EU-komissio luonnostelee paraikaa kriittisiä raaka-aineita koskevaa sääntelyä, jonka tarkoituksena on päästä EU-maiden kesken yhteisymmärrykseen siitä, minkä kriittisten raaka-aineiden tuotantoa tulisi kasvattaa Euroopassa. Ehdotus kaikkia jäsenmaita sitovasta asetuksesta julkaistaan näillä näkymin 8. maaliskuuta.

Tarkoituksena on myös varmistaa raaka-aineiden saanti kumppanimaista ja vauhdittaa investointeja niiden tuotantoon Euroopassa. Aloitteessa nostetaan esille myös kierrättäminen. Esimerkiksi akkumineraaleja tulisi kierrättää nykyistä enemmän.

Tutkijat ja päättäjät ovat olleet huolissaan myös siitä, että raaka-aineet loppuvat kokonaan. Esimerkiksi kuparia on joidenkin arvioiden mukaan jäljellä noin 50 seuraavan vuoden tarpeisiin.

-  Alkuaineiden loppumista tärkeämpi kysymys ovat materiaalien tarjontaan liittyvät riskit, sanoo Geologian tutkimuskeskuksen erikoistutkija Xuan Liu.

ETUJÄRJESTÖ Teknologiateollisuuden mukaan Suomessa kone- ja metalliteollisuus on varautunut ongelmiin raaka-aineiden saatavuudessa, mutta metallinjalostuksen, elektroniikka- ja sähköteollisuuden sekä tietotekniikka-alan varautumisessa on parantamisen varaa.

Liu sanoo, että Suomella on hyvät mahdollisuudet ja myös olemassa olevaa infrastruktuuria tuottaa kriittisiä metalleja. Suomen maaperässä on muun muassa litiumia, kultaa, nikkeliä ja kuparia. Suomi on myös ainoa EU-maa, joka tuottaa kobolttia. Erilaisten kriittisten raaka-aineiden louhinta Euroopassa ja erityisesti Pohjois-Euroopassa voisi olla ratkaisu materiaalien jäljitettävyyteen liittyviin ongelmiin.

Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitran johtava asiantuntija Eero Jalava sanoo, että EU on hyvin tärkeä markkina kiinalaisille tuotteille. Tämä on EU:n valttikortti. Jalavan mukaan tällä hetkellä ei ole viitteitä siitä, että Kiina olisi käyttämässä EU:n raaka-aineriippuvuutta EU:ta vastaan, mutta täyttä varmuutta tulevasta ei ole. Vuonna 2021 Kiina asetti Liettualle vientirajoituksia kiistan seurauksena.

-  Meidän on tavoiteltava riippumattomuutta autoritäärisistä valtioista. Jos emme itse pysty järjestämään kaivostoimintaa ihmisten ja ympäristön kannalta kestävästi, ei sitä voi ulkoistaa Kongoon tai jonnekin muualle. Se vasta olisi vastuutonta, Jalava sanoo.

KULUTTAJILLA on yleensä vain vähän tietoa siitä, mistä edes jokaisen taskussa olevat älypuhelimet valmistetaan ja mistä niihin käytetyt materiaalit ovat peräisin. Materiaalien alkuperästä ei välttämättä ole selvillä niiden valmistajakaan.

Materiaalien jäljitettävyys olisi tärkeää, sillä muuten ei voi tietää, onko ne tuotettu kestävästi ja eettisesti. Jäljittäminen lisää kustannuksia, ja siksi epämääräistä alkuperää olevia materiaaleja saa halvemmalla.

Eri älypuhelimissa käytetään erilaisia materiaaleja, mutta esimerkiksi iPhonen valmistus vaatii useita kymmeniä alkuaineita. Puhelimen akkuun tarvitaan nikkeliä ja kuparia, näyttöön maametalleja ja puhelimen kuoreen alumiinia. Virtapiireihin käytetään muun muassa kultaa.

Yritykset saattavat myös valehdella materiaalien alkuperästä. Eco Business Median mukaan jotkin kiinalaiset tehtaat ovat sekoittaneet uutta muovia kierrätysmuoviin, koska kierrätysmuovi on arvokkaampaa.

Liu sanoo, että alkuaineiden jäljittämiseen on kaksi tapaa: asiakirjat tai kunkin materiaalin ominaisuuksiin perustuva sormenjälki.

-  Asiakirjojen avulla jäljittäminen on kuin omenoiden tuotantoketjun avaamista niiden ostajalle. Tosin haasteena on asiakirjojen aitouden todistaminen. Alkuaineen sormenjäljen perusteella jäljittäminen on kuin dna:n hyödyntämistä. Aineen sormenjälki voi kertoa aineen historiasta koko tuotantoketjun matkalta.

Euroopan komission tavoitteena on, että vuoteen 2030 mennessä merkittävä osa markkinoilla olevista tuotteista olisi kestäviä ja kuormittaisi ympäristöä mahdollisimman vähän. Kuluttajan tulisi saada tietoa siitä, kuinka kauan tuotteen voi odottaa kestävän ja kuinka sen voi korjata, päivittää tai kierrättää.

-  Euroopan komissio korostaa tuotesuunnittelun tärkeyttä. Arviolta 80 prosenttia tuotteen ympäristövaikutuksista lyödään lukkoon suunnitteluvaiheessa, Jalava sanoo.

Euroopan ympäristöviraston mukaan älypuhelimet on suunniteltu kestämään noin kaksi vuotta, vaikka kuluttajien toive on, että puhelin kestäisi ainakin viisi vuotta.

Liu sanoo, että kuluttajien tulisi olla tietoisia siitä, että puhelimien ja kannettavien tietokoneiden valmistus vaikuttaa ympäristöön ja sitä kautta tuleviin sukupolviin. Juuri muuta tavallinen kuluttaja ei voi tehdä.

-  Puhelimia tulisi käyttää niin pitkään kuin mahdollista ja pohtia, kuinka usein puhelin oikeasti tarvitsee päivittää uusimpaan malliin.

Heli Laakkonen / STT