Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Jättimäärä nuuskaa salakuljetettiin Suomeen – näin päätekijäksi epäilty mies operoi

Tulli epäilee virolaisen nuuskan salakuljetusorganisaation tuoneen Suomeen noin 5 000 kiloa nuuskaa vuoden 2018 aikana.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Nuuskaa on myyty laittomille tukkukauppiaille, ja vältettyjen valmisteverojen määrä on yhteensä noin 2,2 miljoonaa euroa, Tulli kertoi tiedotteessaan.

Tulli epäilee rikoskokonaisuuden päätekijäksi Virossa asuvaa keski-ikäistä virolaismiestä. Miehen epäillään järjestäneen nuuskan salakuljetuksen Ruotsista Naantalin, Turun, Tornion ja Ylitornion rajanylityspaikkojen kautta Suomeen.

Tullin esitutkinnan mukaan salakuljetuksiin on käytetty kaupallisessa liikenteessä olleita kuorma-autoja, asuntoautoja ja pakettiautoa. Tulli takavarikoi esitutkinnan aikana autojen liimattavia rekisteritunnuksia, joiden avulla salakuljettajien epäillään yrittäneen välttää tullitarkastukset ja nuuskan takavarikoinnin rajanylityspaikoilla.

Tulli kertoo myös takavarikoineensa esitutkinnan aikana virolaiselta salakuljetusorganisaatiolta useita Suomeen salakuljetettuja nuuskaeriä, joiden yhteenlaskettu nuuskamäärä on yli 950 kiloa. Lisäksi Tulli takavarikoi syyskuussa varastohalliin tehdyssä kotietsinnässä pakettiautosta ja varastosta yhteensä lähes 400 kiloa nuuskaa. Takavarikoidun nuuskan katukauppahinnaksi arvioidaan pimeillä markkinoilla 380 000 euroa.

Tulli epäilee rikoskokonaisuudessa yhteensä 11:tä henkilöä, joista neljä on ollut vangittuina. Näiden lisäksi tukkukauppiaiksi epäillyt pääkaupunkiseudulla asuvat suomalaismiehet ovat olleet kiinniotettuina.

Tulli on tutkinut tapausta törkeinä veropetoksina ja salakuljetusrikoksina. Tapauksen esitutkinta on vielä kesken.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE