Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Jonkka: Kohu saattaa olla hyväksi lainvalmistelulle 

Oikeuskansleri Jaakko Jonkka palasi töihin maanantaina.

Oikeuskansleri Jaakko Jonkka palasi maanantaina töihin sairauslomansa jälkeen, mutta ei vielä ensimmäisenä työpäivänään saanut yhteydenottoa pääministeri Juha Sipilältä (kesk.).

Sipilä ilmoitti haluavansa keskustella Jonkan kanssa lainvalmisteluun liittyvistä ongelmista sen jälkeen, kun Jonkka Helsingin Sanomien haastattelussa joulun alla sanoi Sipilän hallituksen antaneen eduskunnalle poikkeuksellisen paljon lakiesityksiä, joissa on ollut perustuslaillisia ongelmia.

Jonkan mukaan oikeuskanslerin eli ylimmän laillisuusvalvojan näkemyksiä ei aina ole otettu huomioon lainsäädäntöprosessissa.

Jonkka yllättyi haastattelusta nousseen kohun kiihkeydestä, mutta ei ole vetänyt sanojaan takaisin.

– Ehkä se saattoi olla itse asialle hyväksi, että lainvalmistelun ongelmat nousivat nyt esille. Ne puheenvuorot, joita tästä asiasta on aiemmin käytetty, eivät ole juuri levinneet julkisuuteen eikä niillä ole ollut tarkoitettua vaikutusta, Jonkka sanoi STT:lle.

Jonkka painottaa, että hänen haastattelussa esittämänsä huomiot eivät olleet uusia, vaan hän on esittänyt niitä esimerkiksi oikeuskanslerin vuotuisessa kertomuksessa ja eri yhteyksissä eduskunnassa. Tästä huolimatta Jonkan näkemykset tulivat yllätyksenä esimerkiksi pääministerille. Jonkka ei halua arvioida, miksi hänen viestinsä ei ollut aikaisemmin tavoittanut Sipilää.

Yhteistyötä tiivistettävä

Lisää aiheesta

Jos ja kun tapaaminen Sipilän kanssa järjestyy, Jonkka aikoo korostaa ministeriöiden ja oikeuskanslerinviraston välisen yhteistyön tiivistämistä perustuslaillisten ongelmien vähentämiseksi.

– Niiden ministeriöiden, jotka valmistelevat isoja lakikokonaisuuksia, olisi hyvä olla ajoissa yhteydessä meihin, jotta voimme tuoda oman asiantuntemuksemme valmisteluun mukaan.

Perussuomalaisten puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalo moitti oikeuskansleria joulun alla politikoinnista lausunnoillaan.

– Hän (Slunga-Poutsalo) käytti sananvapauttaan. Olen haastattelijoille todennut, että minä en politikoi. Minulla ei ole siihen mitään lisättävää, Jonkka sanoo.

Tuomas Savonen

 

(STT)

http://www.hs.fi/politiikka/art-2000005011266.html

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE