Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

JHL varoittaa kokoomusta: Tällä menolla kiky-laiva purjehtii karikolle

JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine varoittaa kilpailukykysopimuksen karahtavan kiville, jos kokoomuksen eduskuntaryhmän ja Juhana Vartiaisen aatokset toteutuvat.

Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL on tyrmistynyt kokoomuksen eduskuntaryhmän  kansanedustaja Juhana Vartiaisen suulla julkaisemista työllisyysideoista. Kokoomuksen esittelemä työ- ja yrittäjyyspaketti sisältää heidän mukaansa keinoja vahvistaa työllisyysastetta ja poistaa talouskasvun esteitä.

– Kokoomus ei ole palkansaajapuolue, mikäli se tosissaan on toteuttamassa kaikki hallitusohjelmassa mainitut heikennykset ja nyt vielä niiden päälle haluaa poistaa laista sunnuntaityön korvausmääräykset. Aivan selvästi tavoitteena on päästä sopimaan paikallisesti alle yleissitovuuden eli vähimmäistasoista pitäisi luopua. Miten yksilö selviää tällaisista paikallisneuvotteluista työnantajan kanssa, jos yleissitovuuden ja joukkokanneoikeuden suojaa ei ole? Työnantajan saneluksi menee, JHL:n tuore puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine lataa.

“Tehdään sitten reippaat palkankorotukset”

– Sunnuntailisistä sopimalla toisin kuin nyt ei ole työelämän joustavoittamista. Kyse on käytännössä palkanalennuksista, jos laista poistetaan vähimmäistaso. Työntekijältä ei tämän jälkeen kysytä haluatko sunnuntailisät, vaan ne yksinkertaisesti jätetään säästösyistä maksamatta. Olisi reilua, että arkitunteihin tehdään selvät korotukset, mikäli työnantajalla on tarve lisistä luopua. Tällainen korotus sopii meille hyvin, Niemi-Laine linjaa.

– Onko tarkoituksena maksattaa riittävät palkat yhteiskunnan kukkarosta? Väkisinkin tällaisista ehdotuksista tulee mieleen, että palkansaajan ei hallituspuolueen mielestä tarvitse tulla toimeen omalla palkallaan, vaan että yhteiskunta maksaa loput toimeentuloluukulta. Pienipalkkaisia ja naisvaltaisia aloja halutaan nöyryyttää tällaisilla esityksillä. Jokainen on palkkansa omasta työstään ansainnut, eikä sitä pidä kerjätä, Niemi-Laine paaluttaa.

– JHL on erittäin huolestunut esityksistä. Kilpailukykysopimus tuo ison loven julkisen sektorin työntekijöiden palkkoihin. Julkisella sektorilla työskentelee paljon matalapalkkaisia naisia. Sunnuntailisät kuuluvat mm. hoito- ja hoiva-aloille, laitoshuoltajille, turvallisuusaloille. Kyse on mittavista lisäpalkanleikkauksista kikyn lisäksi, mikäli kokoomus saa esityksensä läpi. Luottamuksen ilmapiiri on kikyn allekirjoituksen jälkeen erittäin huonolla tolalla.

– Kiky-laiva on tuuliajolla ja menossa kohti karia, mikäli teot ja puheet eivät hallituspuolueella muutu, Niemi-Laine ennustaa.

Lisää aiheesta

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE