Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Talous

Jos maailman mahtavin leikkaa, verokilpailu voi levitä laajalle – Trumpin aikeet huolestuttavat

Presidentti Donald Trumpin suunnittelema mittava alennus yhtiöverotukseen voi käynnistää uuden kierroksen kansainvälistä verokilpailua, arvioivat veroasiantuntijat.

Yhteiskunnalliset seuraamukset suurista veroleikkauksista voivat olla merkittävät, varoittavat kehitysjärjestöt.

Suunnitelman mukaan yhtiöveroja leikattaisiin 35 prosentista 15 prosenttiin. Valtiovarainministeri Steven Mnuchinin mukaan alennuksella kannustetaan yhtiöitä palauttamaan ulkomaille sijoitetut “tuhannet miljardit dollarit” Yhdysvaltoihin luomaan työpaikkoja.

Trumpin hallinnon virallinen tavoite on kiihdyttää talouskasvu kolmeen prosenttiin vuodessa. Toistaiseksi tästä ei ole näkynyt merkkejä, vaan talouden kehitys on alkuvuonna ollut aneemisinta kolmeen vuoteen.

Verosuunnitelmasta on toistaiseksi esitelty vain hyvin yleisluontoisia luonnoksia. Sen odotetaan törmäävän vastarintaan kongressissa, jossa monia poliitikkoja hirvittää ajatus julkisen talouden alijäämää paisuttavasta jättiveroalesta.

Ajatuspaja Tax Policy Center arvioi, että Trumpin ajama veroale voisi paisuttaa valtion velkaa 6 200 miljardilla dollarilla seuraavan vuosikymmenen aikana. Näin suuri alijäämän kasvu hirvittää sekä demokraatti- että republikaanipoliitikkoja, joten kongressi ei välttämättä hyväksy Trumpin suunnitelmia.

“Meneillään on yleinen ryntäys.”

Muun muassa kehitysjärjestö Oxfam varoittaa veronalennusten seurauksista. Verokilpailu voi levitä laajalle.

– Kun maailman mahtavin maa päättää leikata verotulojaan näin rajusti, on todennäköistä, että monet muut maat seuraavat perässä. Siitä syntyy merkittäviä seuraamuksia yhteiskunnille, sanoi Oxfamin tiedottaja Manon Aubry.

Verotulojen kutistuminen vaikeuttaa hyvinvointiyhteiskuntien rahoittamista. Monet maat turvautuisivat arvonlisäverojen korotuksiin, jotka koskevat erityisesti pienituloisia.

Yhdysvalloilla on nyt OECD-maiden tiukin yhtiöverokanta. Seuraavaksi ankarimmat verottajat ovat Ranska (34 prosenttia), Belgia (33) ja Australia (30). OECD-maiden keskiarvo on noin 24 prosenttia.

Suomi on vuoden 2014 alusta laskenut yhteisöveronsa 20 prosenttiin.

Moni maa suunnittelee uusia alennuksia parantaakseen kilpailukykyään. Britannia aikoo laskea yhtiöveron 20 prosentista 17 prosenttiin vuonna 2020, toivoen lieventävänsä näin EU-eron seurauksia. Ranskassa on kaavailtu yhtiöveron laskemista 28 prosenttiin vuonna 2020. Myös Italia ja Israel suunnittelevat alennuksia.

– Meneillään on yleinen ryntäys, totesi verojuristi Jean-Pierre Lieb konsulttiyhtiö EY:stä.

Lieb mainitsee esimerkkinä Unkarin, jossa suunnitelma on leikata yhtiöveroa 19 prosentista yhdeksään.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE