Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Jos passiivis-aggressiivisuus olisi elokuva, se olisi Turisti (2014)

Puhdistus. Ruotsalaisperheen idylli järkkyy lumivyöryn jälkimainingeissa.

ELOKUVA:
Turisti
Ohjaus: Ruben Östlund
Pääosissa: Johannes Kuhnke, Lisa Loven Kongsli, Clara Wettergren, Kristofer Hivju, Brady Corbet
2014, 119 minuuttia
[star rating=”3″]Ruben Östlundista on leivottu länsinaapurimme Ruotsin seuraavaa ohjaajakomeettaa. Nelikymppisten rintama, jo 1990-luvulla läpilyönyt Lukas Moodysson, Luokkajuhlan (2014) tekijä Anna Odell ja Östlund, on herkkävaistoinen, haastavan kokeellinen ja sosiaalisesti tiedostava tavalla, josta pliisussa suomalaiselokuvassa voi lähinnä unelmoida.

Rane Aunimo

Syksyllä Suomen televisiossakin esitetyssä vallan ja sen väärinkäytön kiusallisessa kuvaelmassa Play (2011) maahanmuuttajanuoret terrorisoivat mukavia ruotsalaispoikia. Poliittisesti epäkorrektin pinnan alla tapahtuu muuta: kyse onkin kaksoisvalotuksesta, jossa todellinen päähenkilö on katsoja itse ennakkoluuloineen ja asenteineen.

Pojat käyttävät hyödykseen pelkoja, joita keskiluokkaisilla ruotsalaisilla on ”eksoottisia muukalaisia” kohtaan. Kiusaajat tekevät väärin, mutta syyllisyys on silti kompleksinen. Teos herätti poliittisen keskustelun maassa.

Satiiri idyllin järkkymisestä

Turistille (2014) veikkailtiin Oscar-ehdokkuutta vieraskielisen elokuvan kategoriassa. Toiveille antoi pontta sille myönnetty palkinto viime keväänä Cannesin elokuvajuhlien Un Certain Regard -sarjassa. Toisin kuitenkin kävi, kun muun muassa Venäjä ja Viro naapuristamme saivat omat ehdokkaansa varsinaiseen Oscar-kilpailuun. Östlundin kaltaiselle ”piilopoliittiselle” elokuvantekijälle turpea ja alleviivaava show-kisa voikin olla väärä paikka.

Östlund liikkuu epämukavuusalueella kirjaimellisesti.

Joudun silti toteamaan, ettei elokuva minustakaan ole ainakaan kaiken sen ennakkohypen arvoinen, joka teoksen ympärille nopeasti muodostui festivaaliesityksen jälkeen. Östlund toki jatkaa siinä, mihin jäi edellisessä.

Tarinan vaivaannuttavuus katsojalle on jälleen silmiinpistävää, mutta fokus on nyt porvarillisen perheen alasajossa ja miehisen itsekunnioituksen romahduksessa. Ohjaajan piilopoliittisuudella viittaan siihen, kuinka herkullista elokuvan kärkevyyttä on tulkita vasten ruotsalaista nyky-yhteiskuntaa, missä miehillä ei tunnu olevan enää mitään virkaa. Turisti on satiiri, kuinka ihanneperheen idylli järkkyy ja myytti luolamiessuojelijasta särkyy lumivyöryn jälkimainingeissa.

Luonto vie mieheltä luonteen

Kiireinen bisnesmies on kärrännyt vaimonsa ja lapsensa luksuslomalle. Kun lumiset Alpit häikäisevän kauneutensa keskellä väläyttää vaarallisuuttaan, joutuu puoliso todistamaan ukkonsa pelkuruuden. Paitsi että tämä luikkii karkuun ja pelastaa nahkansa taakse katsomatta hän sivuuttaa oikeutetun syytöksen omahyväinen virne kasvoillaan.

Vaimon epäusko ja miehen sokeus tapaukselle jäytävät onnen kulisseja. Yhteiset hetket ja harrastukset muuttuvat arjen painajaiseksi. Sanat käyvät vähiin ennen painostavaa hiljaisuutta. Vaikkei elokuvassa ole aseita, puukkoja tai väkivaltaa, jännitys kasvaa ja enteilee alkuräjähdystä.

Turisti kertoo miesten naamioista, joilla vältellä totuutta. Isä koettaa jatkaa kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan ja teeskentelee melkein sankaria. Mutta onko hän puhdas valehtelija vai kävikö luonteen heikkous liikaa luonnon päälle johtaen henkiseen takalukkoon, josta tämä ei löydä kunniallista ulospääsyä?

Östlund liikkuu epämukavuusalueella kirjaimellisesti. Lähes kaikkia kohtauksia sävyttää odotus, pinnanalainen sähkö ja vaivoin kontrolloitu raivo. Jos passiivis-aggressiivisuus olisi elokuva, se olisi Turisti.

Kuka sanoo tahdon?

Vähän silti epäilyttää. Elokuvan miehet ovat saamattomia reppanoita, jotka hylkäävät perheensä tosipaikan tullen. Itsekkäät luovat rahakasta uraa tai hurvittelevat puolta nuorempien kanssa. Naiset sietävät liikaa kaksilahkeisten kelvottomuutta ja pärjäisivät paremmin omillaan. Kohtuutta on kai myöntää, että ivassa on totta vähintään toinen puoli.

Välillä silti tuntuu, että Östlund huvittaa ennen kaikkea itseään. Hotellin käytävällä hiippailee sanaton kummajainen, joka tuijottaa tuntemattomia. Elämmekö yhtäkkiä Twin Peaksin absurdismia? Mitä tällaisella halutaan sanoa, jää ainakin minulle täydelliseksi arvoitukseksi.

Valtavirtaelokuvassa loukattu miehisyys vaatii korjausliikkeitä ja kysyy lihasvoimaa. Turisti ei usko reaganismiin. Aviomies ja isä harhailee sumussa, mutta vihollinen on sisällä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Huomasitko nämä?

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Tf. chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE