Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Johanna Korhonen: “Olen kiinnostunut näkemään, miten Laajasalo perustelee rahankäyttöä lisäselvityksissä”

Johanna Korhonen.

Helsingin piispan Teemu Laajasalon talousasiat nousivat julkisuuteen hiippakuntavaltuuston puheenjohtajan Johanna Korhosen laatiman muistion myötä. 40 kysymystä Laajasalon yritystoiminnasta sekä hänen toiminnastaan Kallion kirkkoherrana sisältävä muistio sai runsaasti huomiota mediassa.

Laajasalon mielestä Korhosen toimintatapa ei ollut kohtuullinen, sillä asia olisi voitu hoitaa Helsingin seurakuntayhtymän sisällä.

– Huoli ja kysymys siitä, toimitaanko oikein, on hyvä. Mutta se menettely, jolla tämä asia tuotiin esille, ei ollut mielestäni viisas, kohtuullinen tai oikea. Jos ajatellaan, että tästä tehtiin satoja uutisia, voi kysyä lopputulokseen suhteutettuna, että oliko mittasuhde oikea?

Korhosen mukaan Helsingin seurakuntayhtymä oli tehnyt asiasta sisäistä tarkastusta aiemmin, mutta asia ei edennyt mihinkään. Hän pitää hyvänä asiana, että Laajasalon talousasioiden selvittelyssä on päästy alkuun Maura audit -yhtiön selvityksen avulla.

Korhosen mukaan epäselvyyksiä on vielä runsaasti. Korhonen aikoo pyytää Laajasalon lisäselvityksiä puuttuvista kuiteista ja tiedoista Maura auditilta asiakirjajulkisuuden perusteella.

– Raportissa on hyvää se, että nyt Laajasalo on toimittanut tietoja puuttuvista kuiteista ja selitteistä. Maura audit tosin kommentoi, että he eivät ota kantaa lisäselvitysten paikkansapitävyyteen. Olen kiinnostunut näkemään, miten Laajasalo perustelee rahankäyttöä lisäselvityksissä. Pitää myös katsoa, miten näiden jälkikäteen toimitettujen selitysten paikkansapitävyyttä arvioidaan.

Poliisi kertoi eilen Demokraatille tutustuvansa Laajasalon kuittiraporttiin.

Lisää aiheesta

Helsingin poliisissa selvitetään edelleen Laajasalon rahankäyttöön liittyviä epäselvyyksiä ajalta, jolloin hän toimi Kallion kirkkoherrana. Poliisi saa rikosylikomisario Jenni Lehtilän mukaan selvityksensä valmiiksi lähiaikoina.

– Selvitämme sitä, onko syytä epäillä rikosta vai ei, Lehtilä sanoo.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE