Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Jos kuulut onnekkaisiin, tilillesi napsahtaa 560€/kk alkaen 9.1.2017

Perustulokokeilu alkaa 1.1.2017. Ensimmäiset perustulot maksetaan kokeiluryhmään kuuluville 9.1.2017. Perustulokokeiluun valikoitiin satunnaisotannalla 2 000 henkilön kokeiluryhmä. Ryhmään kuuluvat saavat asiasta tiedon joulukuun lopussa.

Satunnaisotantaan osallistuivat tietyin rajauksin 25–58-vuotiaat henkilöt, joille Kela on maksanut työmarkkinatukea tai peruspäivärahaa marraskuussa 2016 ja jotka eivät ole saaneet etuutta lomautuksen vuoksi. Ansiosidonnaista päivärahaa saaneet eivät olleet mukana satunnaisotannassa.

Satunnaisotanta kohdistui noin 175 000 henkilöön, jotka muodostavat perustulokokeilun kohdejoukon. Tästä kohdejoukosta valikoitiin satunnaisotannalla 2 000 henkilön kokeiluryhmä. Kokeiluryhmään kuuluville maksetaan 2 vuoden ajan perustuloa 560 e/kk.

– Kokeiluun valikoituneista tiedetään, että 48 % on naisia ja 52 % miehiä. 30 % on 25–34-vuotiaita, 29 % 35–44-vuotiaita ja 41 % 45–58-vuotiaita. Henkilöistä 87 % on saanut työmarkkinatukea ja 13 % peruspäivärahaa marraskuussa 2016, Kelan lakiyksikön päällikkö Marjukka Turunen sanoo.

Kokeiluun osallistuminen on kokeiluryhmään valituille pakollista. Perustulon maksaminen voi kuitenkin keskeytyä tai lakata, jos osallistujan elämäntilanne muuttuu.

Kokeiluryhmään valikoituneet saavat perustulopäätöksen vuodenvaihteessa. Asiasta ilmoitetaan kirjeellä, joka postitetaan Kelasta 28.12.2016.

Kela informoi myös kuntia ja verottajaa perustulokokeiluun kuuluvista henkilöistä.

 

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE