tuntematonsotilas
kaisaniemi
Juhannustupla

Kolumni

Eemeli Peltonen

Kirjoittaja on järvenpääläinen kaupunginvaltuutettu ja SDP:n puoluevaltuuston jäsen.

https://twitter.com/PeltonenEemeli

Johdonmukaista kaupunkipolitiikkaa tarvitaan enemmän kuin koskaan

Pyrkimys koko Suomen asuttuna ja elinvoimaisena pitämiseen on vuosikymmeniä kuulunut suomalaisen yhteiskuntapolitiikan ytimeen. Tavoitetta on pyritty tekemään todeksi keinotekoisella aluepolitiikalla, joka on tarkoittanut esimerkiksi valtion virastojen hajasijoittamista maakuntiin. Samalla kaupunkien ja niiden lähiseutujen merkitystä on vähätelty järjestelmällisesti.

Viimeistään 2000-luvulla on käynyt yhä ilmeisemmäksi, ettei koko Suomea ole enää varaa pitää keinotekoisesti asuttuna. Tiukkoina taloudellisina aikoina voimavarat tulisi kohdentaa sinne, minne väestö näyttäisi luonnollisestikin siirtyvän: kaupunkeihin ja niiden lähiseuduille.

***

Koko 1800-luvun jälkeistä maailmanhistoriaa voidaan luonnehtia kaupunkien ja kaupungistumisen historiaksi. Juuri Euroopassa moni aikaisemmin maatalousvaltainen yhteiskunta loi nahkansa ja muuttui moderniksi teollisuusvaltioksi. Muutos oli nopeaa myös Suomessa, jossa 1960- ja 1970-luvuilla maaseutu autioitui ennennäkemättömällä tavalla erityisesti nuorten ja lapsiperheiden muutettua kaupunkeihin. Työttömyys ja maaseudun henkinen ankeus olivat monelle pääasiallisia muuttopäätöksen syitä.

”Maaseudun nostalgiapuolueet keskusta ja perussuomalaiset voisivat jäädä lyömään siltarumpua opposition penkille.”

Väestö jatkaa Suomessa edelleen keskittymistä kaupunkiseuduille. Tammikuussa julkaistu VTT:n tutkimus Asunnontuotantotarve 2040 paljastaa, että vuoteen 2040 mennessä neljälletoista suurimmalle kaupunkiseudulle tarvitaan yli 740 000 uutta asuntoa. Luvussa ei vielä ole edes huomioitu maahanmuuttoa, joka VTT:n mukaan nostaa asunnontuotantotarpeen lähemmäs 800 000 asuntoa.

Tähän VTT:n tutkimukseen tuskin liittyy tiedevilppiä. On ilmeistä, ettei tutkimuksen paljastamaa asunnontuotantotarvetta saavuteta ilman merkittäviä valtiollisia panostuksia. Samalla tukea tarvitsisivat ne monet liikennehankkeet, jotka sitoisivat uudet asutusalueet toimiviksi työssäkäyntialueiksi. Näitä projekteja myös markkinavoimilla olisi todennäköisesti suuri halu edistää.

***

Kaupungistumisen kelloa ei enää voida kääntää taaksepäin. Vähät varat tulisi nyt valtionkin tasolla keskittää sinne, missä hyöty on suurin. Tämä tarkoittaa määrätietoisen kaupunkipolitiikan omaksumista valtiojohdossa. Silti esimerkiksi pääministeripuolue keskustan riveistä kaupunkien merkitystä vähätellään ankarasti. Tässä ei tietenkään ole mitään uutta. Keskustapuolueen vanha kaarti on jo vuosikymmeniä rummuttanut maakuntien puolesta talouden realiteeteista piittaamatta.

”Olisiko SDP:llä rohkeutta heittäytyä kaupunkien puolueeksi ja luopua epärealistisesta koko Suomen asuttuna pitämisen tavoitteesta?”

Suomella ei ole varaa hukata vuottakaan epäonnistuneen aluepolitiikan harjoittamiseen. Viimeistään seuraavalla vaalikaudella valtaan tarvitaan hallitus, joka ymmärtää kaupunkien ja niiden lähiseutujen koko potentiaalin. Eduskuntavaalien jälkeen maahan tulisikin muodostaa kaupunkimyönteisten puolueiden – sosialidemokraattien, kokoomuksen ja vihreiden – varaan rakentuva hallitus. Maaseudun nostalgiapuolueet keskusta ja perussuomalaiset voisivat jäädä lyömään siltarumpua opposition penkille.

***

Sosialidemokraatit ovat Euroopassa pärjänneet hyvin juuri kaupungeissa. Valitettavasti Suomessa SDP:n ote kaupunkilaisäänestäjistä on herpaantunut viime vuosina. Poikkeuksellisen rajua kannatuksen lasku on ollut pääkaupunkiseudulla ja sen ytimessä Helsingissä, jossa vihreät menestyvät jo demareita paremmin.

Kaupunkien takaisinvaltauksen tulisi olla SDP:n vaalistrategian keskeisin tavoite. Helsingin demareiden puheenjohtaja Pilvi Torsti on asian oivaltanut ja avannut ajatteluaan myös tämän lehden palstoilla. Torstia kannattaisi kuunnella puolueessa laajemminkin herkällä korvalla.

Jos sosialidemokratia saa Helsingissä tuulta purjeisiinsa johdonmukaisella kaupunkipolitiikalla, on menestysreseptiä mahdollista jatkaa myös muihin Suomen kaupunkeihin. Se, mikä alkaa Helsingistä, voi jatkua yllättävänkin nopeasti Tampereelle, Turkuun ja Ouluun. Olisiko SDP:llä rohkeutta heittäytyä kaupunkien puolueeksi ja luopua epärealistisesta koko Suomen asuttuna pitämisen tavoitteesta?

https://twitter.com/PeltonenEemeli Eemeli Peltonen

Kirjoittaja on järvenpääläinen kaupunginvaltuutettu ja SDP:n puoluevaltuuston jäsen.

Kolumni

Eduskunnan täysistunto

LKS 20170517 - Timo Soini eduskunnassa ennen täysistuntoa, 17. toukokuuta 2017. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

Professori puolueloikkareista: Tulevaisuus yleensä kehno – Edes Soini ei voi taata menestystä

 

– Loikkareiden tulevaisuus on puoluehajaannuksissa yleensä huono, muistuttaa professori Heikki Paloheimo tuoreessa Facebook-päivityksessään.

– SDP:n puoluehajaannuksessa 1950-luvun lopulla puolueesta eronnut oppositio sai vuoden 1962 eduskuntavaaleissa eduskuntaan vain kaksi kansanedustajaa. Kun SMP hajosi vuoden 1972 eduskuntavaalien jälkeen, loikkarit (SKYP) saivat seuraavissa eduskuntavaaleissa eduskuntaan vain yhden kansanedustajan, Paloheimo sanoo.

– Edes se, että puoluehajaannuksessa loikkareiden joukossa on puolueen valovoimainen johtaja, ei takaa loikkaripuolueelle menestystä. Itävallassa Jörg Haiderin johtama maahanmuuttovastainen ja EU-kriittinen Vapauspuolue (FPÖ) nousi vuoden 1999 vaaleissa maansa toiseksi suurimmaksi puolueeksi ja pääsi hallitukseen.

– Vaikka puolueen kannatus seuraavissa vaaleissa putosi alle puolueen edellisistä vaaleista, puolue jatkoi hallituksessa vielä seuraavalla vaalikaudella. Sitten puolue hajosi, kun sen sisälle kasvoi ja nousi enemmistöksi vielä Haiderin linjaa radikaalimmin kansallismielinen ryhmittymä.

– Siinä vaiheessa Jörg Haider ja moni muu FPÖ:n johtoon kuulunut henkilö perusti uuden puolueen, Itävallan tulevaisuuden allianssi (BZÖ). Se ei kuitenkaan vaaleissa menestynyt yhtä hyvin kuin FPÖ. Vuoden 2013 kansallisneuvoston vaaleissa BZÖ ei saanut kansanedustuslaitokseen enää yhtään kansanedustajaa, Paloheimo muistuttaa.

Helsingin Sanomien tänään julkaisemassa kannatusmittauksessa Uusi vaihtoehto sai vähän suuremman ja perussuomalaiset vähän pienemmän kannatuksen YLE:n mittaukseen verrattuna. Siinäkin Uuden vaihtoehdon kannatus jäi kuitenkin Perussuomalaisten kannatusta pienemmäksi. Tästä ei voida kuitenkaan päätellä, että halla-aholaisten suosio on suurempi kuin soinilaisten, niin kuin Helsingin Sanomat painetun lehden otsikossaan väittää, Paloheimo kommentoi.

Eduskunnan täysistunto

LKS 20170517 - Timo Soini eduskunnassa ennen täysistuntoa, 17. toukokuuta 2017. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

Kolumni

39740948

Kommentti: Missä vaiheessa sunnuntaina, Juha Sipilä? – hallituskriisin ratkaisun yksityiskohdat hämärän peitossa

Juha Sipilän (kesk.) uuden hallituksen syntyminen, korjataan Sipilän hallituksen jatkaminen, oli prosessi, joka jättää paljon poliittisten päiväkirjojen, muistelmien ja historiakirjojen selvitettäväksi. Prosessi ei ollut kaunis. Demokratian kannalta voi tietysti nähdä hyvääkin, että poliittinen peli tulee läpinäkyväksi, mutta kansalaisten demokraattiseen osallistumiseen vaikutus lienee miinusmerkkinen.

Moni asia on yhä selvittämättä. Kuka oli keskeinen vaikuttaja Uusi vaihtoehto -eduskuntaryhmän syntymisessä? Milloin ryhmän synty tiedettiin? Mitä kukin poliittinen toimija tai asiantuntija ajatteli hallituksen hajottamisesta tai jatkamisesta? Miten keskusta ja kokoomus taipuivat siihen, että nyt jo yhden jäsenen loikan jälkeen 19 kansanedustajalla revitään hallituksessa viisi ministerin paikkaa?

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö tuli julki Kainuun Sanomissa aprikoiden, että pääministeri Juha Sipilä olisi voinut kaikesta huolimatta jättää hallituksen eronpyynnön. ”Taisin olla vähän sitäkin mieltä”, Niinistö sanoitti pehmeästi sivallustaan. Tätä valtiosääntöasiantuntijoiden kanssa rupatellut Sipilä ei siis kuitenkaan tehnyt. Hallitus jatkoi.

Oli asiantuntijoita, jotka olivat toistakin mieltä. Yleisen oikeustieteen professori Panu Minkkinen lausui STT:lle 13.6., ettei hallitusta voi enää hyvällä tahdollakaan pitää samana kuin aiemmin. Valtiotieteen professori Göran Djupsund katsoi TT:n haastattelussa, että hallituksen legitimiteetti on kyseenalainen, koska ministerit eivät edusta enää puoluetta, josta heidät valittiin hallitukseen.

Kriisikokoksen paikka.

Mielenkiintoinen yksityiskohta on myös se, että Sipilä sanoi eduskunnan täysistunnossa tiedonannossaan hallituksen parlamentaarisen pohjan muuttumisesta seuraavasti: ”Mutta että syntyisi uusi ryhmä ja vielä näin iso ryhmä, niin tällaista keskustelua ei ole käyty. Sellaisesta en ole kuullut mitään ennen tuota viikonloppua. Sunnuntai-iltana kuulin ensimmäisen kerran jotakin mietintää olevan, maanantaina, sen jälkeen kun päätös tehtiin, että arvoeromme on kasvanut liian suureksi, nuo vaihtoehdosta keskustelut alkoivat voimistua.”

Sipilän esikunnasta on vahvistettu STT:lle, että pääministeri keskusteli valtiosääntöoikeuden emeritusprofessori Mikael Hidénin ja oikeusministeriön asiantuntijoiden kanssa sunnuntaina. Hidénin mukaan Sipilän kanssa selvitettiin käytännössä vain toteutuneen kaltaista hallitusvaihtoehtoa.

– Minun tehtäväni ei ollut silloin ja ei ole nyt jälkeenpäin yrittää miettiä, mikä keskustelun tarkoitus oli. Se oli kyselyä yhden mahdollisuuden varalta, Hidén sanoi STT:lle.

Demokraatti yritti kysyä niin Hidéniltä kuin Sipilältä, mihin aikaan sunnuntaina keskustelut käytiin. Ei vastausta. Jos Sipilä kuuli sunnuntai-iltana ”jotain mietintää isosta ja vielä näin isosta ryhmästä”, hänen on täytynyt tarttua oljenkorteen nopeasti ja suurella tarmolla.

Tänään tämä oljenkorsi on sen varassa, ettei Jussi Halla-aho onnistu puhumaan Kike Elomaan lisäksi juuri muita sinisiä takaisin perussuomalaisiin. Jos onnistuu, Suomi 100 -vuosi jatkuu entistä levottomampana.

Jos voi arvata, Sinisen tulevaisuuden juhannuslomille lähtö saattaa myöhästyä jonkin verran. Se on kriisikokouksen paikka, rivit on saatava suoriksi. RKP:n ja KD:n kansanedustajat sen sijaan ovat jo junassa kohti pohjoista.

39740948

Kolumni

39362053

Kaikkonen: Yle-verosta oikeudenmukainen ratkaisu

Noin 400 000 pienituloisimmalta suomalaiselta poistuu Yle-vero kokonaan. Pienituloisimpien suomalaisten verot pienenevät ratkaisun seurauksena noin 70 – 143 euroa vuodessa.

Vastaavasti Yle-vero nousee noin 20 euroa vuodessa niillä suomalaisilla, joiden vuositulot ylittävät 20 000 euroa. Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen pitää ratkaisua oikeudenmukaisena.

– Esitän Keskustan eduskuntaryhmän puolesta kiitoksen siitä, että kaikkien puolueiden kesken päästiin ratkaisuun, vaikka se ei ollut helpon työn tulos, Kaikkonen sanoo.

– On tärkeää, että parannuksia heikompiosaisten tilanteeseen jatketaan, mikäli se talouden puitteissa suinkin on mahdollista, hän jatkaa.

39362053

Kolumni

Paatero: Lisää inhimillisyyttä turvapaikkapolitiikkaan – ”Kentältä kuuluu huolestuttavaa viestiä”

SDP:n presidenttiehdokkuutta tavoitteleva ex-kehitysministeri, kansanedustaja Sirpa Paatero pitää positiivisena valtiovarainministeri Petteri Orpon (kok.) linjausta kasvattaa kiintiöpakolaismäärää 300:lla.

Paateron mukaan suunta olisi oikea kasvattaa määrää nimenomaan kiintiöpakolaisissa, jotka ovat käytännössä kaikkein eniten hädänalaisessa asemassa olevia.

– Kun vuoden 2015 turvapaikanhakijoiden suuren määrän jälkeen on päästy enemmän normaalitilanteeseen, on aika pohtia Suomen turvapaikkapolitiikkaa uudella tavalla rauhassa ja pitkäjänteisesti. Tarvitsemme enemmän inhimillisyyttä ja ymmärtämystä erilaisia tilanteita kohtaan.

Paateron mukaan on huolestuttavaa, millaista viestiä kuuluu kentältä eli turvapaikanhakijoiden parissa työskentelevien taholta.

– Vastaanotin juuri 1 500:n vapaaehtoistyötä tekevän kannanoton, josta kaikuu suuri huoli nykyisestä turvapaikkapolitiikasta. Perheiden yhdistämisen vaikeus aiheuttaa surullisia tilanteita, eri ihmisryhmät ovat keskenään epätasa-arvoisessa asemassa ja lasten oikeudet eivät läheskään aina toteudu. Yksittäisen ihmisen kohdalla nämä aiheuttavat suuria tragedioita ja ongelmiin olisi nyt pureuduttava.

– Erityisesti perheenyhdistämisen mahdollisuuteen tulisi kiinnittää huomiota. On selvää, että integroituminen uuteen kotimaahan on vaikeaa jos turvapaikan saaneella on jatkuva huoli omasta perheestä ja käytännöt perheenyhdistymisten osalta eivät ole selkeitä.

Vastaanotin juuri 1 500:n vapaaehtoistyötä tekevän kannanoton, josta kaikuu suuri huoli nykyisestä turvapaikkapolitiikasta.

Paatero on huolissaan myös siitä, millaisen asenneilmapiirin jotkin poliittisessa keskustelussa esiin tuodut mielipiteet luovat.

– Suomalaiset ovat empatiakykyisiä ja auttamishaluisia ihmisiä. On väärin, että lainsäädännön tasolta annetaan viestiä kansalaisille, että heidän kokemuksensa oikeudenmukaisesta pakolaispolitiikasta esimerkiksi perheenyhdistämisten suhteen on jotenkin väärä.

Kolumni

D:scankuvascan�3anneli3.jpg

Mitä järkeä? – Jäätteenmäki havittelee EU:n lääkevirastoa Ranskaan, vaikka Suomikin siitä kilpailee

Euroopan parlamentin jäsen Anneli Jäätteenmäki (kesk.) siirtäisi EU:n lääkeviraston Ranskan Strasbourgiin. Näin siitä huolimatta, että Suomikin tavoittelee samaa virastoa tänne. Virasto vapautuu aikanaan briteiltä, kun nämä eroavat EU:sta. Usea muukin maa, mm. rakas naapurimme Ruotsi, havittelee samaa virastoa.

Jäätteenmäen vaa’assa ei paina edes, että lääkeviraston saaminen Suomeen on maamme keskustavetoisen hallituksen virallinen tavoite. Asiasta uutisoi maaliskuussa mm. Yle. Suomen pitäisi siis hänen mukaansa luopua virallisesta tavoitteestaan Ranskan hyväksi.

Jäätteenmäki perustelee tiedotteessaan kantaansa mm. raskaaksi käyvällä kahden istuntopaikan menettelyllä. Europarlamentikot joutuvat reissaamaan kahden istuntopaikan Brysselin ja Strasbourgin välillä.

Istuntopaikasta luopumisen vastineeksi Jäätteenmäki tarjoaa Strasbourgille lääkevirastoa.

– Lääkevirastosta ei pidä luoda uutta kiistaa jäsenmaiden välille. Päinvastoin, viraston siirrolla voidaan ratkaista yksi unionin uskottavuutta kaivertava ongelma: Euroopan parlamentin kaksi istuntopaikkaa, sanoo Jäätteenmäki ja lähettää terveisensä Brysselissä parhaillaan kokoontuville päämiehille.

Säästöjä toisesta istuntopaikasta luopumisesta on laskettu tulevan 180 miljoonaa euroa vuosittain.

– Ajankäytöllisesti tehoton ja ympäristöä kuormittava rekka- ja junaralli Brysselin ja Strasbourgin välillä loppuisi. Lääkevirasto saisi vastaavasti hyvät toimitilat parlamentin Strasbourgin-rakennuksista, Jäätteenmäki sanoo tänään julkaistussa tiedotteessaan.

Euroopan parlamentin jäsenistä kolme neljäsosaa tukee yhden istuntopaikan käytäntöä.

– Päätös ei ole meidän europarlamentaarikkojen käsissä. Istuntopaikan lakkauttaminen edellyttää perussopimusmuutosta sekä yksimielisyyttä jäsenmaiden neuvostossa, Jäätteenmäki harmittelee.

 

D:scankuvascan�3anneli3.jpg