Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Jemeniin halutaan tulitauko koronan takia, kapinallisilta ei ole tullut vastausta

Saudi-Arabian johtama liittouma on kertonut julistavansa kahden viikon tulitauon sisällissodan pahoin runtelemaan Jemeniin.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Tulitauon on määrä astua voimaan torstaina. Sen tarkoituksena on helpottaa koronaviruksen leviämistä rajoittavia toimenpiteitä.

Liittouma on taistellut Jemenin kansainvälisesti tunnustetun hallinnon rinnalla Iranin tukemia huthikapinallisia vastaan vuodesta 2015.

Kapinallisilta ei ole tullut välitöntä vastausta liittouman tulitaukoilmoitukseen, joten on epäselvää, noudattavatko kaikki osapuolet taukoa.

– Liittouma aikoo tukea koronaviruspandemian vastaista taistelua, liittouman edustaja Turki al-Maliki sanoi uutistoimisto AFP:n mukaan.

Al-Malikin mukaan tulitaukoa voidaan pidentää. Lisäksi sen toivotaan luovan edellytyksiä sille, että osapuolet voisivat palata YK:n luotsaamina neuvottelupöytään sopimaan pysyvästä aselevosta.

Saudi-Arabian tavoitteena on päästä irtautumaan kalliiksi käyvästä, viisi vuotta jatkuneesta sodasta.

Lisää aiheesta

Muutamia tunteja ennen liittouman tulitaukoilmoitusta kapinalliset julkaisivat lausunnon, jossa vaadittiin ulkomaisten joukkojen vetäytymistä Jemenin maaperältä sekä liittouman saartotoimien purkamista satamista ja lentokentiltä. Kapinalliset pitävät hallussaan muun muassa pääkaupunki Sanaata.

Sodan seurauksena on kuollut ainakin 100 000 ihmistä.

Jemenin surkeasti toimiva terveydenhuoltojärjestelmä ei ole toistaiseksi raportoinut todettuja koronavirustartuntoja. Kun niitä alkaa ilmetä, seuraukset ovat katastrofaaliset, useat avustusjärjestöt varoittavat.

Viime viikkoina taistelut ovat vain kiihtyneet huolimatta siitä, että YK:n pääsihteeri Antonio Guterres on toistuvasti pyytänyt maailman kaikkiin konflikteihin tulitaukoa koronaviruspandemian takia.

Guterres on viitannut Syyrian, Libyan ja Jemenin kaltaisiin maihin, joissa taisteluita on käyty kiivaasti.

YK:n mukaan Jemenin sisällissota on aiheuttanut yhden maailman pahimmista humanitaarisista katastrofeista. Noin 30 miljoonan asukkaan Jemen on arabimaista köyhin. On arvioitu, että 80 prosenttia maan väestöstä eli noin 24 miljoonaa ihmistä tarvitsee humanitaarista apua tai suojelua.

Sodan seurauksena on kuollut ainakin 100 000 ihmistä, muun muassa Guardian uutisoi viime marraskuussa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE