Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Jotta jokainen voisi olla oma itsensä – SDP mukana Pridessa

Noin sata demaria marssi aurinkoisessa Pride-kulkueessa lauantaina. Pride-kulkue päättyi tänä vuonna Kansalaistorin puistotapahtumaan. Mukana oli poliisin arvioiden mukaan jopa 30 000 osallistujaa, mikä oli Helsinki Priden ennätys.

_MG_4764

Muun muassa Antti Rinne ja Tuula Haatainen edustivat demareita Pride-tapahtumassa. Kuva: Jukka-Pekka Flander

– Olen Pridessa, koska SDP kannattaa tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta. Orlandon joukkosurma oli järkyttävä ja sairaan ihmisen teko, jossa oli patoutunutta vihaa. Toivottavasti Suomessa ei tapahdu vastaavaa, SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne sanoo.

– Tämä tapahtuma kannustaa olemaan avoimesti oma itsensä. Monilla ihmisillä on erilaisuuden pelkoa, mutta tiedon lisääminen ja avoimuus lisäävät suvaitsevaisuutta, kansanedustaja Tuula Haatainen (sd.) lisää.

Pinkkiruusu on ensimmäinen puoluepoliittinen seksuaali -ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia ajava yhdistys Suomessa. SDP:n alainen yhdistys vietti tänä vuonna kymmenvuotisjuhlaansa. Kymmenessä vuodessa yhdenvertaisuuskysymykset ovat menneet eteenpäin, mutta tehtävää riittää edelleen.

Pinkkiruusun puheenjohtaja Milla Granlund iloitsee yhdistyksen kymmenvuotisesta taipaleesta.

Pinkkiruusun puheenjohtaja Milla Granlund iloitsee yhdistyksen kymmenvuotisesta taipaleesta. Kuva: Jukka-Pekka Flander

– Tasa-arvoisen avioliittolain läpimeno oli suuri edistysaskel. Tällä hetkellä kampanjoimme muun muassa nimilain puolesta. Yksilön oikeus määrittää itse oma sukupuolensa pitää turvata, ja nimien sukupuolisidonnaisuudesta tulee luopua, Pinkkiruusun puheenjohtaja Milla Granlund sanoo.

Lisää aiheesta

Pinkkiruusu tekee muun muassa kannanottoja, on yhteydessä eduskuntaryhmään ja vetää työpajoja eri demariyhdistyksille. Pinkkiruusu tekee yhteistyötä myös muiden puolueiden sateenkaariyhdistysten kanssa. Yhdistykselle on kysyntää, koska yhdenvertaisuusasiat eivät ole kaikille itsestäänselviä.

– Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeudet eivät välttämättä tule kaikille mieleen, jos näitä asioita ei itse kohtaa arjessaan. Prideen voi osallistua, vaikkei itse kuuluisi mihinkään vähemmistöön. Tasa-arvo kuuluu kaikille, Granlund toteaa.

Demarinuorten varapuheenjohtaja Eemeli Peltonen osallistui ensimmäistä kertaa Pride-kulkueeseen.

Demarinuorten varapuheenjohtaja Eemeli Peltonen osallistui ensimmäistä kertaa Pride-kulkueeseen. Kuva: Jukka-Pekka Flander

– Olen mukana, koska Pride edustaa SDP:n ja Demarinuorten arvoja. Täällä on erittäin hyvä tunnelma ja sekä osallistujista että ohikulkijoista näkyy ilo, Demarinuorten varapuheenjohtaja Eemeli Peltonen sanoo.

Hanna Huumonen ajaa vähemmistöjen oikeuksia Euroopan laajuisesti.

Hanna Huumonen ajaa vähemmistöjen oikeuksia Euroopan laajuisesti. Kuva: Jukka-Pekka Flander

Kansainvälisen Rainbow Rosen hallituksessa oleva Hanna Huumonen pyrkii vaikuttamaan yhdenvertaisuusaiheisiin eurooppalaisella tasolla.

– Olemme ainoa puoluepoliittinen sukupuoli -ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksia ajava järjestö. Olemme tehneet Euroopan sosialidemokraattiselle muun muassa seksuaalivähemmistöjen oikeuksia ajavan LGBT-kannanoton. Tällä hetkellä teemme syrjinnän vastaista vetoomusta, joka koskee myös vammaisten oikeuksia, Huumonen sanoo.

Kaksi Rainbow Rosen hallituksen jäsentä pidätettiin hiljattain Istanbulin Pridessa, ja seksuaalivähemmistöjen oikeudet ovat ahtaalla muun muassa Itä-Euroopassa.

– Suomikaan ei ole vielä täydellinen, koska äitiys- ja translaki eivät ole menneet vielä läpi. Suomen kielessä on myös paljon syrjiviä käytäntöjä, esimerkiksi sukupuolijaottelua ja homo-sanan käyttämistä haukkumasanana. Tässäkin maassa homot voivat saada turpaan jos kävelevät käsi kädessä kadulla. Homo- ja transfobian kitkeminen lähtee meistä itsestämme ja jokaisen tulee puuttua syrjintään. Emme lepää, ennen kuin seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen asiat ovat kunnossa koko Euroopassa, Huumonen summaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE