Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

JHL ja Pardia: Helsingin yliopistossa liikkeenluovutus – työntekijöiden eläkkeiden taso heikkenee

Helsingin yliopisto yhtiöittää kiinteistö- ja tilapalvelunsa vuoden 2018 alussa Helsingin yliopiston kiinteistöpalvelu Oy:ksi. Muutos uhkaa leikata pitkään yliopistossa työskennelleiden ammattilaisten eläkkeitä. Yhtiöön siirtyvät työntekijät ovat siivoojia, kiinteistöhuollon ammattilaisia ja vahtimestareita.

Työntekijöillä on valtion palveluksessa kertynyttä eläkettä, joka turvattiin yliopistojen siirtyessä yksityiselle sektorille. Yhtenä ehtona eläketurvalle on, että työntekijä lähtee eläkkeelle yliopiston palveluksesta. Nyt valtiolla ja yliopistossa pitkän työuran tehneet työntekijät siirtyvät yliopiston kokonaan omistaman yhtiön palvelukseen ja ansaittuja eläkkeitä leikataan. Eläkemenetykset koskevat suurta joukkoa uuteen yhtiöön siirtyvästä henkilöstöstä.

Helsingin yliopiston kanta, että suunniteltu käytäntö on yleinen yliopistojen yhtiöittämistilanteissa ja yliopistolain mukainen, on tyrmistyttävä linjaus.

– Helsingin yliopisto ei arvosta pitkää ja sitoutunutta työuraa palveluksessaan tehneitä työntekijöitä, toteavat Julkisten ja hyvinvointialojen JHL:n neuvottelupäällikkö Kristian Karrasch ja Palkansaajajärjestö Pardiaan kuuluvan Yliopistojen ja tutkimusalan henkilöstöliitto YHL:n puheenjohtaja Satu Henttonen.

Kun Helsingin yliopiston hallitus päätti yhtiöittää kiinteistö- ja tilapalvelunsa, korostettiin, että liikkeenluovutus tehdään hyvää henkilöstöpolitiikkaa noudattaen ja että uuden yhtiön on tarkoitus toimia osana yliopistoyhteisöä.

Siirtyviä työntekijöitä järkyttää, että asia selviää näin lähellä liikkeenluovutusajankohtaa. Henkilöstöjärjestöt pitävät tilannetta henkilökunnan kannalta kohtuuttomana. Järjestöt vaativat yliopistoa kantamaan vastuunsa ansaituista eläkkeistä myös uudessa yhtiössä.

– Ennen vuoden 2010 yliopistolakia yliopistot olivat osa valtionhallintoa. Yliopistolain oli tarkoitus turvata työntekijöiden eläkkeet, kun he siirtyivät valtion palveluksesta yksityiselle sektorille. Tässä muutoksessa näyttää unohtuvan pientä palkkaa saavan työntekijän pieni eläke, Karrasch ja Henttonen tiivistävät.

Lisää aiheesta

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE