Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Joe Biden katolisen kirkon tähtäimeen Yhdysvalloissa – “Se on yksityisasia, enkä usko sen tapahtuvan”

LEHTIKUVA / Getty Images / AFP Samuel Corum
Presidentti Joe Biden matkalla Pyhän kolminaisuuden katolisen kirkon messuun Washingtonissa 5. kesäkuuta.

Yhdysvalloissa katolinen presidentti Joe Biden on joutunut kirkkonsa tähtäimeen aborttikantojensa vuoksi. Muun muassa CNN ja BBC kertovat Yhdysvaltain piispainkokouksen päättäneen luonnostella asiakirjan, joka suosittelisi presidentille ja muille aborttioikeutta kannattaville poliitikoille porttikieltoa ehtoolliseen.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Piispainkokous äänesti asian puolesta äänin 168 vastaan 55. Biden itse kommentoi asiaa vain lyhyesti.

–  Se on yksityisasia, enkä usko sen tapahtuvan, Biden totesi Valkoisen talon lehdistötilaisuudessa.

Katolisen kirkon abortin vastainen kanta ja demokraattipuolueen politiikan välinen ristiriita on vaatinut Bidenilta tarkkaa tasapainoilua julkisuudessa abortista puhuttaessa. Biden on sanonut vastustavansa henkilökohtaisesti aborttia uskonnollisista syistä, mutta on kieltäytynyt ulottamasta tätä politiikkaansa.

–  Hyväksyn kirkkoni kannan aborttiin. Elämä alkaa hedelmöityksestä. Se on kirkkoni tuomio, ja hyväksyn sen henkilökohtaisessa elämässäni. Sen sijaan kieltäydyn pakottamasta näkemystäni yhtäläisen hartaiden kristittyjen, muslimien ja juutalaisten niskaan. Kieltäydyn sen tuputtamisesta muille, Biden sanoi vaaliväittelyssä vuonna 2012.

Biden tunnetaan hartaana katolisena, joka osallistuu kirkon toimintaan säännöllisesti. Hän on vasta Yhdysvaltain historian toinen katolinen presidentti John F. Kennedyn jäljiltä.

Vatikaania tiukemmalla linjalla

Yhdysvaltain katolisen kirkon johto vetää aborttikysymyksessä tiukempaa linjaa kuin seurakuntalaisensa, sillä kyselyiden mukaan yli puolet yhdysvaltalaisista katolisista kannattaa aborttioikeutta.

–  Maassa ja kirkossa joita jakavat jo ennestään jännitteet, ovat piispat tänään päättäneet olla puolueellisia paimentavien sijaan, ilkeitä eivätkä Kristuksen kaltaisia. Tavalliset katoliset, joista 67 prosenttia vastustaa ehtoollisen epäämistä aborttioikeuden kannattajilta, tietävät kyllä paremmin, totesi liberaalikatolinen Catholics for Choice -järjestö lausunnossa äänestyksen jälkeen.

Ehtoollinen eli eukaristia on katolisen kirkon tärkeimpiin kuuluva sakramentti. Piispainkokouksen asiakirja ei ole sitova päätös, vaan eri hiippakuntien piispat voivat itse päättää, kenelle antavat ehtoollisen.

Yhdysvaltain katolinen kirkko on asiassa eri linjoilla kuin Vatikaani, joka ei abortin vastustuksesta huolimatta puolla ehtoollisen epäämistä aborttioikeuden kannattajilta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE