Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Talous

Jättikauppa varmistui: Fortum tulee saksalaisen Uniperin omistajaksi

Saksalainen energiayhtiö E.ON on tänään päättänyt myydä Fortumille omistamansa lähes 47 prosentin osuuden Uniperin osakkeista ja äänioikeuksista. Asiasta kertoo Fortum tiedotteessaan.

Osuuden arvo on 3,76 miljardia euroa, mistä laskien Uniperin kokonaisarvo on 8,05 miljardia, sanoo Fortumin projektiviestinnän johtaja Pauliina Vuosio STT:lle.

– Ostotarjouksessa ei ole muita ehtoja, eli se toteutuu. Vaikka se on toki ehdollinen vielä kilpailuviranomaisten hyväksynnälle.

Kauppa koskee kaikkia E.ON:illa olevia osakkeita.

– E.ON listasi Uniperin reilu vuosi sitten syksyllä ja nyt he ovat irtautumassa siitä tämän meidän ostotarjouksemme myötä.

Tänään sinetöidyn kaupan seurauksena Fortum joutuu tekemään tarjouksen lopuista Uniperin osakkeista. Saksan lain mukaan, kun tehdään ostotarjous näin suuresta osuudesta, ostajan täytyy tehdä tarjous myös kaikille muille osakkeenomistajille, Vuosio sanoo.

– Tarjous jatkuu kaikille muille osakkeenomistajille 16. päivään saakka, minkä jälkeen todennäköisesti seuraa parin päivän tauko. Sitten on Saksan lainsäädännön mukainen jatkoaika, joka alkaa 20. tammikuuta ja päättyy 2. helmikuuta.

Lisää aiheesta

Vuosion mukaan Fortum on ensisijaisesti tavoitellut E.ON:in osuutta Uniperin osakkeista.

– Mutta totta kai kaikki osakkeet, joita halutaan myydä, ovat tervetulleita.

Saksalainen Uniper on vastustanut Fortumin tulemista yhtiön omistajaksi. Joulukuussa se torjui Fortumin ostotarjouksen nostamalla vuotuista osinkoaan keskimäärin 25 prosentilla vuoteen 2020 saakka. Vuosio ei kommentoi tarkemmin, kuinka yhteistyö Uniperin kanssa sujuu nyt.

– Olemme aloittaneet heidän kanssaan keskustelut yhteistyön muodostamisesta sitten, kun meistä heidän tulee omistajansa, mutta keskustelujen sisältö on luottamuksellista.

Juttua on päivitetty klo 19.28.

 

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE