Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Jättiaallot aiheuttivat ongelmia laivaliikenteelle – “Poikkeuksellista”

Myrsky alkaa olla pian laantumaan päin Helsingin rannikollakin.

Talvimyrsky on haitannut laivaliikennettä Suomen rannikolla. Viking Linen tiedotusjohtaja Johanna Boijer-Svahnström kertoo, että Viking Grace -laiva sai kosketuksen laituriin Maarianhaminassa eilen, kun tuulenpuuska työnsi sen laituriin. Törmäyksestä tuli laivan runkoon autokannen alapuolelle pieni vaurio.

– Vaurio tarkistettiin ulkoa ja sisältä, mutta se jäi kosmeettiseksi haitaksi. Mitään vaaratilannetta ei aiheutunut.

Myrsky on aiheuttanut myös myöhästymisiä. Viking Linen M/S Gabriella saapui puoli tuntia myöhässä Helsinkiin. Mariella puolestaan on puolitoista tuntia myöhässä. Sen pitäisi saapua Tukholmaan klo 11.45 paikallista aikaa.

Viking Grace ja Amorella jättivät yöllä väliin Långnäsin sataman Ahvenanmaalla. Satama on Boijer-Svahnströminin mukaan niin avoin, että kovalla tuulella laituriin kiinnittyminen on hankalaa.
Myöhästymiset ovat Boijer-Svahnströminin mukaan johtuneet siitäkin, että kapteenit ovat yrittäneet ajaa hitaampaa matkustajien mukavuuden vuoksi.

Myös Tallink Siljan risteilylaiva Romantikan tutka-antenni ja keulaikkuna saivat vaurioita myrskyssä viime yönä.

Liikenneviraston Länsi-Suomen meriliikennekeskus puolestaan kertoo, että alukset ovat tarvinneet jäänmurtoapua, kun Perämerellä myrskytuuli on painanut jäitä Perämeren pohjukkaan ja aiheuttanut jäähän ahtautumia. Selkämerellä luotsaus on jouduttu kovan tuulen vuoksi keskeyttämään Rauman ja Porin edustalla. Alukset odottavat sääolojen paranemista avomerellä tai ankkuripaikoilla.

Poikkeuksellisen korkeita aaltoja

Lisää aiheesta

Myrsky on nostattanut Pohjois-Itämerellä poikkeuksellisen korkeita aaltoja. Yksittäiset aallot ovat todennäköisesti olleet jopa 14-metrisiä, kerrotaan Ilmatieteen laitokselta.
Merkitsevä aallonkorkeus on ollut 8,2 metriä. Yhtä korkeita aaltoja on mitattu viimeksi vuonna 2004 Rafael-myrskyn yhteydessä.

– Myrsky ei sinänsä ole ollut hirvittävän kova, mutta aallokkoa on kasvattanut se, että tuuli on puhaltanut Itämerta pitkin Pohjois-Itämerelle sopivasta suunnasta hyvin pitkän aikaa, kertoo päivystävä meteorologi Paavo Korpela Ilmatieteen laitokselta.

Myrskyn odotetaan laantuvan läntisillä merialueilla iltapäivää kohti. Suomenlahden länsiosassa, Pohjois-Itämerellä ja Ahvenanmereltä Selkämerelle voi vielä myrskytä paikoin 24 metriä sekunnissa.

Maa-alueella Ilmatieteen laitos varoittaa voimakkaasta etelätuulesta Varsinais-Suomen, Satakunnan, Pirkanmaan, Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan maakunnissa.

– Ilmatieteen laitoksella maa-alueella on kyse keltaisen varoitusluokan myrskystä, joka on aika tavanomainen. Sähkökatkojen lisäksi mitään laajempaa häiriötilannetta ei ole tullut ilmi, Korpela kertoo.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE