Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Jokainen suomalainen tulee muistamaan tämän” – Kunniakansalaisilta leikkaaminen peruttava

SDP:n kansanedustaja, puolustusvaliokunnan varapuheenjohtaja Mika Kari arvostelee voimakkaasti hallituksen aikeita leikata sotaveteraanien rintamalisästä ensi vuoden budjetissa. Kari ihmettelee perussuomalaisten puheenjohtajan, ulkoministeri Timo Soinin kommentointia asiassa.

Hallitus on päättänyt leikata sotaveteraanien rintamalisästä ensi vuoden budjetissa.

– Vaikka kyse on lopulta pienestä summasta, päätöksen periaatteellinen merkitys on valtava. Juhlimme ensi vuonna 100-vuotista itsenäisyyden taivalta. Miten hallitus voi leikata itsenäisyytemme juhlavuonna heiltä, joille me itse olemme itsenäisyytemme velkaa?

Kari korostaa, että hallitus on nyt vakavan paikan edessä. Hän muistuttaa, että sotaveteraanit ovat kunniakansalaisia ja veteraanien asian pitää olla kaikille yhteinen.

– Kukaan ei tule kritisoimaan hallitusta siitä, että se peruisi rintamalisän leikkaukset. Mutta jokainen suomalainen tulee muistamaan sen, että sotaveteraaneilta leikattiin itsenäisyyden juhlavuonna. Mikäli hallitus ei peräänny asiassa, eduskunnan pitää perua nämä leikkaukset.

Soinin vihjailu loukkasi monia työväentaustaisia sotaveteraaneja.

Mika Kari sanoo hämmentyneensä suuresti Soinin kommenteista torstain kyselytunnilla. Soini antoi ymmärtää, etteivät sosialidemokraatit arvostaisi sotaveteraaneja.

Lisää aiheesta

– Minun ystäväpiirissäni on vielä tänäkin päivänä ihmisiä, jotka lähtivät työväentaloilta suojeluskuntien kautta suoraan rintamalle. Monet heidän ystävistään eivät koskaan sieltä palanneet. Soinin vihjailu loukkasi monia työväentaustaisia sotaveteraaneja ja heidän läheisiään.

Kari toivoo, että Soinin kommentti menee tällä kertaa kiihkeän debatin piikkiin.

– Historia osoittaa sen, että suomalaiset taistelivat yhtenä kansana viime sodissamme. Sotaveteraanien asia on meidän yhteinen asiamme, kaveria ei jätetä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE