Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Jenny Suominen SDP:n järjestöpäälliköksi

SDP:n järjestöpäälliköksi on valittu Jenny Suominen (YTM). Suominen, 37, on vuodesta 2009 toiminut Uudenmaan Sosialidemokraattien toiminnanjohtajana. Suominen aloittaa työssään 14.8.2017.

– Odotan innostuneena työn aloitusta uudistuneessa työyhteisössä. Haluan rakentaa sellaista puoluetta, joka antaa ihmisille merkityksen ja vaikuttamisen kokemuksia sekä yhteenkuuluvuuden ja aikaan saamisen tunteita, Suominen kertoo.

Hän listaa ensimmäiseksi tavoitteekseen organisoida yhdessä piirien kanssa onnistuneet kampanjat tuleviin vaaleihin sekä luoda toimivat yhteydet erityisesti paikallispolitiikassa vaikuttaviin ihmisiin.

– Jenny tuntee puolueen järjestötyön perin pohjin niin kunta-kuin piiritasolla. Hänellä on  kokemusta, mutta selkeästi myös ajatuksia kehittää uusia osallistumisen muotoja. Jennyn matka Uudenmaan toimistolta on vain pari askelta uuteen työtilaan, mutta tulevaisuudessa hänen työsarkaansa kuuluu arvokkaan vapaaehtoistyön motivointi koko sosialidemokraattisessa liikkeessä, sanoo SDP:n puoluesihteeri Antton Rönnholm.

Jenny Suominen.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE