Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

John McAfeeta syytetään miljoonaluokan petoksista

LEHTIKUVA / AFP Fred Dufour

Tietoturvayrityksellään 1980-luvulla rikastunutta John McAfeeta vastaan on Yhdysvalloissa nostettu syytteet epäillyistä miljoonaluokan kryptovaluuttapetoksista.

McAfeeta ja tämän henkivartijana työskennellyttä miestä syytetään muun muassa petoksesta ja rahanpesusta, kertoo Guardian. Syytteet liittyvät McAfeen Twitter-tiliin, jonka avulla hänen epäillään manipuloineen kryptovaluuttojen kursseja.

McAfee oli markkinoinut lukuisille Twitter-seuraajilleen “altcoineja” eli tunnetumman Bitcoinin kanssa kilpailevia kryptovaluuttoja, joiden arvot ovat matalia ja jotka ovat alttiita keinottelulle ja kurssimanipulaatiolle.

–  He käyttivät hyväkseen yleisesti käytettyä sosiaalisen median alustaa ja sijoittajien innokkuutta kryptovaluuttamarkkinoilla netotakseen miljoonia valheiden ja petoksen kautta, asianajaja Audrey Strauss sanoi lausunnossa syytteitä nostettaessa.

McAfeen ja kumppaneiden arvellaan korjanneen kryptovaluuttojen kurssien manipuloinnillaan yli 13 miljoonan dollarin voitot.

–  He käyttivät sosiaalista mediaa toteuttaakseen vanhanaikaisen pump and dump -huijauksen, liittovaltion poliisin FBI:n apulaisjohtaja William Sweeney sanoi.

Englanninkielinen käsite “pump and dump” tarkoittaa vanhaa pörssihuijausta, jossa osakkeen tai jonkin muun sijoituskohteen hintaa kasvatetaan keinotekoisen korkealle eli “pumpataan” levittämällä siitä valheellisia tai perusteettomia väittämiä julkisuuteen.

Tämän jälkeen huijarit myyvät omat omistuksensa eli “dumppaavat” ne ja korjaavat hinnan kasvusta saadut voitot. Myyntitapahtuma puhkaisee keinotekoisesti kasvatetun hintakuplan, jolloin huijaukseen haksahtaneet sijoittajat kärsivät tappiot.

75-vuotias McAfee on tällä hetkellä kiinniotettuna Espanjassa, jossa pohditaan tämän luovutusta Yhdysvaltoihin aiempien veronkiertosyytteiden vuoksi.

McAfee on ollut tekemisissä lain nurjan puolen kanssa jo pidemmän aikaa. Hän on muun muassa sotkeutunut murhamysteeriin Belizessä, jossa hänen naapurinsa surmattiin salaperäisissä olosuhteissa vuonna 2012.

Henkirikoksen tekijää tai tekijöitä ei ole saatu kiinni eikä McAfeen spekuloitua osallisuutta tapahtumiin ole saatu tutkittua. Belizen viranomaiset halusivat kuulustella McAfeeta tapahtumista, mutta tämä pakeni maasta ja on vältellyt viranomaisia asiassa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE