Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Joka tunti siirretään 45 000 euroa suomalaisten rahaa verkkoyhtiöiden taskuihin”

Kokoomuksen kansanedustajan Heikki Vestmanin mukaan elinkeinoministeri Mika Lintilän (kesk.) tuore päätös lykätä sähkön siirtohintapaketin tuomista eduskuntaan tästä keväästä jopa ensi vuoteen maksaa joka päivä yli miljoona euroa talousvaikeuksista kärsiville ihmisille ja yrityksille.

Demokraatti

Demokraatti

Oppositiopoliitikko Vestman ottaa asiaan kantaa ärhäkässä tiedotteessaan.

– Verkkoyhtiöille sallituissa sähkön siirtohinnoissa on vuositasolla yli 400 miljoonaa euroa ylituottoa eli ilmaa LUT-yliopiston selvityksen mukaan. Siten joka tunti siirretään 45 000 euroa suomalaisten rahaa verkkoyhtiöiden taskuihin. Pelkästään Carunalle lapataan joka ikinen päivä 300 000 euroa perusteetonta tulonsiirtoa. Tämä johtuu siitä, että verkkomonopolin sallitun tuoton määrittely ei ota riittävästi huomioon yhtiön todellisia investointikustannuksia ja pääomarakennetta sekä vähäistä riskiä, vaan se perustuu laskennallisiin lukuihin. Nämä pitää korjata, hän toteaa.

– Onko oikein, että talouskriisin keskellä lähes riskittömän sähköverkkomonopolin omistaja saa faktisesti sijoitetulle pääomalle keskimäärin 32 % tuoton? Suomalaiset joutuvat maksamaan sähköverkkoyhtiöille perusteetonta ylituottoa. Juuri nyt on se hetki, jolloin tämä röyhkeä rahastusautomaatti pitää sulkea, Vestman jatkaa.

Ministeri Lintilän mukaan EU-direktiivi estäisi eduskuntaa säätämästä linjauksista, mikä on Vestmanin mukaan virheellinen tulkinta.

Kokoomus julkaisi viime viikolla oman ehdotuksensa sähkön siirtohintojen leikkaamiseksi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE