Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

JHL:n Hyvissä käsissä 2017 -palkinto Länsi-Suomen Diakonialaitoksen Kaija Kaskelle

Sairaanhoitaja Kaija Kaski, 55, palkittiin Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL:n Hyvissä käsissä 2017 -palkinnolla. Hyvissä käsissä -palkinto jaetaan sosiaali- ja terveysalan työntekijöille, työpaikoille, kampanjoille tai projekteille, jotka omalla työllään varmistavat, että palvelun saajat ovat joka päivä hyvissä käsissä.

Palkinto luovutettiin JHL:n sote-festareilla Helsingissä 2. marraskuuta. Ulvilalainen Kaija Kaski työskentelee Länsi-Suomen Diakonialaitoksen sotainvalidien neuvontapalveluissa Porissa.

Sotainvalidien neuvontapalvelu opastaa ja tukee sotaveteraaneja puolisoineen, miinanraivaajia, sotilasinvalideja ja sodan aikana palvelleita lottia ja pikkulottia. Palvelun tavoitteena on turvata itsenäinen selviytyminen omassa kodissa mahdollisimman pitkään.

Neuvontapalvelun työ vaatii syvällistä perehtymistä asiakkaiden tarpeisiin, ja Kaski tekee kotikäyntejä ympäri Satakuntaa. Kasken ja hänen työparinsa sosiaaliohjaaja Helena Isoviidan vastuulle kuuluvat kaikki Satakunnan alueen sotainvalidit,  joita on yhteensä noin 170. Lisäksi asiakaskuntaan kuuluvat sotainvalidien puolisot ja jo edesmenneiden sotainvalidien lesket, joita on noin 450.

Valinnan suoritti keväällä 2017 JHL:n vuoden hoitajaksi valittu Katja Ahola.

– Nyt on rakkaan kotimaamme juhlavuosi, ja kunnioitus sotiemme veteraaneja kohtaan on minulla suunnattoman suuri. Koen Kaijan työn neuvontapalvelussa erittäin haastavaksi ja äärimmäisen tärkeäksi. Veteraaniemme vähenevät joukot ovat Kaijansa ansainneet, perustelee Ahola valintaa.

Koulutukseltaan Kaski on sairaanhoitaja, ja hän toimii myös varaluottamusmiehenä, varatyösuojeluvaltuutettuna sekä yhdistyksensä varapuheenjohtajana.

Lisää aiheesta

Sote-festarit on JHL:n tapahtuma, joka kokoaa yhteen sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset ja asiantuntijat. Sote-festarit järjestetään 2.–3.11. Helsingissä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE