on ollut monesti esillä. Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini ilmoitti keväällä, ettei perussuomalaiset tule hyväksymään täyttä vapaata kilpailua taksialalle. Tämän viisaan kannanoton taustalla oli ”ruohonjuuren” tasolta tullut palaute sekä taksiyrittäjiltä että asiakkailta. Keskustan ja kokoomuksen eduskuntaryhmät olisivat olleet valmiita hyväksymään Bernerin alkuperäisen esityksen.

Edessä on Ruotsin ja Viron kaltainen tilanne, jossa asiakkaan tulee tarkkaan katsoa auton sivuikkunassa olevaa hinnastoa.

Jatkossa taksiyrittäjä tarvitsee taksiluvan. Yrityksellä myös pitää olla suomalainen y-tunnus ja auton pitää olla rekisteröitynä Suomessa. Esitykseen lisättiin vaatimus taksikuskin riittävästä kielitaidosta ja rikostaustan tarkistaminen. Hallituksen esityksellä tavoitellaan merkittäviä säästöjä yhdistämällä henkilöiden, postin, tavaroiden sekä koulu- ja erityispalvelukyytejä. Kelan vuosittaiset säästöt voivat olla jopa sata miljoonaa euroa ja kunnilta kulut vähenevät lähes kolmanneksella, arvioi Berner.

Jatkossa Trafi myöntää taksiluvat ja valvoo hinnoittelua. Luvissa ei ole enää tarveharkintaa. Taksimatkojen hinnoittelu vapautuu kilpailulle ja edessä on Ruotsin ja Viron kaltainen tilanne, jossa asiakkaan tulee tarkkaan katsoa auton sivuikkunassa olevaa hinnastoa. Uudistus tulee siirtymäajalla.

Helsingin hovioikeus tuomitsi kaksi Uber-kuljettajaa sakkoihin luvattomasta taksiliikenteen harjoittamisesta. Kuljetuksista saadut 2 800 ja 12 250 euron palkkiot tuomittiin valtiolle menetetyiksi. Hovioikeus piti ratkaisevana, että kyse oli ammattimaisesta henkilöiden kuljettamisesta ja taksilupaa edellyttäneestä toiminnasta.

Harry Wallin

Kirjoittaja on kansanedustaja (sd.).

Kolumni

Liisa Jaakonsaari

Kirjoittaja on europarlamentaarikko.

Onko vaaleista tullut ”naamojenvaihtoviikkoja”?

Vaalit ja kansanäänestykset niin Ranskassa, Turkissa kuin Suomen kunnallisvaaleissakin ovat olleet yllätyksiä täynnä. Puolueiden strategit ja tutkijat miettivät, mitä ihmettä oikein tapahtuu.

Aika harvoin ihmiset rankaisevat vaaleissa huonosta politiikasta. Muuten hallituspuolueet eivät olisi pitäneet niin hyvin pintansa kuin Suomessa tapahtui. Äänestävätkö ihmiset sitten arvopohjasta vai hetken mielijohteesta, vai mistä ihmeestä on kysymys?

Mielessäni on viime aikoina ollut Norja, missä muutama vuosi sitten demarivalta vaihtui yllättäen keskusta-oikeiston hegemoniaksi. Kaikki kiittivät vuolaasti demarien politiikkaa mutta äänestivät toisin. Ihmiset halusivat ”vaihtaa naamoja”.

Onko vaaleista yleisemminkin tullut vain ”naamojenvaihtoviikot”?

Ensimmäinen tehtävä on ottaa digivallankumous haltuun.

Saksalainen sosiologi Jürgen Habermas loi aikoinaan kiehtovat käsitteet ”systeemi” ja ”elämismaailma” ja teorian näiden kahden maailman kasvavasta kuilusta.

Puolueet, kirkko ja media ovat osa systeemiä, elämismaailma taas systeemin ulkopuolista toimintakenttää.

Mielikuva ”systeeminvastaisuudesta” ja politiikan ulkopuolisuudesta oli vihreiden ja vasemmistoliiton monien ehdokkaiden ja sitä kautta puolueiden menestystekijä. Varsinkin vihreitä auttoi myös – ehkä nuorten ehdokkaiden ansiosta – vahva mielikuva tulevaisuuspuolueesta, vaikka teemat ja puheet olivat sataprosenttista demarisettiä.

Johtopäätökseni on, että ihmiset eivät tänään kiitä eivätkä rankaise puolueita harjoitetusta politiikasta, vaan äänestäjät käyttäytyvät kuin markkinavoimat: kyse on ODOTUKSISTA, ei menneestä eikä nykyhetkestä, vaan odotuksista ja suhteesta tulevaisuuteen.

Siis tehkäämme demareista johtava tulevaisuuspuolue. Ensimmäinen tehtävä on ottaa digivallankumous haltuun. Olen puhunut tästä kolmelle edelliselle puoluesihteerille. Nyt on Anttonin vuoro. Se on soteakin suurempi juttu. Ja pari piirua pois systeemin puristuksesta kohti elämismaailmaa.

Liisa Jaakonsaari

Kirjoittaja on europarlamentaarikko.

Kolumni

Maria Tolppanen

Kirjoittaja on SDP:n kansanedustaja Vaasasta.

Palkaton työ on oman aikamme ihmiskauppaa

Ihmiskauppaa on kaikkialla ympärillämme. Se ei ole pelkästään prostituutiota, se on myös työn teettämistä palkatta. Perustuslain mukaan työvoima on valtiovallan suojeluksessa – silti Suomen hallitus hyväksyy ja edesauttaa ihmiskauppaa. Puoliväliriihi ei puuttunut tähän ongelmaan.

Hallitus on linjannyt työllisyyden parantamisen yhdeksi kärkihankkeistaan. Yksi toimi on ammatillisen koulutuksen reformi. Pähkinänkuoressa se tarkoittaa entistä vähemmän lähikoulutusta, entistä enemmän itseopiskelua ja ison osan koulutuksesta siirtämistä työnantajien vastuulle. Miten työnantajilla on varaa pitää opintojen ohjaajaa ja kouluttajaa, jollei heillä ole varaa palkata väkeä?

Koulutettavia tulee riittämään. Uusien opiskelijoiden lisäksi työpaikat kouluttanevat myös ne työttömät, joiden ammattitutkinto on viisi vuotta vanha ja näin vanhentunut.

Mutta on syytä tehdäkin jotain, kun maassa on yli 400 000 työtöntä ja noin 60 000 vapaata työpaikkaa. Olisin toivonut, että nyt olisi keskitytty ihmisen hyvinvointiin ja työllistämiseen oikeaan palkkatyöhön.

Hallituksen työkalupakissa lähinnä keppiä ja karenssia.

Hallituksen keinot työttömyyden hoitoon ovat olleet työttömiä rankaisevia, eivät oikeisiin töihin osoittamista.

Työkalupakissa on ollut työn vastaanottamisen velvoite 80 kilometrin säteellä, huolimatta siitä, onko julkista liikennettä tai omaa autoa. Jos työtä ei ota vastaan, tulee karenssi. Niiden määrä on noussut vuodessa runsaasta 4 000:sta yli 17 000:teen. Näillä keinoin ei työllisyysaste nouse 72 prosenttiin.

Tällä hetkellä työttömän on myös suostuttava näyttämään taitonsa kuukausien näyttötyöllä. Näyttötyö on palkatonta eli orjatyötä ja ihmiskauppaa. Se hyödyttää työnantajaa, ei työntekijää. Syyllinen ei tässä kuitenkaan ole työnantaja vaan maan hallitus.

Ihmettelen, että vastikkeellisen työttömyysturvan ja ilmaistyön sosioekonomisia vaikutuksia ei ole arvioitu. Alle työttömyysturvan tehtävä työ, kun siihen otetaan työmatkakulut mukaan, ei elätä perhettä. Avuksi tarvitaan sosiaalitukia. Lisäksi köyhyys luo pahoinvointia, syrjäyttää lapsia ja luo sukupolvien yli menevää köyhyyttä.

Puoliväliriihi ei myöskään paneutunut siihen, miten saada ihmiset pois ulosottoloukusta, mikä myös estää työn vastaanottamisen.

Maria Tolppanen

Kirjoittaja on SDP:n kansanedustaja Vaasasta.

Kolumni

Raimo Väyrynen

Kirjoittaja on valtio-opin emeritusprofessori.

”Suurin yksittäinen syy on jäsenkunnan ikärakenne” – kunnallisvaalien jälkitunnelmissa soi Winner takes it all

SDP:n kunnallisvaalimenestystä pohdittaessa on nähtävissä kaksi koulukuntaa.

Toisen mukaan puolue selviytyi voittajana, kun vertailukohtana käytetään vuoden 2015 eduskuntavaaleja. Toisen näkökannan mukaan ääniosuuden hienoinen lasku oli tappio edellisiin kunnallisvaaleihin verrattuna, kun otetaan huomioon se, että oppositioasemasta käsin olisi pitänyt pystyä parempaan suoritukseen.

Kunnallisvaaleja voi verrata vain edellisiin vastaaviin vaaleihin ja sen vuoksi kyseessä ei ollut taas kerran torjuntavoitto, vaan ilmeinen tappio. Paljon ei lohduta se, että keskusta saavutti huonoimman vaalituloksen toisen maailmansodan jälkeen.

Kunnasta toiseen tulokset vaihtelevat tosin selvästi. Muun muassa Vantaalla ja Tampereella noustiin niukasti suurimmaksi puolueeksi. Tämä johtui suurelta osin onnistuneesta ehdokasasettelusta; Antti Lindtman, Sanna Marin ja Lauri Lyly vetivät mukanaan tuntuvan joukon puoluetovereita.

Helsingissä vaalitulokseen vaikutti varmaan pormestarivaali ja Jan Vapaavuoren saama huikea äänimäärä. Myös Tuula Haatainen keräsi aivan kunniallisen äänipotin ja ehdolla olleet kansanedustajat selviytyivät kuivin jaloin ja Eero Heinäluoma jopa hyvin.

Yksinkertaisesti puoluejohdossa ja sen asettamissa teemoissa ei kuulunut Helsingin ääni millään tavalla.

Näissä vaaleissa toteutui urheilussa ja liikemaailmassa tuttu ”winner takes all”-ilmiö.  Voittajat rohmuavat suurimman osan äänistä, maineesta ja rahasta. Muut jäävät mopen osalle, vaikka vaaleille onkin tunnusomaista, että voittajat vetävät mukanaan myös vähemmän onnekkaita. Tämä ilmiö näkyi myös Turussa, jossa oli ehdokkaina peräti kolme puoluejohtajaa ja Espoossa, jossa valituiksi tulivat kaksi istuvaa ministeriä.

Kuitenkaan ei voi kiertää sitä tosiasiaa, että Helsingissä vaalit menivät SDP:n kannalta penkin alle. Tuloksena oli kolmen prosenttiyksikön tappio ja historiallisesti käsittämätön alhainen 13.8 prosentin ääniosuus.

Luonnollisesti voidaan syitä etsiä valtakunnallisista tekijöistä. Esimerkiksi puoluejohto ei asettanut vaaliteemoja tavalla, jolla olisi ollut vastakaikua Helsingissä. Myös entinen ja nykyinen puoluesihteeri menestyivät vaaleissa vaatimattomasti. Yksinkertaisesti puoluejohdossa ja sen asettamissa teemoissa ei kuulunut Helsingin ääni millään tavalla. Olisi kuitenkin itsensä pettämistä mennä piiloon valtakunnallisten tekijöiden taakse.

Se näkyy sekä ehdokasasettelussa että äänestäjäkunnassa; olemme eläkeläisten puolue.

Mielestäni suurin yksittäinen syy on jäsenkunnan ikärakenne. Se näkyy sekä ehdokasasettelussa että äänestäjäkunnassa; olemme eläkeläisten puolue.

Monet niistä, jotka olivat radikaaleja 1960-ja 1970-luvuilla ovat edelleenkin päättämässä asioista (ja on niitä ikätovereita muissakin puolueissa; Kanerva, Kääriäinen, Pekkarinen, Puska jne.). Eikä siinä sinänsä ole mitään pahaa; niin kauan kuin ääniä riittää, niin ehdolla voidaan hyvin olla. On kuitenkin hyvä huomata, että tämä vääristää myös puolueen asialistaa, sillä jokaisella ikäluokalla on omat mielenkiintonsa kohteet ja ne muuttuvat vain osittain vuosien mittaan.

Helsingissä SDP:n ehdokkailla on edessään tietty paradoksi. Puoluekokouksessa piirillä oli ehkä eniten nuoria ja erityisesti naisedustajia. He esiintyivät myös näkyvästi ja edukseen itse puoluekokouksessa. Monet heistä olivat ehdolla myös kunnallisvaaleissa, mutta äänisaalis jäi poikkeuksetta vähäiseksi. Ainoa poikkeus on Eveliina Heinäluoma, joka keräsi ääniä osaksi sukunimellään. Huono vaalimenestys koskee myös nuoria miesehdokkaita. Heistä ei yksinkertaiseksi ole ollut äänien kerääjiksi ja näkyviin kunnallisiin luottamustehtäviin sitten Osku Pajamäen.

Nuorten naisten menestyksen puolueen sisäisessä jäsenäänestyksessä saattaa selittää äänestysmenettely. Riittää, kun kohtuullinen määrä nuoria ehdokkaita, ehkä keskinäisen sopimuksen perusteella, äänestää toisiaan jäsenäänestyksen kärkisijoille. Kuitenkin huvenneen jäsenkunnan ja laajemman äänestäjäkunnan yhteys näyttää kadonneen, samoin kuin kyky tehdä todellista politiikkaa ja innostaa nuoria uurnille.

Kun vihreät surutta – ja kieltämättä epärehellisesti – kannattivat ja vastustivat samanaikaisesti kaupungin yleiskaavaa ja Malmin lentokenttää, niin ainakin minulle jäivät demareiden yleinen linja ja henkilökohtaiset tavoitteet epäselviksi. Näkyivätkö todella puolueen linjat esim. koulutuspolitiikassa?

Puoluejohto on tietysti kollektiivi, mutta ei se sitä tarkoita, etteikö omia poliittisia tavoitteita voisi olla ja ajaa.

Lahden puoluekokouksessa Sdp:lle valittiin poikkeuksellisen nuori ja päteväkin puoluetoimikunta. Mutta missä näkyy sen alkuvaiheen työ? Kaikissa puolueissa, SDP mukaan lukien, politiikka keskittyy liikaa puheenjohtajan ympärille. Nyt olisi myös varapuheenjohtajien ja puoluetoimikunnan aika terästäytyä ja ryhtyä ajamaan oman piirin etujen sijasta myös valtakunnallista politiikkaa.

Puoluejohto on tietysti kollektiivi, mutta ei se sitä tarkoita, etteikö omia poliittisia tavoitteita voisi olla ja ajaa. Ei julkisuudessakaan esiintyviä erimielisyyksiä pidä karttaa.  Se antaa itse asiassa kuvan moniäänisestä ja dynaamisesta puolueesta, johon voivat samaistua muutkin kuin eläkeläisetkin.

Peter Söderströmin tuoreen tutkimuksen mukaan SDP:n kannattajat ovat eniten jakautuneet eri yhteiskuntaluokkiin. Nyt olisi aika puhua monella äänellä ja tavalla, joka vetoisi ainakin useimpiin heistä.

Raimo Väyrynen

Kirjoittaja on valtio-opin emeritusprofessori.

Kolumni

Lauri Ihalainen

Kirjoittaja on SDP:n kansanedustaja.

Hallituksen havahduttava lepotilastaan EU-pöydissä

Keskustelussa EU:n uudistumiseksi Suomen tulee olla aktiivisen aloitteellinen. EU:n kehittäminen tulee perustua kolmelle toisiaan tukevalle pilarille. EU on arvoyhteisö, taloudellinen yhteisö ja sosiaalinen yhteisö. Jotta EU saa kansalaisten suuremman hyväksynnän eikä EU:ta koeta eliitin projektina, on työllisyys- ja sosiaalisten asioiden yhteinen ratkaiseminen nostettava työlistalle.

Tosiasiallisesti Euroopan taloudellista, kasvuun liittyviä ongelmia ei pystytä ratkaisemaan ilman muun muassa palkansaajien muutosturvan vahvistamista työelämässä, osaamisen jatkuvaa kehittämistä ja sosiaalisen turvan ja kannustimien kehittämistä.

Erityisesti kasvun, työllisyyden, osaamisen, työelämän murroksen ja sosiaalisen turvan vähimmäistason nostamiseksi.

Suomi voi nousta muun muassa kiertotalouden- ja jakamistaloudessa Euroopan kärkimaaksi ja tutkimus- ja tuotekehityspanostuksella houkuttelevaksi uuden työn sijoituspaikaksi.

EU on tulevaisuutensa suhteen hämmennyksen keskellä, nyt pienikin maa – kuten Suomi – voi rakentavilla aloitteilla saada vastakaikua EU-pöydissä. Nyt hallituksen linja on liian odotteleva ja kyky uusien avausten tekemiseen on lepotilassa.

Komission on tarkoitus antaa esityksenä sosiaalisten oikeuksien kehittämisestä. Nyt on Suomella mahdollisuus ja oikea hetki työn murroksen merkityksen, teknologisen kehityksen, digitalisaation, robotisaation, tekoälyn ja automatisaation keskellä nostaa toimenpiteet, jolla palkansaajien edellytykset ja valmiudet pysyä muutoksen mukana. Ilman vahvaa panostusta työelämän osapuolten yhteistyöhön, koulutukseen ja muutosturvallisuuden yhdistäviin politiikkavalintoja kaikki ei pysy mukana.

Sopimusten yleissitovuus on hyvä lukko vähentää epätervettä kilpailua ja alipalkkausta.

Suomen palkansaajajärjestöt ovat esittäneet punnittuja ja konkreettisia esityksiä EU:n ja Emun ns. sosiaalisten pilarin vahvistamiseksi. Sipilän hallituksen tulisi ottaa niitä mukaan laatiessaan Suomen konkreettisia tavoitteita.

Ei ole hyvä, että mennään siitä missä aita on matalin, vaan nyt on työelämän turvan uudistamisen aika. Se on tärkeä myös kasvun ja tuottavuuden nostamiselle. Työmarkkinoilla tarvitaan reiluja pelisääntöjä työsuhteen vähimmäisehdoista myös lähetettyjen työntekijöiden kohdalla. Sopimusten yleissitovuus on hyvä lukko vähentää epätervettä kilpailua ja alipalkkausta.

EU-maissa sosiaaliturvajärjestelmät poikkeavat toisistaan ansioperusteista – perusturvaa ja työperusteisuudesta asumisperusteiseen turvaan.  Työvoiman turvallisen liikkuvuuden tukemiseksi tarvitaan sosiaaliturvan koordinaatiota, vaikka sosiaaliturvaa koskevat ratkaisut tehdään kansallisesti. Esimerkiksi siinä, miten lähtömaan ja työntekomaan työttömyysturvan saanti yhteensovitetaan.

Kaikkia EU-maita koskevat työsuhteiden muutokset ja erityisesti yksinyrittäjien ja itsensä työllistäjien osuuden kasvu. Olisi perusteltua laatia yhteinen vähimmäisnormisto – joko direktiivi tai eurooppalaisten työmarkkinajärjestöjen välinen sopimus näistä pelisäännöistä.

Työaikadirektiivi on jämähtänyt liian pitkäksi aikaa jumiin. Uudistus on tarpeen. Eurooppa-tason työ nuorten koulutus- ja työllisyysmahdollisuuksien parantamiseksi on EU:n rakentamista. SDP:n uusi nuorisotakuun ohjelma voi antaa myös uusia eväitä eurooppalaisen nuorisotakuun kehittämiselle. Suomen tulisi olla tässä asiassa aktiivinen, koska Suomen nuorisotakuumalli oli keskeinen esimerkki eurooppalaisen nuorisotakuun rakentamisessa.

Suomen muutosturvamalli voi toimia hyvänä esimerkkinä eurooppalaisen muutosturvamallin kehittämiselle.

EU:ssa tulee valmistella kattava ja uusi työsuojelustrategia, jossa työturvallisuus ja henkisen työsuojelun- ja jaksamisen haasteisiin vastataan. Rakennemuutoksen ennakoimiseksi tarvitaan eurooppalaisia pelisääntöjä. Muutosturvamallin kehittämiseksi Suomen muutosturvamalli voi toimia hyvänä esimerkkinä eurooppalaisen muutosturvamallin kehittämiselle.

EU:n tulevaisuuden kilpailukyky voidaan varmistaa vain huolehtimalla työvoiman korkeasta osaamisesta ja panostamalla korkean jalostusarvon vientituotteiden kehittämiseen.

Tutkimus-, tuotekehitys- ja koulutusyhteistyöllä on unionissa pitkät perinteet, ja esimerkiksi Erasmus–ohjelman puitteissa miljoonilla eurooppalaisilla nuorilla on ollut mahdollisuus opiskella toisessa EU-jäsenvaltiossa.

Britannian EU-eron myötä herää kuitenkin epävarmuus tutkimushankkeiden rahoituksesta ja yhteistyön jatkumisesta. Opiskelijoiden ja tutkijoiden vapaa liikkuvuus Euroopassa on säilytettävä ja tutkimusohjelmien rahoitus turvattava myös Britannian EU-eron jälkeen.

Lauri Ihalainen

Kirjoittaja on SDP:n kansanedustaja.

Kolumni

Kauko-Aatos Leväaho

Kirjoittaja on Demokraatin urheilukolumnisti.

Ajavatko Ferrarit jo Mersujen ohi?

Suomi on jälleen urheilun tähtitaivaalla. Nastolan nopea kuski Valtteri Bottashan meidät sinne sompaili Bahrainin F1-osakilpailun paalupaikallaan. Mutta varsinainen ajoparemmuus ratkotaan useamman kymmenen kierroksen kisassa. Siinä me suomalaiset emme pitkään aikaan ole olleet ykköspallilla. Alemmilla korokkeilla kylläkin. Kuten nytkin. Bottas jo toisen kerran Mersullaan kolmas, kun kolme kisaa on käyty.

Italialainen Ferrari on astunut pahasti Mersujen varpaille tällä kaudella. Sebastian Vettel on ajaja, joka on ohittanut Lewis Hamiltonin. Toinen Ferrarikuski Kimi Räikkönen on neljäntenä.

Ainakin toistaiseksi. Enää ei ole yksitoikkoista Mersu-vauhtia. Formulakisoissa vauhti on tärkein, mutta varikkokäynneillä on oma taktiikkamerkityksensä rengasvaihtoineen ja ajankohtineen.

***

Presidentti Tarja Halonen on suuri liikunnan ystävä. Hakaniemen torilla hän kysyi tuttavansa, vuosien takaisen maajoukkuekoripalloilijan Sirkka ”Tipsu” Murasen liikuntakuulumisia.

Kuultuaan, että näillä naisilla on edelleenkin kerran viikossa Kisahallissa treenit, niin Tarja kyseli kehtaisiko hänkin tulla mukaan kun hän on niin huono koripalloilija. Tottakai, siellähän sinä kehityt, houkutteli Tipsu.

Jo seuraavalla viikolla presidentti ilmestyikin Kisahallin pukusuojaan ja sieltä kentälle kehittymään. Muistamme koripallosta puhuttaessa, että Tarjan puoliso Pentti Arajärvi on toiminut myös Koripalloliiton puheenjohtajana.

Urheilu- ja liikuntapiireissäkin kasvanut Jan Vapaavuori valittiin äänivyöryllä Helsingin pormestariksi. Tämä tietänee toivottavasti sitä, että nyt helsinkiläiset tulevat kiinnittämään entistä paremmin huomionsa kehonsa kuntoiluun.

Hyvä näin! Ja liikunnalliset onnittelut Jannelle!

***

Ranskalainen aatelismies parooni Pierre de Coubertin herätti olympia-aatteen uudelleen henkiin 1800-luvun lopussa. Tarkoituksena oli luoda harrastustoimintaa ihmisille, joilla oli aikaa urheilla vapaa-aikanaan pyyteettömästi iloa itselleen tuottaen ja korvauksetta kilpailla toisiaan vastaan.

Tältä pohjalta kisailu lisääntyi. . Amatööriyttä vaalittiin tunnontarkasti aina Helsingin olympialaisiin 1952 asti. Erikoisen tarkka oli amerikkalainen olympajohtaja Avery Brundage. Mutta raha voitti sittemmin lopullisesti ja nykyiset olympiakisat pyörivätkin pääosin rahan sanelussa.

Eivät vain urheilun huiput vaan myös liikkeen johtajat kylpevät rahoissa. Kuten tuleva olympiakomiteamme toimitusjohtaja. Menossa on valintaprosessi. Ehdokkaina on EM-kisojen taloustappiollinen Antti Pihlakoski, Lahden MM-hiihtojen Janne Leskinen sekä kansainvälisen ja ison voimistelutapahtuman Maria Laakso, joka teki kisoista plussatuloksen.

Kun olympiarenkaidemme tärkein tehtävä tulevan toimarin toimenkuvassa on talous, niin kuka näistä valitaan? Komitean puheenjohtajana on talouselämän iso vaikuttaja Timo Ritakallio.

***

Suomen urheilu saa piristävää elixiiriä maahanmuuttajista sekä osto- ja vuokrapelaajista eri lajien joukkueisiin. Menestyskin riippuu aika paljon siitä minkälaiset kaupat ja värväykset on osattu tehdä. Pelisilmää pitää myös ostajien taitaa.

Jalkapallon alkaneessa Veikkausliigassa on runsaasti ulkolaisia pelaajia. Osa heistä on jo Suomen kansalaisia ja siten maajoukkuekelvollisia. Niin maajoukkueessamme kuin seuroissakin nämä pelaajat ovat osaamistasoltaan sieltä parhaasta suomalaisesta päästä.

Tämä ei kuitenkaan ole vielä mikään menestyksen mittapuu kansainvälisittäin. Kun tiedetään, etteivät isot setelit liiku Suomen seuroissa, niin niillä rahoilla ei myöskään osteta lajin maailman huippuja palkkatöihin Suomeen. Kun rahalla on nykyään urheilussakin taivaallinen voima, niin luokkaerotkin ovat sen mukaisia.

Koripallossa useimmat ulkolaiset palkkasoturit ovat niinikään vain keskitasoa. Jääkiekko on pieni laji, mutta senkin piirissä häärii runsaasti kaupan olevia NHL-kaukaloista eläkkeelle siirtyneitä pelimiehiä. Lentopallokin ostaa ja vuokraa jonkinverran ulkolaista työvoimaa, Salibandy pärjää pitkälle made in Finland pelaajilla. Samoin käsipallo.

Tärkeintä silti on, että pallo pyörii.

***

Jääkiekon MM-valmentajallamme Lauri Marjamäellä on huolia. Paitsi tähän astinen kolkko taival, tappio jopa Tanskalle, niin nyt MM-kisat eivät kiinnosta Lainetta, Barkovia, Ristolaista eikä Jokista. Myöskään koko NHL:n organisaatio ei päästä MM-kisoihin niitä pelaajia, jotka kamppailevat seurojensa pleijareissa. Joukossa on eri maiden potentiaalisia MM-pelaajia.

Edessä siis kovin tynkäiset kisat. Kaikitenkin kyseessä on laji, mikä on pieni maailmalla, mutta hallitsevan iso Suomessa. Suomen nuorilla pyyhkii hyvin junnuiässä, mutta sen jälkeen Suomella ei niinkään. Miksi?

Kauko-Aatos Leväaho

Kirjoittaja on Demokraatin urheilukolumnisti.

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta