Turva – Hymy
Tyomies

Jättihanke nytkähti eteenpäin – SAK:n säännöt korvautumassa uuden keskusjärjestön säännöillä

Kuva: Kari Hulkko
Hankkeen projektipäällikkönä toimii yhteiskuntatieteiden tohtori Juha Heikkala.

Uudesta jättikeskusjärjestöstä (UK) on julkaistu odotettu selvitys. Selvitysvaiheessa mukana on 49 ammattiliittoa.

Uuden keskusjärjestön perustaminen:
1. Päätös UK-hankkeen aloittamisesta Talvi 2015
2. UK-hankkeen aloittaminen ja organisoituminen Kevät 2015
3. Selvitystyö UK:n perustamisen edellytyksistä Kevät 2015 – Talvi 2016
4. UK-hankkeessa mukana olevien liittojen päätökset UK:n perustamisesta Kevät 2016
5. UK:n toiminnan aloittamisen valmistelut Syksy 2015 – Syksy 2016
6. UK:n toiminnan aloittaminen 1.1.2017
7. UK:n toiminnan vakiinnuttaminen 2017 –
UK-hankkeen konkreettisena tavoitteena on perustaa uusi keskusjärjestö, joka aloittaa toimintansa vuoden 2017 alusta. Keskusjärjestö on puoluepoliittisesti sitoutumaton. Tämä tarkoittaa, että UK ei tue puolueiden vaalityötä tai ehdokkaita. UK:n jäsenliitot voivat kuitenkin ratkaista poliittisen kantansa ja toimintansa itsenäisesti.

Selvityksen mukaan UK:lle annetaan uusi nimi, sille etsitään uudet toimitilat ja sille luodaan uusi visuaalinen ilme. Henkilöstön toimenkuvat ja tehtävät arvioidaan ja muutetaan tarpeen mukaan. Organisaation ja toimintakulttuurin muutos tehdään yhdessä henkilöstön kanssa.

Ehdotus UK:n sääntöjen mukaiseksi hallintomalliksi ja hallintoelinten toimintatavoiksi lähtee selvityksen mukaan siitä, että sääntöihin kirjataan vain ne asiat, jotka on syytä säännöissä olla.

Uuden keskusjärjestö perustaminen toteutetaan niin, että SAK:n säännöt korvautuvat uuden keskusjärjestön säännöillä. Selvitys kertoo, että STTK siirtää varansa, velkansa ja vastuunsa tälle uudelle keskusjärjestölle. SAK:n jäsenliitot siirtyvät automaattisesti uuden keskusjärjestön jäseniksi. Muut liitot taas hakevat uuden keskusjärjestön jäseniksi.

UK:n hallitus hyväksyy uudet jäsenet. Selvityksen mukaan tämä perustamistapa on tekninen ratkaisu, joka on hallinnollisesti yksinkertaisin ja taloudellisesti riskittömin vaihtoehto.

Selvitystyön tuloksia käsitellään liittojen kokouksessa 2.3.2016. Liittojen kokouksessa ovat edustettuina kaikki hankkeessa mukana olevat liitot. Selvitystyö on pohjana liittojen UK:n perustamista koskevalle päätöksenteolle kevään 2016 aikana.

SAK:n suurmielenosoituksen aika ja paikka selvisivät – ilmoittaudu heti

”Katselen valokuvaa äitini perheestä noin vuonna 1919 – Kuvassa on mukana suuri suru”

Kuva: Johannes Ijäs

Katselen valokuvaa äitini perheestä noin vuonna 1919. Isoäiti istuu huivipäisenä, vakavana isoisän kanssa keskellä kuvaa eturivissä ympärillään kahdeksan eri-ikäistä lastaan ja vanhimman pojan vaimo parivuotias tyttö sylissään. Minun äitini, perheen nuorin lapsi, myös noin parivuotias, seisoo eturivissä paljain jaloin. Vaikuttavat raskasta maatyötä tekeviltä ja ovatkin mäkitupalaisia.

He asuivat Ruokolahden Vuoksenniskalla Enso-Gutzeitin maatilalla vuokratorpassa, johon ei kuulunut viljelypinta-alaa. Mäkitupalaiset kuuluivat Suomen tilattomaan väestöön ja työskentelivät yleensä palkollisina ulkopuolisissa töissä muodostaen huomattavan osan maaseudun työvoimareservistä. Elivät siis köyhyydessä ja lapsia syntyi parin vuoden välein.

Isovanhempieni perheeseen syntyi 12 lasta, joista yksi kuoli alle vuoden ikäisenä, yksi kymmenvuotiaana ja kaksi enoani nuorina miehinä vuosina 1918 ja 1919. Kuva on otettu pian näiden enojeni kuoleman jälkeen. Jäljellä kuvassa ovat 8 lasta ja vanhemmat, jotka ovat menettäneet 4 lastaan. Köyhyys ja puute näkyvät muusta perheestä, paitsi vanhimmasta pojasta, joka näyttää päässeen oman elämänsä alkuun ja on perustanut jo perheen.

Kuvassa on mukana suuri suru. Ilmari-enoni oli kuollut 1918 kesällä punaisten vankileirillä Viipurissa ja pian sen jälkeen hänen veljensä Oskari oli kuollut ilmeisesti lentävään keuhkotautiin.

Maaliskuun alkupuolella 1918 hän liittyi punaiseen kaartiin toimeentulon tähden saadakseen 15 mk päivässä.

Selvitin muutama vuosi sitten Kansallisarkistosta mitä Ilmari-enolleni tapahtui.

Papereista käy ilmi, että mäkitupalaisen poika Ilmari Heikinpoika Mölsä, ikä 25 vuotta, oli kuulunut marraskuussa 1917 Vuoksenniskan järjestyskaartiin ja oli syksyn aikana neljä kertaa vankina, koska oli epäilty hänen olleen aseita etsimässä, jonka hän kuulusteluissa oli kieltänyt.

Maaliskuun alkupuolella 1918 hän liittyi punaiseen kaartiin toimeentulon tähden saadakseen 15 mk päivässä. Hän ehti olla sisällissodan aikana muutaman viikon Viipurissa ja muutamalla muulla paikkakunnalla Karjalassa vahtina, ketjumiehenä ja loppuvaiheessa Joutsenossa perääntymiseen saakka 26.4.1918 eli kaiken kaikkiaan punakaartissa runsaan kuukauden ajan.

Sai rahapalkkaa ja ” Suomen Punaisen Kaartin Viipurin Sotilaspiirin Muonituskomitealta erinäisiä vaatetustavaroita Smk 34:50 arvosta” ja myöhemmin vielä toisen kerran 41:25 Smk arvosta. Olivat varmaan tarpeen köyhälle mäkitupalaisen pojalle. Ilmoittautui itse 1.5.1918 poliisikonttorille Viipurissa, vangittiin 2.5.1918.

Ensimmäinen kuulustelu suoritettiin 21.6.1918. Todistajina olivat eräs kansakoulunopettaja ja suojeluskuntalainen.

Ilmari Mölsä joutui Viipurin punavankien leirille. Jo kuulustelua ennen, kesäkuun 1918 alkupäivinä päivättyinä löytyy arkistoista kaksi vetoomuskirjettä osoitettuna Viipurissa säilytettävien sotavankien tutkintotuomarille. Molemmissa todistetaan, että työmies Ilmari Mölsä on oleskellessaan koko ikänsä kotipaikkakunnallaan osoittautunut kunnolliseksi, siivoksi, säännöllisesti työskenteleväksi mieheksi eikä ole koskaan toiminut rauhanhäiritsijänä tai järjestyksen rikkojana.

Toisessa kirjeessä häntä luonnehditaan suoraksi ja yleistä luottamusta nauttivaksi henkilöksi. Todetaan myös, ettei ole koskaan ottanut osaa mihinkään selkkauksiin tai rettelöihin. Ajattelemattomuuttaan lähti talvella 1918 pakoon hallituksen asettamaa asevelvollisuuskutsuntaa.

Allekirjoittajina kirjeissä on vangitun paikkakuntalaisia suojeluskuntalaisia ja pataljoonan sotilaita ja maanviljelijä. Paikallinen poliisikonstaapeli vielä erikseen todistaa, että kirjeiden alla olevat henkilöt ovat luotettavia.

Kuollutta haastettiin kuulusteluihin vielä kuukausia kuolemansa jälkeen.

Niinpä Suojeluskunnan esikunta on joutunut pyynnöstä 11.7.1918 antamaan Päämajan tutkintoasiain tuomarille lausunnon Ilmari Mölsästä.

Lausunnon laatu on kummallinen. Väitetään, että vangilla on vaimo, ei lapsia. Kaikista papereista selviää, ettei vaimoa ollut. Väitetään, ettei pysynyt missään työpaikoissa toisin kuin paikalliset tutut todistavat hyväksi työmieheksi ja olleen töissä Vuoksenniskan Rautavalimolla.

Väitetään myös osallistuneen suurlakon aikaisiin rettelöinteihin toisin kuin todistajat todistavat. Tämän lausunnon perusteella esikunta ei voi suosittaa Ilmari Mölsää vapautettavaksi. Kuitenkin samana päivänä hänet vapautetaan ja käsketään lähtemään kotiseudulleen vankipassin määrittelemillä ehdoilla.

Tuossa vaiheessa Ilmari Mölsä oli kuitenkin Viipurin sotavankileirin Paradikentän sotavankilan sairaalassa ja kuoli neljä päivää  vapautustaan myöhemmin 15.7.1918 ”rintatautiin” ennen kuin ehti toteuttaa lähtökäskyä. Erikoista on, että Ilmari Mölsää on haastettu 9.9.1918 ja uudelleen 9.11.1918 kuulusteluihin. Sekaisin olivat paperit 1918 syksylläkin, kun kuollutta haastettiin kuulusteluihin vielä kuukausia kuolemansa jälkeen.

”Isoäiti istuu huivipäisenä, vakavana isoisän kanssa keskellä kuvaa eturivissä ympärillään kahdeksan eri-ikäistä lastaan ja vanhimman pojan vaimo parivuotias tyttö sylissään. Minun äitini, perheen nuorin lapsi, myös noin parivuotias, seisoo eturivissä paljain jaloin. Vaikuttavat raskasta maatyötä tekeviltä ja ovatkin mäkitupalaisia.” (Kuva: Sinikka Laisaaren perhekuva)

Suvussa kerrottiin tarinaa, että valokuvan pukumies oli valkoisten puolella ja olisi jossain tilanteessa pystynyt pelastamaan veljensä teloitukselta. Muuten näistä vuoden 1918 tapahtumista ei puhuttu enkä tietysti osannut kysyäkään ennen kuin edeltävä sukupolvi ehti kuolla.

Olisin halunnut tietää enemmän. Kysymyksiä mielessäni on paljon. Mitä mahtoi miettiä köyhän torpan vanhin poika riutuessaan nälän ja sairauden heikentämänä kuolemaan muutamassa viikossa vankileirillä? Mitä miettivät isä ja äiti? Oliko valkoisten puolella ollut kaksi vuotta nuorempi veli järjestänyt vetoomuskirjeet jo heti kesän alussa? Näitä kysymyksiä ja ihmiskohtaloita syntyi tuona vuonna tuhansia ja paljon jäi vaille vastauksia.

Olisin halunnut tietää enemmän.

Vanhempieni sukupolvi ei myöskään säästynyt sodalta. Isäni palasi talvi- ja jatkosodan kokemusten jälkeen mielensä murtaneena kotiin, jossa äitini hoiti silloin kolmevuotiasta veljeäni. Minä synnyin 1947 ja äitini kuoli 1949 traagisesti. Isä joutui loppuelämäkseen laitoshoitoon. En koskaan kysynyt hänen sotakokemuksistaan.

Kasvoimme veljeni kanssa äitini siskon ja hänen sodankäyneen miehensä hoivissa. Meillä oli hyvä lapsuus, mutta sotien kokemukset tulivat esille suvun miesten tavatessa. Radio piti sulkea aina kun sieltä tuli ”Kodin kynttilät”. Se musiikki liittyi sotajouluihin. Enpä osannut niistäkään kysellä, enkä tiedä olisiko kerrottu lapselle, jos olisin kysynyt.

Tänä vuonna tulemme puhumaan paljon vuoden 1918 tapahtumista. Väinö Linnan Täällä pohjantähden alla -kirja ja siitä tehdyt elokuvat ovat tuoneet sadan vuoden takaiset tapahtumat näkyviksi. Tuntemattoman sotilaan uusi elokuvaversio toi talvi- ja jatkosodan raastavan ajan uudelleen esille.

Isovanhempieni ja vanhempieni sukupolvet ovat olleet sitkeitä, sodista ja puutteesta selvinneet, jaksaneet uskoa tulevaan, jälleenrakentaneet ja kannustaneet lapsiaan koulutukseen. Kaiken sadan vuoden aikana tapahtuneen jälkeen voin vain olla syvästi kiitollinen saatuani elää ja kasvattaa lapseni rauhanajan Suomessa.

Keskustelua aiheesta

Piispa-soppa sakenee yhä – Johanna Korhonen: ”Heikki Hiilamo on yrittänyt rajoittaa pyrkimystäni selvittää Teemu Laajasalon talousasioita”

Kuva: Lehtikuva / Kimmo Mäntylä
Johanna Korhonen.

Helsingin hiippakuntavaltuuston puheenjohtaja Johanna Korhonen nosti viikko sitten julkisuuteen Helsingin piispan Teemu Laajasalon rahankäytön entisen työantajansa Helsingin seurakuntayhtymän palveluksessa Kallion kirkkoherrana.

Korhonen nosti esille uutena asiana Laajasalon tekemät ostokset Helsingin seurakuntayhtymän luottokortilla, jolla oli ostettu muun muassa matkoja, festivaalilippuja, hotellihuoneita ja samppanjaa. Korhosen mukaan suuri osa kuiteista joko puuttuu tai on muuten puutteellisesti selvitetty.

Korhonen teki selvityspyynnön laajemminkin Laajasalon talousepäselvyyksistä.

Heikki Hiilamo.

 

Muun muassa diakonia- ja yhteiskuntatyön johtajana kirkkohallituksessa toiminut Heikki Hiilamo arvosteli eilen Kotimaa24:ssä voimakkaasti Laajasalon toimintaa kyseenalaistanutta Korhosta. Hiilamo ja Korhonen ovat olleet mukana yhdessä Tulkaa kaikki -liikkeessä.

Hiilamo kirjoitti, että Laajasalon tapauksessa kyse on muustakin kuin talousepäselvyyksistä ja kirkollisverojen vastuullisesta käytöstä.

”Korhonen ei antanut Laajasalolle ennen ”syytekirjelmänsä” julkistamista mahdollisuutta kommentoida väärinkäsityksiä. Pidän menettelyä vääränä ja toimittajaetiikan vastaisena.”

Hiilamo piti outona, ettei Korhonen tuonut Laajasaloa koskevia asioita hiippakuntavaltuuston käsiteltäväksi, eikä informoinut valtuuston jäseniä Laajasalon vastaisista toimistaan.

”Herää kysymys, onko Johanna Korhosen tavoitteena synnyttää mahdollisimman paljon negatiivista julkisuutta Teemu Laajasalon ympärillä ja näin tehdä tämän virkatoimien hoitaminen mahdottomaksi.”

Hiilamo kirjoitti, kuinka Korhonen kannatti syksyllä aktiivisesti Helsingin piispanvaalissa Laajasalolle jo ensimmäisellä kierroksella hävinnyttä ehdokasta.

Korhonen puolestaan sanoo keskiviikkona Demokraatille, että Hiilamon astuttua julkisuuteen hän kokee tarpeelliseksi kertoa julki myös asian taustaa.

– Hiilamo on pitkin syksyä 2017 yrittänyt rajoittaa pyrkimystäni selvittää Laajasalon talousasioita. Hiilamo itse kannatti piispaksi Laajasaloa ja antoi tälle julkisen tukensa olematta vaalissa äänioikeutettu.

Korhonen kertoo tavanneensa Hiilamon Oslon lentokentällä 13. marraskuuta 2017. Parin minuutin keskustelussa Hiilamon viesti tuli Korhosen mukaan täysin selväksi: Hiilamo halusi yksiselitteisesti, että Korhonen lopettaa Laajasalon asioiden penkomisen.

Korhosen mukaan Hiilamo palasi tuohon sattumalta syntyneeseen tapaamiseen 11. tammikuuta yksityisviestillä Facebookissa. Hiilamo viestitti, että hänen mielestään luottamushenkilön tehtävä on eri kuin tutkivan journalistin tehtävä ja että luottamushenkilön tulee toimia myös sen ryhmän luottamuksella, jota hän edustaa.

Korhosen mukaan Hiilamo sanoi mielipiteenään, että Korhonen on aiheuttanut korvaamatonta vahinkoa piispa Laajasalolle, hiippakunnalle ja kirkolle, mutta myös niille tavoitteille, joita he ajoivat aiemmin yhdessä.

Samassa yhteydessä Hiilamo kirjoitti, ettei halua enää olla samalla ehdokaslistalla Korhosen kanssa.

Kaksi päivää myöhemmin 13. tammikuuta Hiilamo viestitti Korhoselle poistaneensa tämän myös Facebook-ystävistään.

Hiilamon tai minun motiivien pohdinta vie huomion sivuun tosiseikoista.

Korhonen muistuttaa, että kirkon hallinto on lain mukaan julkista. Hänen mukaansa jonkinlainen ”salainen” käsittely hiippakuntavaltuuston julkisessa kokouksessa on toimintatapana mahdoton.

– Pidin luonnollisena etenemisjärjestyksenä, että piispa saa kysymykset vastattavikseen ensimmäisenä, ja vastauksia voimme käsitellä luottamuselimissä aikanaan.

Korhonen sanoo, että motiiveja koskeva keskustelu sivuuttaa itse asian.

– Hiilamon tai minun motiivien pohdinta vie huomion sivuun tosiseikoista.

Hiilamo kirjoitti eilen, että Helsingin piispanvaalin jälkipeli hakee likaisuudessa vertaistaan.

Lisätty juttuun lause ”Parin minuutin keskustelussa Hiilamon viesti tuli Korhosen mukaan täysin selväksi: Hiilamo halusi yksiselitteisesti, että Korhonen lopettaa Laajasalon asioiden penkomisen.”

Vakava puute: Ensihoitajaa rusikoiva saa vain sakkoja – Palomiesliitto vaatii rikoslakiin muutosta

Kuva: Jukka-Pekka Flander

Suomen palomiesliitto on huolissaan ensihoitajien ja ensihoidon tehtävissä olevien palomiesten työturvallisuudesta. Liiton mukaan he joutuvat työssään yhä useammin väkivallan uhan kohteeksi vuosittain satoja kertoja.

– Kokonaiskuvaa ei tiedetä, sillä satojen läheltä piti -tapausten epäillään jäävän raportoimatta. Väkivalta ilmenee uhkailuna, nimittelynä ja pahimmillaan fyysisenä päälle käymisenä, Palomiesliitto kuvailee tilannetta.

Liitto pitää ongelmana, että rikoslain rangaistusasteikossa ei huomioida ensihoitotyön henkilöstöä. Langetettavien tuomioiden sijaan oikeudet tuomitsevat ensihoitajiin kohdistuvan väkivallan pahoinpitelyksi, josta pääasiassa rangaistaan sakoilla.

Palomiesliitto muistuttaa, että rikoslaissa kuitenkin säädetään virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta. Esimerkiksi pelastuslaitosten palomiehet ovat viranhaltijoita, jotka rinnastetaan virkamieheen. Virkamieheen kohdistuvasta väkivallasta tai sen uhkasta rangaistaan lähtökohtaisesti vankeudella, mikäli virkamies käyttää tehtäväänsä hoitaessaan julkista valtaa.

Suomen oikeusjärjestelmässä on linjattu, ettei ensihoitotehtävissä käytetä julkista valtaa. Liitto ihmettelee, että tulkinta on sama, vaikka ensihoitajana toimisi pelastuslaitoksen viranhaltija.

– Näin ollen ensihoitajan pahoinpitelijää ei voida tuomita virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta. Virkasuhteiset ja työsuhteiset ensihoitajat ovat asiassa siis samalla viivalla.

Riittävät rangaistukset antaisivat viestin, ettei väkivaltaa ensihoitajia kohtaan hyväksytä missään muodossa.

Ensihoito- ja pelastustehtävät ovat luonteeltaan Palomiesliiton mukaan samanlaisia:

– Kummassakin autetaan välittömän avun tarpeessa olevia hädänalaisia ihmisiä, pelastetaan henkiä. Yleisen oikeustajun kannalta rikoslain rangaistusasteikossa oleva ero ei ole hyväksyttävissä.

Palomiesliitto vaatii yhdessä Suomen ensihoitoalan liiton kanssa rikoslakiin muutosta.

– Pelastustyötä tekeviä kohtaan väkivaltaisesti käyttäytynyttä henkilöä pitää rangaista samalla asteikolla kuin virkamiehen väkivaltaiseen vastustamiseen syyllistynyttä nyt rangaistaan. Lakimuutos toisi ensihoitajiin kohdistuvat väkivaltatapaukset oikeuskäsittelyissä samalle tasolle kuin poliisit jo nyt ovat.

Liitto uskoo, että rikoslain rangaistusasteikolla on merkitystä myös ensihoidon ammattilaisten yleiseen arvostukseen ja kunnioitukseen.

– Uhkatilanteissa tärkeintä on aina välttää tilanteen eteneminen fyysiseksi pahoinpitelyksi. Riittävät rangaistukset antaisivat yhteiskunnassa viestin siitä, ettei väkivaltaa ensihoitajia kohtaan hyväksytä missään muodossa.

Antti Rinne kertoo nyt, miksi äänestää Tuula Haataista

Kuva: LEHTIKUVA / TOMMI ANTTONEN
SDP:n ylimääräisessä puoluevaltuuston kokouksessa syyskuussa nimettiin demareiden presidenttiehdokkaaksi Tuula Haatainen (kolmas oikealta). Valintaa juhlistivat puoluesihteeri Antton Rönnholm, puoluevaltuuston puheenjohtaja Sirpa Paatero, puolueen puheenjohtaja Antti Rinne ja varapuheenjohtajat Maarit Feldt-Ranta ja Sanna Marin.

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne perustelee tuoreessa Facebook-postauksessaan, miksi hän äänestää Tuula Haataista presidentinvaaleissa. Rinteelle Haataisen äänestäminen on itsestään selvää.

– Tuula Haatainen on pohjimmiltaan kuin kuka tahansa meistä. Jalat maassa, rehellinen ja välittävä. Hän katsoo ylöspäin kaikkia ihmisiä ja erityisesti heitä, joita jotkut katsovat alaspäin. Tuula tuntee suomalaisten arkea, sillä hän on koko työuransa hoitanut sekä ihmisiä että ihmisten asioita: sairaanhoitajana, kansanedustajana, ministerinä, Helsingin apulaiskaupunginjohtajana sekä Kuntaliiton varatoimitusjohtajana. Nyt Tuula Haatainen on valmis hoitamaan ihmisten asioita Suomen presidenttinä. Tähän tehtävään hän on enemmän kuin pätevä, Rinne sanoo.

– Tuulalla on vahvaa kokemusta johtamisesta, kansainvälisistä tehtävistä, yhteisten asioiden hoitamisesta ja siitä, kuinka jokapäiväisiä ongelmia hoidetaan ja ratkotaan. Hänessä yhdistyy jämptiys ja kyky neuvotella ratkaisuja. Sanalla sanoen hän on osaaja, puheenjohtaja määrittelee.

Arvojohtaja ja ammattilainen

– Suomalaiset ansaitsevat presidentin, joka ymmärtää ja on kiinni ihmisten arjessa. Suomi ansaitsee presidentin, joka haluaa vaikuttaa koko maailmaa ja samalla Suomea koskeviin kysymyksiin: naisten ja lasten asemaan, köyhyyteen, puhtaaseen veteen ja ilmaan sekä ihmiskunnan suurimpaan uhkaan eli ilmastonmuutokseen. Suomi tarvitsee presidentin, joka tarttuu turvallisuutta uhkaavaan eriarvoisuuteen. Presidentiltä vaaditaan kykyä ymmärtää, että turvallisuus on kokonaisuus ja monen asian summa.

Sellainen henkilö on Tuula Haatainen. Arvojohtaja, ammattilainen ja hieno ihminen, Rinne paaluttaa.