Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Joko häämöttää sopu kaupan riidassa? – se selviää maanantaina

Valtakunnansovittelija Minna Helle (kuvassa) kertoo antaneensa kaupan alan työriitaan sovintoehdotuksen. Helle kertoo asiasta Twitterissä.

Ehdotuksen sisältö ei ole vielä julkinen.

Ehdotus menee nyt osapuolten hallintojen käsiteltäväksi. Osapuolet voivat joko hyväksyä tai hylätä ehdotuksen.

Ylemmät Toimihenkilöt YTN ja Kaupan liitto vastaavat maanantaina kello 16 mennessä.

Kiistassa on kyse siitä, että työntekijät vaativat ylemmille toimihenkilöille työehtosopimusta. Työnantajapuoli ei ole halunnut työehtosopimusta, vaan haluaa sopia työehdoista työpaikoilla.

YTN on perustellut vaatimustaan sillä, että palkattomat ylityöt ovat lisääntyneet niin paljon, että työehtosopimusta tarvitaan. YTN:n mukaan kaupan alan asiantuntijat tekevät keskimäärin 200 tuntia ylitöitä vuodessa, mutta vain noin kymmenen prosenttia saa lain mukaisen korvauksen. Myös työajanseuranta on retuperällä, liitto moitti aiemmin toukokuussa.

Kaupan liitto sanoi aiemmin toukokuussa, ettei työehtosopimus ole oikea ratkaisu YTN:n esille nostamiin kysymyksiin.

Lisää aiheesta

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE