Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Mielipiteet

Jokaisella ikääntyneellä on oikeus inhimilliseen hoivaan

Kunnat ja kuntayhtymät ovat ostaneet alihinnoiteltua ikääntyneiden palvelua. Pahimmillaan tämä on johtanut tuottajilla todellisiin rimanalituksiin, kuten haamuhoitajiin. Toisaalta tämä on voinut johtaa myös siihen, että palvelukodin asukas ei saa hoivaa kodissaan, vaan liikkuu jatkuvasti päivystykseen ja vuodeosastoille hoivapaikastaan. Samalla hoivakodin ulkopuoliset työntekijät käyvät hoivakodeissa kuntouttajina eri maksuista, kun hoivahenkilökunnalla ei liikene tähän työhön aikaa.

Marju Markkanen

Koti on tunne, joka voi syntyä omassa jo nuorempana hankitussa kodissa tai seniorikodissa ja palveluasumisessa.

Hoivan alihinnoittelu on johtanut siihen, että useat järjestö- ja yhdistyspohjaiset toimijat ovat panneet lapun luukulle ympäri Suomea, kun ne eivät pärjää hintakilpailussa suurille toimijoille, jotka voivat pääomittaa tappiollista liiketoimintaa. Nämä yhdistykset ovat olleet aiemmin luomassa luotettavaa hoivaa ympäri Suomen pitkän osaamisen pohjalta. Tuotot on käytetty palvelujen kehittämiseen, eikä sijoittajien voiton tavoitteluun. Hoivan kilpailuttamisessa tulisikin huomioida, että laatua on se, että jokainen käytetty euro on tarkoitettu ikääntyneen elämänlaadun parantamisen hyväksi.

Jokaisella ikääntyneellä tulisi olla oikeus toimivaan ja turvalliseen kotiin, jonne apua ja tukea saa tarpeen mukaan. Koti on tunne, joka voi syntyä omassa jo nuorempana hankitussa kodissa tai seniorikodissa ja palveluasumisessa. Tärkeintä on välittämisen, yhteisöllisyyden ja turvallisuuden ilmapiiri. Hoivassa voidaan nähdä tilanteita aina kuntoutuksen tarpeesta saattohoitoon, jolloin hoitajamitoituksen tulee nousta ikääntyneiden tarpeista. Riittävän resurssin lisäksi tarvitaan ikääntyneitä ja elämän koko kirjoa kunnioittavaa asennetta.  Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto Valli on tehnyt erinomaiset suositukset tulevaan hallitusohjelmaan. Meidän on kuunneltava asiantuntijoita ja varmistettava ikääntyneiden inhimillinen hoiva.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE