Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Jätti-investointi kutkuttaa – Teslan ympärille perustettiin “maajoukkueleiri”

Kuvassa Teslan sähköauto.

Työ- ja elinkeinoministeriö tukee Teslan tehdashankkeen saamista Suomeen. Toteutuessaan kyse olisi useiden miljardien eurojen investoinnista sekä tuhansien uusien työpaikkojen syntymisestä Suomeen.

Suomessa ulkomaisten investointien edistämistä koordinoiva Finpron Invest in Finland -yksikkö kartoitti tehtaan sijoittumiseen ja Suomen houkuttelevuuteen liittyviä tekijöitä.

Finpron selvitys ei ole julkinen, sillä se sisältää kaupunkien ja yritysten antamaa yksityiskohtaista tietoa kilpailukykytekijöistään – sekä vahvuuksista että heikkouksista. Näiden tietojen avaaminen julkisuuteen ja näin ollen tiedoksi myös Suomen kilpailijoille saattaisi heikentää Suomen mahdollisuuksia menestyä tiukassa kansainvälisessä kisassa.

Selvityksen tuloksia esiteltiin 25.1.2017 elinkeinoministeri Mika Lintilälle (kesk.). Ministeriön näkemyksen mukaan esitystä Teslalle sijoittumisesta Suomeen valmistellaan yhdessä Vaasan kanssa. Samalla on hyödynnettävä kaikki eri alueiden vahvuudet, jotka voivat osaltaan tukea tehtaan saamista Suomeen.

Elinkeinoministeri Lintilä on kutsunut kaikkein selvityksessä mukana olleiden kaupunkien edustajat yhteiselle Team Finland -maajoukkueleirille 14.2.2017.  Tilaisuudessa käydään läpi Teslan investointihankkeen tilannekuva ja sovitaan yhteisistä jatkoaskeleista.

TEM ja Finpro kertovat tilaisuuden jälkeen tehdystä selvityksestä ja jatkosuunnitelmista.

Teslan tehtaalla valmistettaisiin litiumioniakkuja.

Lisää aiheesta

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE