Kolumni

Eemeli Peltonen

Kirjoittaja on järvenpääläinen kaupunginvaltuutettu ja SDP:n puoluevaltuuston jäsen.

https://twitter.com/PeltonenEemeli

Johdonmukaista kaupunkipolitiikkaa tarvitaan enemmän kuin koskaan

Pyrkimys koko Suomen asuttuna ja elinvoimaisena pitämiseen on vuosikymmeniä kuulunut suomalaisen yhteiskuntapolitiikan ytimeen. Tavoitetta on pyritty tekemään todeksi keinotekoisella aluepolitiikalla, joka on tarkoittanut esimerkiksi valtion virastojen hajasijoittamista maakuntiin. Samalla kaupunkien ja niiden lähiseutujen merkitystä on vähätelty järjestelmällisesti.

Viimeistään 2000-luvulla on käynyt yhä ilmeisemmäksi, ettei koko Suomea ole enää varaa pitää keinotekoisesti asuttuna. Tiukkoina taloudellisina aikoina voimavarat tulisi kohdentaa sinne, minne väestö näyttäisi luonnollisestikin siirtyvän: kaupunkeihin ja niiden lähiseuduille.

***

Koko 1800-luvun jälkeistä maailmanhistoriaa voidaan luonnehtia kaupunkien ja kaupungistumisen historiaksi. Juuri Euroopassa moni aikaisemmin maatalousvaltainen yhteiskunta loi nahkansa ja muuttui moderniksi teollisuusvaltioksi. Muutos oli nopeaa myös Suomessa, jossa 1960- ja 1970-luvuilla maaseutu autioitui ennennäkemättömällä tavalla erityisesti nuorten ja lapsiperheiden muutettua kaupunkeihin. Työttömyys ja maaseudun henkinen ankeus olivat monelle pääasiallisia muuttopäätöksen syitä.

”Maaseudun nostalgiapuolueet keskusta ja perussuomalaiset voisivat jäädä lyömään siltarumpua opposition penkille.”

Väestö jatkaa Suomessa edelleen keskittymistä kaupunkiseuduille. Tammikuussa julkaistu VTT:n tutkimus Asunnontuotantotarve 2040 paljastaa, että vuoteen 2040 mennessä neljälletoista suurimmalle kaupunkiseudulle tarvitaan yli 740 000 uutta asuntoa. Luvussa ei vielä ole edes huomioitu maahanmuuttoa, joka VTT:n mukaan nostaa asunnontuotantotarpeen lähemmäs 800 000 asuntoa.

Tähän VTT:n tutkimukseen tuskin liittyy tiedevilppiä. On ilmeistä, ettei tutkimuksen paljastamaa asunnontuotantotarvetta saavuteta ilman merkittäviä valtiollisia panostuksia. Samalla tukea tarvitsisivat ne monet liikennehankkeet, jotka sitoisivat uudet asutusalueet toimiviksi työssäkäyntialueiksi. Näitä projekteja myös markkinavoimilla olisi todennäköisesti suuri halu edistää.

***

Kaupungistumisen kelloa ei enää voida kääntää taaksepäin. Vähät varat tulisi nyt valtionkin tasolla keskittää sinne, missä hyöty on suurin. Tämä tarkoittaa määrätietoisen kaupunkipolitiikan omaksumista valtiojohdossa. Silti esimerkiksi pääministeripuolue keskustan riveistä kaupunkien merkitystä vähätellään ankarasti. Tässä ei tietenkään ole mitään uutta. Keskustapuolueen vanha kaarti on jo vuosikymmeniä rummuttanut maakuntien puolesta talouden realiteeteista piittaamatta.

”Olisiko SDP:llä rohkeutta heittäytyä kaupunkien puolueeksi ja luopua epärealistisesta koko Suomen asuttuna pitämisen tavoitteesta?”

Suomella ei ole varaa hukata vuottakaan epäonnistuneen aluepolitiikan harjoittamiseen. Viimeistään seuraavalla vaalikaudella valtaan tarvitaan hallitus, joka ymmärtää kaupunkien ja niiden lähiseutujen koko potentiaalin. Eduskuntavaalien jälkeen maahan tulisikin muodostaa kaupunkimyönteisten puolueiden – sosialidemokraattien, kokoomuksen ja vihreiden – varaan rakentuva hallitus. Maaseudun nostalgiapuolueet keskusta ja perussuomalaiset voisivat jäädä lyömään siltarumpua opposition penkille.

***

Sosialidemokraatit ovat Euroopassa pärjänneet hyvin juuri kaupungeissa. Valitettavasti Suomessa SDP:n ote kaupunkilaisäänestäjistä on herpaantunut viime vuosina. Poikkeuksellisen rajua kannatuksen lasku on ollut pääkaupunkiseudulla ja sen ytimessä Helsingissä, jossa vihreät menestyvät jo demareita paremmin.

Kaupunkien takaisinvaltauksen tulisi olla SDP:n vaalistrategian keskeisin tavoite. Helsingin demareiden puheenjohtaja Pilvi Torsti on asian oivaltanut ja avannut ajatteluaan myös tämän lehden palstoilla. Torstia kannattaisi kuunnella puolueessa laajemminkin herkällä korvalla.

Jos sosialidemokratia saa Helsingissä tuulta purjeisiinsa johdonmukaisella kaupunkipolitiikalla, on menestysreseptiä mahdollista jatkaa myös muihin Suomen kaupunkeihin. Se, mikä alkaa Helsingistä, voi jatkua yllättävänkin nopeasti Tampereelle, Turkuun ja Ouluun. Olisiko SDP:llä rohkeutta heittäytyä kaupunkien puolueeksi ja luopua epärealistisesta koko Suomen asuttuna pitämisen tavoitteesta?

https://twitter.com/PeltonenEemeli Eemeli Peltonen

Kirjoittaja on järvenpääläinen kaupunginvaltuutettu ja SDP:n puoluevaltuuston jäsen.

Kolumni

puola

Puolan presidentti esti kiistellyn lain voimaantulon

Puolan presidentti Andrzej Duda estää veto-oikeudellaan kiistellyn lain korkeimman oikeuden uudistamisesta.

Maan senaatti hyväksyi lauantaina lain, joka antaisi oikeusministerille oikeuden valita tuomareita korkeimpaan oikeuteen.

Kymmenet tuhannet ihmiset osoittivat Puolassa viikonloppuna mieltään lakiuudistusta vastaan.

Euroopan unionin komissio uhkasi Puolaa puolestaan artikla 7:n käynnistämisellä, mikäli lakiuudistus toteutuu. Tämä olisi voinut viedä maalta äänioikeuden EU-kokouksissa.

puola

Kolumni

”Kestävä kehitys tärkeään rooliin kunnissa” – Mäkisalo-Ropponen: Lapsiin ja nuoriin panostaminen on paras tulevaisuusinvestointi

SDP:n kansanedustaja, tulevaisuusvaliokunnan varapuheenjohtaja Merja Mäkisalo-Ropponen toivoo mahdollisimman monen kunnan sisällyttävän kestävän kehityksen syksyllä valmistuviin kuntastrategioihinsa.

– Kestävä kehitys ymmärretään usein pelkkänä ympäristöasiana, mutta siinä yhdistyvät ympäristö, talous ja hyvinvointi. Kestävän kehityksen yhteydessä puhutaan myös kestävästä työstä, koulutuksesta, kulttuurista ja kansalaisten osallisuudesta.

– Ympäristöystävälliset alat biotalous, cleantech, digitalisaatio, fotoniikka ja Green Care -matkailu ovat tulevaisuuden kasvualoja myös Suomessa ja niihin panostamisessa kannattaa ottaa kunnissa etunoja.

Kestävään kehitykseen kuuluu myös hyvinvointitalous. Lainsäädäntö velvoittaa kuntia laatimaan kerran valtuustokaudessa hyvinvointikertomuksen.

– Se ei kuitenkaan yksin riitä. Kunnissa on opeteltava tekemään terveys- ja hyvinvointivaikutusten arviointia osana kaikkea päätöksentekoa. Myös vaihtoehtoiskustannusten laskeminen on tärkeä hyvinvointitalouden työkalu. Hyvinvointitalouteen kuuluu myös hyvinvointi-investointien käsite.

Esimerkiksi vääränlainen säästäminen päivähoidossa ja koulutuksessa tulee pidemmällä tähtäimellä yhteiskunnalle kalliiksi.

Mäkisalo-Ropposen mukaan panostaminen terveyden- ja hyvinvoinnin edistämiseen, sairauksien ja syrjäytymisen ennaltaehkäisyyn sekä kuntoutukseen säästää tulevaisuuden sosiaali- ja terveysmenoja.

– Kaikkein paras tulevaisuusinvestointi on lapsiin ja nuoriin panostaminen. Esimerkiksi vääränlainen säästäminen päivähoidossa ja koulutuksessa tulee pidemmällä tähtäimellä yhteiskunnalle kalliiksi, hän muistuttaa.

YK:n yleiskokous hyväksyi vuonna 2015 globaalin kestävän kehityksen toimintaohjelman 2030. Se ohjaa maailmanlaajuisesti kestävän kehityksen ponnisteluja vuoteen 2030 saakka.

– Suomen Agenda2030 toimeenpanosuunnitelmaa käsiteltiin kevään aikana tulevaisuusvaliokunnassa ja koko eduskunnan käsittelyyn se tulee alkusyksystä. Seuraavassa vaiheessa maakuntien ja kuntien tehtävänä on sisällyttää kestävän kehityksen näkökulmat strategioihinsa, Mäkisalo-Ropponen päättää tiedotteensa.

Kolumni

F.E.Sillanpää ooppera

F.E.Sillanpää ooppera

Hämeenkyrön Sillanpää-ooppera on kesän musiikkirientojen merkkitapaus

Suomen toistaiseksi ainoasta Nobelin kirjallisuuspalkinnon saaneesta F. E. Sillanpäästä kertova ooppera koki päivänvalon kirjailijan kotitanhuvilla heinäkuisen auringonpaisteen kypsyttämässä illassa hentojen sadetähtien saattelemana.

Myllykolun idyllisellä näyttämöllä esitetyn oopperan idean isä on Waltteri Torikka, pääosan esittäjä.

Lämpimästi myötäkirjoitettu libretto

Oopperan selkäranka, libretto, on rutinoituneen ja ansioituneen Panu Rajalan käsialaa.

Tiivis ja sopivasti tuuletettu juoni keskittyy henkilön sisäiseen maailmaan. Perhe-elämää Siikri-vaimon vierellä käsitellään kaunistelematta, mutta lempeästi. Kansalaissodan osapuolet hakevat huomiota kumpainenkin. Taiteilijaelämän ja -mielen karikot ja hakuisa askellus vievät kirjailijaa. Rajala kohtelee päähenkilöä rehdin suoraselkäisesti ja ymmärtäen.

Rajala tietää dramaturgina oleellisen ja taloudellisen tarpeet. Kyse ei ole aidan madaltamisesta, vaan sen ylittämisestä tottunein elkein. Libretto on lämpimästi myötäkirjoitettu.

OOPPERA

Myllykolun kesäteatteri, Hämeenkyrö

Seppo Pohjola: Sillanpää-ooppera

Libretto Panu Rajala – Ohjaus Marco Bjurström – Kapellimestari Jouni Rissanen ja Petri Komulainen – Lavastus Osmo Rauhala – Puvut Elina Vättö – Äänisuunnittelu Tomi Pietilä – Maskeeraus Kati Räsänen – Rooleissa Waltteri Torikka, Sauli Tiilikainen, Helena Juntunen, Päivi Nisula, Petri Bäckström; Tampere Raw -orkesteri, oopperakuoro

Seppo Pohjolan partituurissa soivat tutut laulukatkelmat, turvallisen tonaalinen orkesterisatsi ja moderni ote. Sopiva sekoitus omiin kääreisiinsä puristettuja makuja.

Musiikkia vie vankka ammattitaito, ooppera soi värikkäänä. Säveltäjä kirkastaa kohtauksia ja tunnetiloja terävästi. Hurjistuneet hetket, dialogilento sekä joukkojen päällekaatuva paatos ja iskukyky purevat. Rytmi leikkii kissaa ja hiirtä laulun kanssa, pulssi kulkee, syke lyö.

Sävyjen vaihteluaste on korkea, meno laahaamaton. Pohjolan musiikki on yhtä lailla käypää kuultavaa kansan juurevalle perussydämelle kuin moderniin tottuneille korville.

Bjurströmillä riittävästi luovaa mieltä

Ohjaaja Marco Bjurströmin tehtävä ei ole ollut yksinkertainen. Libreton rakenne, sen toisiaan leikkaavat tasot ja kaksi pääosan esittäjää (nuorehko sekä iäkäs Sillanpää) edellyttävät luovuutta sekä kokemuksen kapasiteettia.

Ratkaisut eivät onnu.

Huumoria näyttämöllä on harkiten, ylilyöntejä väistellen. Tanssahteleva kuoro olisi silti voinut pumpata kyynärpäitä ja svengipolvia toisinkin. Osa lennokkuuden rajoituksista menee toki ruohomaton piikkiin.

Joukkokohtaukset ovat hyvinkin ilmeikkäitä sekä sanottavan painottamia. Bjurström limittää kohtaukset sujuvasti, pienet eleet ja hienojakoiset väritykset säväyttävät. Riita Eemelin ja Siikrin välillä toimittaa asiansa.

Marco Bjurströmillä on suora, hedelmällisesti viaton asenne työhönsä.

Esitystä helpottaa lavastaja Osmo Rauhalan selkeäpiirteinen pihamaa-näyttämö: kotitanhua-hourula-kapakka-sauna-vapaussodan värit. Tummia, pellavaisia, harmaan ja punavalkoisen sävyjä, luontoa. Viittaus nykyaikaan on DNA:n aminohappojen kirjainyhdistelmässä. Rauhalan heräte muistuttaa: perintö, tarina siirtyy.

Puvustaja Elina Vätön asuissa on tyyliä ja tarpeellista rauhallisuutta. Äänisuunnittelija Tomi Pietilä ja Kati Räsänen maskeeraajana ovat vahvuuksiensa kelpo taitajia.

Kaksi Sillanpäätä, yksi ulkohulttio ja kaksi vahvaa naista

Solisteista baritoni Sauli Tiilikainen (iäkäs Sillanpää) ja sopraano Päivi Nisula (Sillanpään äiti Miina ja Kammion sairaalan hoitaja) vetivät esitystä hyväkuntoisina luottolaulajina. Baritoni Waltteri Torikan Sillanpää oli korskean miehistä kuultavaa. Helena Juntunen oli Sillanpään vaimona syväeletty, sopraanon voima ja tulkinta-asteikko esimerkillistä.

Petri Bäckström Laitilan isäntänä juoppoili aidosti, tenori pellitti piipun korkeudelta naulankantaan nakuttaen. Oopperan orkesteriosuus oli nauhalla, laulut vahvistettu, käytännön ratkaisu.

Pikku huomioita loppunäytöksiä ajatellen: äänentoisto esityksen joka murto-osalle, laulun kiivaissa sanavyöryissä artikulointi yhä hampaisemmaksi, kuoron miesäänille rohkaisu…, laulu hieman alakynnessä orkesterivolyymin kanssa.

Ooppera jätti kirjailijamestarista elävän ja mieliinpainuvan kuvan. Uskoisin, että jokunen kuulija valikoi esityksen jälkeen Sillanpään teosrivistöstä kirjan tai toisen palauttaakseen jotain mennyttä mieleensä tai tutustuakseen vielä lukematta jääneeseen.

Sillanpää-oopperalla on esityksiä 6.8. saakka. Esitykset on loppuunmyyty, mutta peruutuspaikkoja voi tiedustella puhelimitse 045 667 5454.

Matti Saurama

F.E.Sillanpää ooppera

F.E.Sillanpää ooppera

Kolumni

Kauko-Aatos Leväaho

Kirjoittaja on Demokraatin urheilukolumnisti.

”Liikkukaa, liikkukaa”, kehottaa 92-vuotias Äitee – Siiri Rantanen on ikäpolvea, joka urheili liikunnan ilosta – ei rahasta

Olipa ilo ja kunnia rupatella menneenä lauantaina Hakaniemen torikahvilassa  92-vuotiaan tohmajärveläistytön Siiri ”Äitee” Rantasen kanssa. Aurinko helotti taivaalta yhtä kirkkaana kuin Siirin terävä äly.

– Kun Tohmajärvellä ei ollut muuta tekemistä, niin minä juoksentelin ja hiihdin. Siitä se liikunnan kipinä syttyi. Ja roihuaa yhäkin. Urheileminen on antanut minulle terveyttä. Vain kerran elämässäni olen sairastanut. Se oli iskias, mikä iski. Ainoat liikuntaa helpottavat välineet ovat sauvat, jotka kuuluvat sauvakävelyyn.

Siiri Rantanen on sitä ikäpolvea jolloin urheiltiin liikunnan ilosta, ei rahasta. Siiri oli päivätyöltään  verhoilija ja asui Lahdessa. Hän laati itse itselleen harjoitusohjelmat ja pärjäsi. Myös juoksijana aina SM-kisoja myöten.

Hänen mielestään Suomessa on kyllä hyviä urheilulupauksia varsinkin tytöissä. Asenne on tärkeintä. Jaksaako ohittaa elämän muut houkutukset ja antautua täyspäiväisesti urheilemaan?

Urheilu on antanut hänelle paljon ystäviä, mutta hän hämmästelee, että Aino-Kaisa Saariselta kesti pitkään ennen kuin edes tervehti häntä. Nykyinen terveen ja reippailevan Siirin päivään kuulu muutaman kilometrin sauvakävely ja pyrkimys ehtiä olemaan vierasmannekiini lukuisten kutsujen toteuttamiseksi.

Siiri on syntynyt 14.12.1924, on pituudeltaan 165 senttiä ja kiloja on 58. Eli samat ovat mitat kuin kilpailuaikanaankin. Hänellä on kaksi jo eläkeiässä olevaa poikaa. Lasten edesmennyt isä Arvo Kalervo Rantanen oli urheilumiehiä, joka kannusti perheen äitiä urheilemaan.

Nyt Siiri kannustaa ihmisiä liikkumaan ja urheilemaan kiertäen 100-vuotiasta Suomea yhdessä entisen työtoverinsa tyttären Vikki Vähä-ahon kanssa. Torilla istuessamme Siiri ei saanut hetken rauhaa.Tunnettua persoonaa käteltiin ja musiikkimies Lasse Liemolakin iloitsi päästessään Siirin kanssa poseeraamaan yhdessä ja triokin säesti taustalla.

– Kyllä tämä hivelee, tuumasi elämäniloinen Siiri ”Äitee” Rantanen.

Sporttijuttua riitti, kun Demokraatin urheilukolumnisti Kauko-Aatos Leväaho ja Siiri ”Äitee” Rantanen tapasivat torikahveilla Helsingin Hakaniemessä.

Formularenkaissa samaa kaikua kuin vanhoissa nailonsukissa?

Formulamaailma tarjoaa katsojille hermoja kutkuttavaa jännitystä ja kilpailun suolaa. On ihailtavaa, että kärkinelikon karkeloissa on mukana kaksi suomalaista Valtteri Bottas ja Kimi Räikkönen. Varsinaisia huimapäitä ja ratojen taistelijoita.

Tällä erää britti Lewis Hamilton on nopein, Saksan Sebastian Vettel syyttelee muita ja käyttäytyy ajoittain fair playn vastaisesti. Mutta osaa kyllä ajaakin. Bottas on ratojen rauhallinen ja yhteistyökykyinen herrasmies, joka omaa ajamisen ja taistelemisen lahjat. Räikkönen on muuttunut jäämiehestä pehmoksi perhelisäysten myötä ja taitaa taistot eikä selittele turhia.

Aikanaan ikuisesti kestäviä nailonsukkia tehtiin vain lyhyen aikaa kaupallisista syistä. Onkohan samaa kaikua myös formularenkaissa? Tavallinen tallaaja  saa autonsa renkaita käyttökelvottomiksi muutaman kymmenentuhannen kilometrin ajamisella. Sen sijaan formulakuskit saavat tuhansia euroja maksavat renkaat tuhotuiksi kylläkin muutaman sadan km-ajossa.  Onhan kaupan käytävä. Jos renkaat olisivat kestävämpiä, niin eihän kauppa kävisi. Eikä renkaiden vaihtorulettia nähtäisi.

Lydiard, Brewer, Ormo…. Oliskohan noista ajoista jotain opittavaa?

Tämä on jo jankuttamista. Silti siihen on palattava.

Oskari Mörö ja Nooralotta Neziri ovat taantuneet. Wilma Murtoa ei ole paljoa seipään varressa näkynyt. Ilahduttavana vastapainona kyllä kolmiloikassa Simo Lipsanen, ja pikajuoksussa Samuel PurolaSamuli Samuelsson sekä naisten moukarissa Krista Tervo ovat edistymisen merkkejä. Onpa niitä muitakin. Silti aivan liian vähän.

Aikanaan Jukka Uunila 1960-luvun lopussa palkkasi maailmankuulun uusiseelantilaisen Arthur Lydiardin nostamaan pitemmän matkan juoksijamme maailman huipulle.

1970-luvulla Göran Stubb toi jääkiekkoon kypärä otsallaan pelanneen kanadalaisen rämäpää Carl Brewerin sysäämään Suomen lätkä kv-ympyröiden yläpäähän.

1980-luvulla Kari Ormo keksi virolaisen uintiprofessorin Rein Haljandin kuvaamaan vedenalaista uintitekniikkaa ja Suomesta löytyi pari uimaria maailmanmestareiksi. Jani Sievinen ja Antti Kasvio. Myöhemmin kolmaskin – Hanna-Maria Seppälä.

Jani Sievinen kävi nuorena poikana 1980-luvun alussa isä Esan ja äiti Maritan kanssa valintakeskustelun uinti vai koulu. Valittiin uinti ja Janista tuli maailman paras.

Kymmeniä vuosia sitten urheiluseuroissa oli yhteishenkeä ja urheilun ilmaista opetusta nuorille. On kai niitä nytkin, mutta suuntaus on, että kaikesta pitää maksaa, eikä kaikilla ole siihen varaa. Se karkottaa useita.

Olisikohan noista ajoista jotain opittavaa, kun Suomen urheilua yritetään nostaa edes siedettävälle tasolle maailmassa.

Kauko-Aatos Leväaho

Kirjoittaja on Demokraatin urheilukolumnisti.

Kolumni

tokmanni

Tokmanni löysi uuden toimitusjohtajan Keskosta

Halpahalliketju Tokmanni on nimittänyt Mika Rautiaisen uudeksi toimitusjohtajakseen. Rautiainen on työskennellyt Keskolla päivittäistavaratoimintojen johtotehtävissä vuodesta 2013. Hän aloittaa Tokmannin toimitusjohtajana viimeistään ensi vuoden alussa.

– Mikalla on kokemusta verkkokaupan ja mobiilipalvelujen rakentamisesta ja kehittämisestä kaupan alalla, sanoo yhtiön hallituksen puheenjohtaja Harri Sivula tiedotteessa.

Tokmanni kertoi kesäkuussa, että sen kannattavuus ei tänä vuonna kasva odotetusti vaan laskee edellisvuoteen verrattuna. Samalla yhtiö ilmoitti, että sen liikevaihto ei kasva odotetusti. Ongelmien syynä on yhtiön mukaan talven leutous ja kevätsesongin tuotteiden odotettua heikompi kysyntä.

tokmanni