Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

JHL:n Niemi-Laine tiukkana Sipilälle: “Melkein ei ole sama asia kuin toteutunut”

Julkisten ja hyvinvointialojen liiton JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine epäilee pääministeri Juha Sipilän (kesk.) viime keskiviikkoisen auvoisan pääministerin ilmoituksen todellisuuspohjaa.

– Liekö vaalit syynä siihen, että kaikki on yhtä’äkkiä näin valoisaa ja hallitusohjelman tavoitteet saavutettu, Niemi-Laine toteaa.

Niemi-Laineen mielestä pääministerin puheesta sai sen käsityksen, kuin suurimmat ongelmat olisi nyt selätetty, tai ainakin melkein selätetty. Valtion velkaantuminen ja työttömyyden kasvu pysäytetty ja sote-uudistuskin saatu melkein maaliin.

– Melkein ei ole sama asia kuin toteutunut. Sipilä hehkutti 2016 loppuvuoden vahvaa työllisyyskehitystä ja sitä, että pitkäaikaistyöttömyyskin olisi hiljalleen laskussa. Tilastokeskuksen luvut näyttävät ihan toista: joulukuussa 2016 pitkäaikaistyöttömiä oli 122 tuhatta, eli  3,2 prosenttia enemmän kuin vuotta aikaisemmin, Niemi-Laine huomauttaa.

JHL:n puheenjohtaja on vakaasti sitä mieltä, että hallituksen työ kaiken hyvän jakamisen osalta on näkynyt lähinnä kurjistamisena. Hallituksen kuntokuurin maksumiehiä ovat julkisen sektorin työntekijät, työttömät, lapsiperheet, opiskelijat ja ikäihmiset.

– Työajan pidennyksen lisäksi julkisen sektorin palkansaajilta nirhaistaan osa lomarahoista pois kolmen vuoden ajan, työttömien tukia leikattiin vuoden alusta, päivähoito-oikeutta on leikattu, koulutusuudistuksissa on karsittu tukia, lääkekorvauksia karsittu. Maksajien näkökulmasta katsottuna tilanne ei kovin valoisalta näytä, Niemi-Laine listaa.

Porissa lauantaina puhunut JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine totesi sarkastisesti, että kun hallitus kerran Sipilän mielestä on tavoitteensa saavuttanut, hallitus voisi mennä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE