Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

JHL työtaistelutoimiin jo maanantaina – “Ulkopuolelle on rajattu työtehtävät, joiden tekemättä jättäminen aiheuttaisi vaaraa ihmisten hengelle tai terveydelle”

JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine, Superin puheenjohtaja Silja Paavola, Jytyn puheenjohtaja Maija Pihlajamäki ja Jukon puheenjohtaja Olli Luukkainen sopimusneuvottelujen tiedotustilaisuudessa tammikuussa.

Hoitajajärjestöt Tehy ja Super kertoivat aiemmin julistavansa ylityö- ja vuoronvaihtokiellon tiistaiaamusta alkaen. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL asettaa vastaavan kiellon jo maanantaina aamukuudesta alkaen.

JHL kertoo verkkosivuillaan, että kiellon ulkopuolelle rajataan kunta-alan sopimusten viranhaltijat, perhepäivähoitajat ja maatalouslomittajat. Kiellon ulkopuolelle on rajattu työtehtävät, joiden tekemättä jättäminen aiheuttaisi vaaraa ihmisten hengelle tai terveydelle. Ylityö- ja vuoronvaihtokiellon piirissä eivät ole myöskään sellaiset yleistä turvallisuutta tai omaisuuden turvaamista koskevat työt, joita ei ole mahdollista siirtää myöhemmäksi.

Kunta-alan sopimusneuvottelut jatkuivat sunnuntaina, mutta neuvottelut katkesivat erimielisyyteen lomarahakompensaatiosta. Virka- ja työehtosopimukset kunta-alalla päättyivät 31.1.2018. Alalla on nyt sopimukseton tila, jonka aikana työtaistelutoimet ovat mahdollisia.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE