Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Työmarkkinat

“Joku tolkku” mainittu, kun Akavassa väännetään yhä Sture Fjäderin asemasta – puheenjohtaja puolustaa tiukasti linjaansa

Akavassa kipunoi edelleen. Akavan liittokokouksessa hyväksyttiin tänään ponsi, jonka mukaan Akavan hallituksen viimekuisen kokouksen päätöksiä tulisi perata vielä uudelleen läpi.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Osassa liittokokouksen puheenvuoroista nousi kipakkaa kritiikkiä Akavan puheenjohtajan Sture Fjäderin toiminnasta. Fjäder puolusti liittokokouksessa tiukasti linjaansa puheenjohtajana ja kiisti yksityiset linjanvedot.

– Joku tolkku sentään, kun syytetään, Fjäder napautti syytöksiin puhumisesta yksityishenkilönä.

Lokakuussa Akavan puheenjohtajan Sture Fjäderin ympärille nousi kohu hänen kommenteistaan. Akavan hallitus kuitenkin päätti äänin 15–5, ettei puheenjohtajan luottamusta viedä liittokokouksen käsittelyyn.

Kohun taustalla oli, että useat akavalaiset liitot ärsyyntyivät Fjäderin Ylellä esittämästä kommentista, jonka mukaan kouluttamattomille maahanmuuttajille voisi maksaa pienempää palkkaa, jotta he pääsisivät töihin. Jäsenliitot ottivat kipakasti kantaa kahden kerroksen työmarkkinoita vastaan.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE