Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Jo riittää”, julistaa Antti Palola – STTK:n kysely: Suomalaiset torjuvat työsuhdeturvan heikentämisen

STTK:n teettämän kansalaiskyselyn perusteella selkeä enemmistö suomalaista suhtautuu kielteisesti siihen, että työntekijöiden työsuhdeturvaa heikennettäisiin työllistymisen edistämiseksi. Torjuvalla kannalla on 65 prosenttia kyselyyn vastanneista. Erittäin tai jokseenkin myönteisesti työsuhdeturvan heikentämiseen suhtautuu 27 prosenttia vastaajista.

Demokraatti

Demokraatti

Vastaajien poliittinen tausta vaikuttaa suhtautumiseen. Myönteisimmin työsuhdeturvan heikentämiseen suhtautuvat kokoomuksen kannattajat (59 % vastaajista), Suomen keskustan kannattajat (51 %) ja sinisten kannattajat (48 %). Vähiten kannatusta tulee vasemmistoliiton (8 %) ja SDP:n (11 %) kannattajilta.

“Kannatus näyttää näin myötäilevän hallitus-oppositio-jakoa”, STTK:n puheenjohtaja Antti Palola sanoo tiedotteessa.

STTK:n Aula Researchilla teettämään sähköiseen kansalaistutkimukseen vastasi yhteensä 2 107 iältään 18-75-vuotiasta henkilöä eri puolilla Suomea. Kysely toteutettiin heinäkuun lopun ja elokuun puolivälin aikana.

STTK suhtautuu erittäin kielteisesti hallituksen esitykseen keventää henkilöperusteista irtisanomista alle 20 hengen yrityksissä.

“Asiantuntijat ovat todenneet esityksen työllisyysvaikutukset olemattomiksi. Esitys on kohtuuton myös siksi, että se altistaisi työntekijät työnantajan mielivallalle eikä mikään takaisi työpaikan säilymistä. Työntekijät olisivat täysin eriarvoisessa asemassa, jos työntekijöiden työsuhdeturva riippuisi yrityksen koosta. Myös kiinnostus hakeutua alle 20 hengen yrityksiin heikkenisi”, Palola arvioi.

Palolan mukaan hallitus on kolme viimeistä vuotta keskittynyt monin eri tavoin heikentämään työntekijöiden asemaa. Koeaikaa on pidennetty, takaisinottovelvoiteaikaa lyhennetty ja aktiivimalli toteutettu.

“Jo riittää. Hallituksen on luovuttava esityksestään. Irtisanomista helpottamalla ei luoda luottamusta, mutta luodaan pelkoa ja epäluuloa. Myös riitely, työmarkkinahäiriöt ja karenssit lisääntyisivät.”

STTK:n hallitus on vaatinut keskeyttämään irtisanomisen helpottamiseen tähtäävän hankkeen. Jos näin ei tapahdu, liitot valmistautuvat järjestöllisiin toimiin.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE