Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

JHL:n edustajisto: Julkisen sektorille kuuluu vähintään teollisuuden ratkaisuja vastaava palkankorotus

Julkisen sektorin ja julkisrahoitteisen palveluiden työntekijöille kuuluu talven neuvottelukierroksilla palkankorotus, joka vastaa tasoltaan vähintään teollisuuden ratkaisuja, JHL:n edustajisto katsoo.

Edustajisto ei hyväksy työantajien näkemystä, jonka mukaan julkisen rahoituksen piirissä olevien alojen työntekijöille tarjottaisiin äärimaltillista palkankorotuslinjaa. Edustajiston mielestä nyt pitää huolehtia julkisalan työntekijöiden ostovoimasta ja ansiokehityksestä.

JHL pitää selvänä, että julkisen talouden tasapainottaminen on koko yhteiskunnan, eikä ainoastaan julkisrahoitteisten alojen työntekijöiden asia. Viennin tuottavuus voi kasvaa julkisten palvelujen ja tuen ansiosta, tiedotteessa todetaan.

Työehtoja kehitettävä.

Edustajisto pitää tärkeänä, että jäsenistön työehtoja kehitetään neuvottelukierroksella. Edustajiston mukaan tuottavuus ja tuloksellisuus kohoavat, kun työhyvinvointi otetaan kunnolla huomioon ja sekä työhön että työaikoihin voi vaikuttaa. Ammatillinen koulutuksen uudistuessa ja työssäoppijoiden määrän kasvaessa työpaikoille on luotava selkeät ja reilut pelisäännöt, työssäoppijoiden ohjaukselle.

Nollatyösopimusten käyttöä on hillittävä työehtosopimuksilla, koska maan hallitus ei ole lainsäädännöllä tarttumassa tähän työmarkkinoiden epäkohtaan riittävällä vakavuudella.

JHL:n edustajisto pitää tärkeänä, että kaikilla JHL:n aloilla saavutetaan hyvät sopimukset. Tämän varmistamiseksi JHL on kohottanut järjestöllistä valmiuttaan muun muassa kouluttamalla jäsenistöä ympäri maata.

JHL ei hyväksy sitä, että kunnissa ja valtiolla on alettu käyttää määräaikaisten työsopimusten perusteluina sote- ja maakuntauudistusta.  Edustajisto korostaa, että uudistus ei lopeta työntekijöiden töitä. Ainoastaan työnantaja vaihtuu maakunnaksi ja osin edelleen niihin liittyviksi yhtiöiksi. Nämä työnantajavaihdokset katsotaan liikkeenluovutukseksi suoraan lain nojalla.

Uudistuksen edetessä JHL seuraa määräaikaisten työsopimusten käytön perusteita tarkasti.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE