Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Jo 765 hakemusta – ravintolat kiinnostuneita jatkoajoista

Ravintolat eri puolella Suomea ovat olleet kiinnostuneita uuden alkoholilain mahdollistamista jatkoajoista.

Lupa- ja valvontavirasto Valviran tilaston mukaan jo käsiteltyjä ilmoituksia ja lupia uuden lain mukaisista jatkoajoista on tehty 765 ja käsittelyssä on useita.

Uudet anniskelu- ja jatkoaikasäädökset tulivat voimaan maaliskuun alussa, josta lähtien ravintolat ovat voineet tehdä ilmoituksen.

Matkailu- ja ravintolapalvelut Maran varatoimitusjohtajan Veli-Matti Aittoniemen mukaan moni ravintola tekee ilmoituksen varalta. Sitä, kuinka moni mahdollisuutta lopulta säännöllisesti käyttää, on vaikea vielä tietää. Kun ilmoituksen kerran tekee, on aina oikeus käyttää jatkoaikaa.

– Moni tekee sen ihan vaan sitä varten, että silloin on lupa kun tarve tulee. Osalla se tarve on vaikkapa kesäaikaan, kun paikkakunnalla tapahtuu jotain. Aidot yöravintolat ovat sitten toinen juttu, Aittoniemi sanoo.

Hänen mukaansa ylivoimaisesti eniten ravintoloita on kiinnostanut aukiolon pidentäminen aamuviiteen. Monet haluavat sitä ainakin kokeilla.

Uudet anniskelu- ja jatkoaikasäädökset tulivat voimaan maaliskuun alussa, josta lähtien ravintolat ovat voineet tehdä ilmoituksen.

Terassit auki neljään, jos lupa heltiää.

Vielä ei varmaa tietoa ole siitä, miten asiakkaita on riittänyt pidennettyinä tunteina ravintoloissa.

– Ilmoitusten määrä ei myöskään kerro sitä todellisuutta, kuinka paljon lisää yöravintoloita tulee. Uskon että alkuvaiheessa moni sitä kokeilee ja sitten nähdään, mihin se vakiintuu.

Myös osa terasseista saa nyt olla neljään asti auki. Tämä on kuitenkin Aittoniemen mukaan luvanvaraista, eli viranomainen selvittää etukäteen, ettei aukiolo häiritse esimerkiksi alueen asukkaita.

Tähän mennessä Valvira on käsitellyt 115 uuden lain mukaista ulkoalueen jatkoaikalupaa. Suurin osa näistä on Etelä-Suomessa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE