Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

”Jopa 10 000 syrjäytymisvaarassa olevaa nuorta jäisi ilman apua” – kansanedustaja varoittaa nuorten tukien leikkauksista

SDP:n kansanedustaja Anneli Kiljunen muistuttaa, että jos nuori jää ilman tukea, tulee se yhteiskunnalle kalliimmaksi kuin hänen auttamisensa.

Valtakunnallisen työpajayhdistyksen puheenjohtaja, kansanedustaja Anneli Kiljunen (sd.) vetoaa hallitukseen, että se huolehtisi etsivän nuorisotyön ja nuorten työpajatoiminnan rahoituksesta ja jatkuvuudesta. Kiljunen on jättänyt asiasta kirjallisen kysymyksen.

– Hallitus esitti tälle vuodelle alun perin merkittäviä leikkauksia näiden nuorten tukitoimien rahoitukseen. Osa rahoituksesta saatiin lopulta turvattua, mutta ensi vuoden osalta tilanne on auki, Kiljunen kertoo tiedotteessaan.

Kiljunen painottaa etsivän nuorisotyön ja työpajatoiminnan olevan keskeisessä roolissa nuorten syrjäytymisen ehkäisyssä. Vuonna 2014 etsivä nuorisotyö tavoitti lähes 17 000 nuorta, ja työpajatoiminnassa nuoria oli yli 14 000.

– Täysimääräisinä toteutuessaan leikkaukset heikentäisivät merkittävästi mahdollisuuksia tavoittaa nuoria: jopa 10 000 syrjäytymisvaarassa olevaa nuorta jäisi vuosittain ilman apua, Kiljunen sanoo.

On erittäin tärkeää, että työn ja koulutuksen ulkopuolelle jäävät nuoret saavat tarvitsemaansa tukea.

Kiljusen mielestä palveluiden ylle on heitetty tummia pilviä aikana, jolloin nuorten työllistymisessä ja koulutukseen ohjautumisessa on muutenkin suuria haasteita. Oppilaitosten aloituspaikat vähenevät, työllisyysmäärärahat ovat tiukassa ja työllistymistä edistäviin palveluihin on vaikea päästä, Kiljunen listaa. Suurena ongelmana hänen mukaansa on, että hallituksen eri säästöt kohdistuvat samoihin nuoriin.

– Riskinä on, että entistä useampi nuori jää ”tyhjän päälle” toimettomana kotiin ja syrjäytyy. Suuri osa heistä tarvitsisi tukea, ohjausta ja valmennusta oman elämän selkeyttämiseen ja tulevan koulutuspaikan ja työpaikan etsimiseen, Kiljunen toteaa.

– On erittäin tärkeää, että työn ja koulutuksen ulkopuolelle jäävät nuoret saavat tarvitsemaansa tukea. Ilman tukea jäänyt nuori tulee myös yhteiskunnalle moninkertaisesti kalliimmaksi kuin hänen auttamisensa jo elämän alkuvaiheessa, hän muistuttaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE