Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Jo toinen tunnettu perussuomalainen kertoi pettyneensä Soinin saamaan kohteluun

Timo Soini (kuvassa) olisi ansainnut paremman kohtelun Jyväskylässä, Raimo Vistbacka ja Simon Elo katsovat.

Myös perussuomalaisten kansanedustaja Simon Elo (ps.) viestii pettymyksestä puheenjohtajuutensa jättäneen Timo Soinin Jyväskylän puoluekokouksessa saamasta kohtelusta.

Elo kertoo Twitterissä, että Soini olisi ansainnut arvokkaammat jäähyväiset ja kiitokset. Aiemmin valtipäiväneuvos Raimo Vistbacka kommentoi Demokraatille nähneensä Soinin kohtelussa ala-arvoisuutta.

– Jos mies on 20 vuotta ollut ja vienyt puoluetta kaksissa vaaleissa yli 30 kansanedustajan puolueeksi ja viime kerralla eduskunnan toiseksi suurimmaksi puolueeksi, kyllä siinä minun mielestä, vaikka kuinka ollaan tyytymättömiä, ei ymmärretä, kuinka paljon ja pitkä työ on tehty ja monivaiheinen, Vistbacka sanoi haastattelussa, jossa hän esitti myös arvionsa, miten Soinin ura jatkuu.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE