Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Mielipiteet

Jos kukaan ei puutu, mikään ei muutu

Kun neljä vuotta sitten lähdin ehdokkaaksi kuntavaaleissa, en tiennyt mitä oli edessä tai mitä edes odottaa. Nämä vuodet ovat kuitenkin osoittaneet voimansa ja kykynsä viedä ihmistä ja kuljettaa juuri sinne, minne pitääkin.

Emma Kivikangas

SDP:n kaupunginvaltuutettu, Kauhava

Olin silloin 18-vuotias, tänään 22-vuotias ja voin todeta, että samaan aikaan mikään ei ole muuttunut ja samaan aikaan moni asia hyvinkin paljon. Olen näiden vuosien aikana oppinut enemmän asioita yhteiskunnasta, meidän Suomestamme ja kotikaupungistani Kauhavasta, kuin olisin voinut uskoa.

Ehkä hyvin tietämättömänä ajattelin asioiden olevan kaukaisia, vaikeita ja vaikeasti ymmärrettäviä. Olin väärässä. Nämä asiat joiden kanssa olen päässyt kasvokkain ovat juuri niitä tavallisia, meidän jokaisen arkeen ja päiviin vaikuttavia asioita; teiden kunto, lasten päivähoito, nuorten koulutus, uuden rakentaminen ja vanhasta irti päästäminen.

Asiat eivät ole olleet aina helppoja, mutta omien arvojen pohjalta toimiminen ja eteneminen on ollut minulle luontevaa ja loogista tilanteessa kuin tilanteessa.

Jokainen ymmärtää demokratian olevan yksi suomalaisen päätöksentekokulttuurin kulmakivistä ja myös sen jatkumon olevan ehdotonta. Ilman itsensä likoon laittavia kaupungin kasvoja on vaikea mennä eteenpäin, uudistua tai edes pysyä ennallaan.

Jos kukaan ei puutu, niin mikään ei muutu. Siksi rohkaisenkin juuri sinua, asettumaan kaupunkisi kasvoiksi kevään kuntavaaleissa!

 

Kirjoittaja on kaupunginvaltuutettu Kauhavalta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE