Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Jouluruuhka alkaa — mitä tekee Posti? — “Nöyrä anteeksipyyntö jokaisesta häiriöstä”

Postinjakelussa on meneillään joulusesongin ruuhkaviikot. Posti arvioi, että pelkästään tällä viikolla postilaiset jakavat noin 40 miljoonaa lähetystä ja yli 1 miljoona pakettia suomalaisille koko maassa.

– Alkava viikko on Postin palveluissa vuoden kiireisintä aikaa, johon olemme varautuneet huolellisesti viime juhannuksesta alkaen. Postia ja paketteja lajittelee ja jakaa noin 17 000 työntekijää. Teemme lisäkuljetuksia ja erikoisjärjestelyitä sujuvan palvelun varmistamiseksi, korostaa Postin jakelujohtaja Juhani Vuola.

Vuola vakuuttaa, että posti jaetaan tänäkin vuonna perille ennen jouluaattoa, kunhan osoitteet ovat oikein kirjoitettu.

— Tämän joulun postinjakelun lähtökohta on itse asiassa parempi kuin viime vuonna, jolloin pitkä lakko ruuhkautti pakettien ja joulukirjeiden jakelua merkittävästi. Täksi jouluksi olemme palkanneet yli 3 200 jouluapulaista. Saamme myös viime vuoteen verrattuna jakeluun kaksi lisäpäivää, koska aatto on tänä vuonna lauantaina.

Reagoimme epäkohtiin ja ongelmiin nopeasti päivittäin jakelutoimipaikkatasolla ja teemme korjaavia toimenpiteitä.

Vuola myöntää, että viime viikkoina on ollut paikallisia ja ajoittaisia jakeluhäiriöitä, jotka ovat kohdistuneet mm. pääkaupunkiseudulle. Suomessa on 3 000 postinumeroaluetta ja ongelmat ovat keskittyneet Postin mukaan noin viiteen prosenttiin postinumeroalueista. Postia jaetaan noin kolmeen miljoonaan kotitalouteen ja yritykseen.

— Postin puolesta nöyrä anteeksipyyntö jokaisesta häiriöstä. Reagoimme epäkohtiin ja ongelmiin nopeasti päivittäin jakelutoimipaikkatasolla ja teemme korjaavia toimenpiteitä, tarvittaessa lisäresursseilla.

Lisää aiheesta

Jakelujohtaja korostaa, että häiriöistä huolimatta yleispalvelukirjeiden kulkunopeus ylittää selvästi postilaissa vaaditun tason. Postin mukaan ulkopuolisen ja riippumattoman tutkimuslaitoksen tekemä tutkimus osoittaa, että tänä vuonna 2. luokan yleispalvelukirjeistä 96,8 % oli perillä jättöpäivästä toisena päivänä, kun postilain vaatimus on 95 %.

Postinjakeluun on puututtu myös yhteistyössä henkilöstön ja luottamusmiesjohdon kanssa. Joulukuun alussa Vuola ja pääluottamusmies Juha Torvinen kirjoittivat yhteisen kannanoton jakelun tilanteesta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE