Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Joko nyt liikahdus brexitissä? – BBC: Sopu syntynyt erosopimuksesta teknisellä tasolla

Brittimedioiden mukaan Britannia ja EU ovat päässeet sopuun brexit-erosopimuksesta teknisellä tasolla. Asiasta kertoo muun muassa BBC.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Myös Britannian pääministerin kanslia vahvistaa sovun, kertoo uutistoimisto AFP.

BBC:n mukaan pääministeri Theresa May (kuvassa) emännöi huomenna ylimääräistä hallituksen kokousta, jossa keskustellaan erosopimuksen luonnoksesta.

Yleisradioyhtiön haastatteleman lähteen mukaan sopimuksesta olisi päästy sopuun molempien puolten neuvottelijoiden kesken.

Vielä eilen EU:n pääneuvottelija Michel Barnier kertoi, ettei sopimusta ollut saavutettu. Keskustelut jatkuivat hänen mukaansa varsinkin Irlannin rajakysymyksestä.

Ratkaisun syntyminen voisi periaatteessa tarkoittaa, että EU-johtajat kutsutaan sittenkin koolle marraskuussa. Varsinainen huippukokous on määrä pitää vasta joulukuun puolivälissä.

EU-maiden (27) suurlähettiläät tapaavat STT:n tietojen mukaan huomenna. Jäsenmaille kerrotaan kokouksessa brexit-neuvotteluiden viimeisimmät käänteet.

Lisää aiheesta

Juttua päivitetty klo 19.22.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE