Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Joe Biden julkaisi nimitysehdotuksiaan maan ministereiksi – “Kansallinen turvallisuutemme ja ulkopolitiikkamme eivät kestä enää viivyttelyä”

LEHTIKUVA / Getty Images / AFP Drew Angerer

Yhdysvaltain tuleva presidentti Joe Biden julkaisi maanantaina nimitysehdotuksiaan maan ministereiksi.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Tiistaille suunnitellun virallisen julkistuksen alla kerrotut nimitykset antoivat viitteitä siitä, että tuleva hallinto pyrkii kohentamaan Yhdysvaltain roolia kansainvälisissä liittoumissa Donald Trumpin niin sanotun “Amerikka ensin” -hallinnon jälkeen.

Yhdysvaltain ylimmän diplomaatin eli maan ulkoministerin pestiin Bidenin ehdokas on entinen varaulkoministeri Antony Blinken. Blinken toimi jo aikanaan Bidenin avustajana senaatin ulkoasiainkomiteassa, ja presidentti Barack Obaman hallinnossa hän oli varaulkoministeri.

Lisäksi Biden aikoo nostaa muun muassa maan entisen ulkoministerin John Kerryn ilmastoasioiden erikoislähettilääksi.
Valtionvarainministerin pestiin on yhdysvaltalaismedioiden mukaan ehdolla maan keskuspankin entinen johtaja Janet Yellen, joka toimi keskuspankin johtajana vuosina 2014–2018. Jos hänet valitaan tehtävään, olisi hän maan ensimmäinen naispuolinen valtionvarainministeri.

Lisäksi Biden on nimittämässä ministeriehdokkaitaan myös muihin virkoihin.

Biden valitsi kotimaan turvallisuusministeriksi Alejandro Mayorkasin. Kuubalaissyntyisestä Mayorkasista tulisi ensimmäinen latinalais-amerikkalainen, joka toimii tehtävässä. Kotimaan turvallisuusministeriö valvoo muun muassa maahanmuuttoa.

Lisäksi Biden aikoo nostaa Avril Hainesin ensimmäisenä naisena kansallisen turvallisuuden johtajaksi. Haines toimi aiemmin muun muassa keskustiedustelujärjestö CIA:n varajohtajana.

Lisää aiheesta

– Kansallinen turvallisuutemme ja ulkopolitiikkamme eivät kestä enää viivyttelyä. Kaikki ehdokkaat ovat yhtä lailla kokeneita ja kriisinkestäviä kuin he ovat innovatiivisia ja kekseliäitä, Biden sanoi.

Suurlähettiläälle oikeus istua turvallisuusneuvostossa

Bidenin julkistama Yhdysvaltain YK-suurlähettiläsehdokas on Linda Thomas-Greenfield. Samalla Biden aikoo palauttaa sanomalehti New York Timesin mukaan kyseisen suurlähettilään viran ministeritasoiseksi. Tämä tarkoittaa muun muassa sitä, että suurlähettiläs voi osallistua kansallisen turvallisuusneuvoston kokouksiin. Sama oikeus koskee myös Kerrya, vaikka hänen pestinsä ei ole ministerin virka.

Biden on nimittämässä myös Jake Sullivanin Valkoisen talon kansallisen turvallisuuden neuvonantajaksi. Sullivan toimi Bidenin turvallisuuspoliittisena neuvonantajana Bidenin ollessa maan varapresidenttinä.

Kaikki nyt nimetyt ehdokkaat työskentelivät aiemmin Barack Obaman hallinnossa, jossa Biden toimi varapresidenttinä.
Iso osa nimityksistä on vielä tekemättä.

Takaisin Pariisin piiriin

Blinken pitää amerikkalaismedioiden mukaan suuressa arvossa Yhdysvaltain liittolaissuhteita, ja nimityksen katsotaan viestivän Bidenin tahtoa vahvistaa uudelleen Trumpin heikentämiä kumppanuusverkostoja.

Yhdysvaltain nykyinen ulkoministeri on Mike Pompeo, joka on tullut tunnetuksi yhtenä presidentti Trumpin läheisimmistä liittolaisista ja ajanut maailmalla Trumpin Amerikka ensin -linjaa. Pompeo nousi ulkoministeriksi keväällä 2018 Trumpin erotettua hänen edeltäjänsä, öljyjätti Exxon Mobilin entisen toimitusjohtajan Rex Tillersonin.

Kerry, joka nousee hallinnon “ilmastotsaariksi” oli omalta osaltaan mukana Pariisin ilmastosopimuksen luomisessa. Yhdysvallat kuitenkin erosi sopimuksesta istuvan presidentin Donald Trumpin kaudella. Biden on kertonut aikomuksestaan liittyä takaisin sopimuksen piiriin.

Biden on tähän mennessä tehnyt jo muutamia henkilöstönimityksiä, joista keskeisin oli Valkoisen talon tulevan kansliapäällikön valinta. Tähän tärkeään tehtävään Biden valitsi pitkäaikaisen neuvonantajansa Ron Klainin, jonka valintaa pidettiin yllätyksettömänä ja turvallisena ratkaisuna.

Nimitykset vaativat senaatin siunauksen

Ministerivalinnat ovat tärkeä osa tulevan presidentin valmistautumista virkakauteensa. Biden noudattaa tässä normaalia aikataulua, vaikka vaalit hävinnyt presidentti Trump on kieltäytynyt tunnustamasta tappiotaan.

Bidenin aloitettua presidenttinä senaatin täytyy vielä vahvistaa presidentin nimitykset ministerin virkoihin. Perinteisesti nimitysten läpimeno senaatissa on ollut useimmiten muodollisuus, mutta nykyisenä poliittisen kahtiajaon aikana on mahdollista, että pysyessään republikaanien hallinnassa senaatti voisi torpata Bidenin nimitykset.

Biden voisi tosin tässä tapauksessa toimia, kuten Trump on joissain tapauksissa tehnyt, ja nimittää ministerivalintansa virkaatekeviksi ministereiksi, jolloin senaatin hyväksyntää ei tarvita.

Senaatin hallinta ratkeaa vasta tammikuun alussa, jolloin Georgiassa järjestetään kahdet uusintavaalit.

STT–Anssi Rulamo, Ilmo Ilkka, Arttu Mäkelä

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE