Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Kolumnit

12.10.2026 05:32 ・ Päivitetty: 12.10.2026 05:32

Jouni Kemppainen: Jos saamme armeijaan lisää maahanmuuttajia, kaikki voittavat

Puolustusvoimat / Kaartin jääkärirykmentti
Kaartin jääkärirykmentin varusmiehiä sotilasvalassa 2026.

Ikäluokkien pienenemisen takia armeija tarvitsee riveihinsä lisää maahanmuuttajia, mutta erityisen tärkeää asevelvollisuuden hoitaminen olisi heille itselleen yhteiskuntaan integroitumisessa.

Jouni Kemppainen

Maahanmuuttajataustaisten suomalaisten osallistuminen maanpuolustukseen on tänä vuonna alkanut nousta julkiseen keskusteluun. Erityisen hanakkana asiassa ovat olleet perussuomalaiset.

Kansanedustaja Joakim Vigelius (ps.) on muun muassa penännyt puolustusministeriöltä tietoja siitä, pitävätkö epäilyt palveluksen välttelystä paikkansa.

Vigelius on esitellyt näkemyksiä, joiden mukaan erityisesti pääkaupunkiseudulla arabian- ja somalinkielisistä jopa enemmistö jättäisi tulematta kutsuntoihin ajoissa.

Vaikka perussuomalaisten into puuttua asiaan saattaa juontua yleisestä maahanmuuttokriittisyydestä, muidenkin kannattaa kiinnittää ilmiöön huomiota.

ERITYISEN kiinnostuneita asiasta kannattaa olla maahanmuuttajataustaisten itsensä.

Asevelvollisuuden suorittaminen on miehille edelleen kansalaisvelvollisuus, joka vain korostuu kansainvälisen turvattomuuden lisääntyessä.

”Intin” tai ”sivarin” käymisellä ihmisen mahdollisuudet integroitua suomalaiseen yhteiskuntaan paranevat.

Mitä useampi maahanmuuttajataustainen valikoituu johtajakoulutukseen tai vaikkapa ammattiuralle puolustusvoimissa, sitä parempia roolimalleja he ovat kaikille varusmiehille taustasta riippumatta.

TILANNE, jossa etnisen taustan vuoksi syrjäydytään maanpuolustuksesta ei ole eduksi kenellekään.

Myös puolustusvoimat tarvitsee tulevaisuudessa parhaat kansalaisresurssit selvitäkseen perustehtävästään.

Kun kantasuomalaisten ikäluokat pienenevät, katseet kohdistuvat jo tästäkin syystä satoihin tuhansiin maahanmuuttajataustaisiin kansalaisiin.

Heissäkin on potentiaalia, jota Suomi ei voi jättää käyttämättä.

Kun jo tässä vaiheessa enää vain 75 prosenttia miesikäluokasta valikoituu asepalvelukseen ja heistäkin osa karsiutuu matkalla, maahanmuuttajien tuleva rooli vain korostuu.

ERITYISEN hankalaksi tilanne muuttuu, jos mielikuva jonkun maahanmuuttajaryhmän palveluksen välttelystä osoittautuu todeksi.

Vielä pahempaa olisi, jos puolustusvoimat antaisi ymmärtää, ettei se oikeastaan ole edes kiinnostunut maahanmuuttajataustaisten varusmiesten ja -naisten mukanaolosta.

Asiassa kannattaisi olla nykyistä avoimempi, kuten muun muassa Iltalehti kesällä pääkirjoituksessaan vaati.

Puolustusvoimat tai maanpuolustushengestä vastaava ministeriö eivät ole halunneet avata yleisölle juuri näitä asevelvollisuusfaktoja.

Olisi hyvä nähdä selkeä tilasto, jossa selviäisi maahanmuuttajataustaisten nuorten osuus varusmieseristä.

INTIN KÄYNEIDEN maahanmuuttajataustaisten nuorten palveluskokemukset ovat muun muassa Ruotuväki-lehden selvitysten mukaan usein huomattavan myönteisiä.

Maastopuku yllä koetusta tasa-arvoisuuden tunteesta ovat monet Yleisradionkin haastatteluissa puhuneet.

Tärkeää työtä tämän hengen edistämiseksi ja säilyttämiseksi tehdään myös reserviläisjärjestöissä, joiden tuorein tulokas on Maahanmuuttajien varautumis- ja maanpuolustusyhdistys.

Tänäkin vuonna yhdistys jakaa tietoa asevelvollisuudesta ja väestönsuojelusta eri kieliryhmien tilaisuuksissa.

ON HYVÄ MUISTAA, että maahanmuuttajataustaisilla perheillä ei välttämättä ole kokemuksia Suomen kaltaisen maan instituutioista. Asevoimat on voinut lähtömaassa olla jopa vainon välikappale.

Kun kantasuomalaisilla on armeijasta sukupolvikokemus isien, veljien tai kavereiden kertomusten perusteella, maahanmuuttajilta tällainen verkosto puuttuu.

Asevelvollisuuden yhteiskunnallisen tarpeen ymmärtäminen perheen näkökulmasta voi olla nuorelle se ratkaiseva tekijä, jonka takia hän esimerkiksi menee kutsuntoihin ajoissa.

Kantasuomalaisilla on armeijasta sukupolvikokemus isien, veljien tai kavereiden kertomusten perusteella.

Tässä asiassa heitä on tuettava. Viranomaisten lisäksi vaikkapa sotiemme perinnettä vaalivalle Tammenlehväliitolle voisi olla tässä paljon annettavaa.

Samalla monille maahanmuuttajataustaisille voi selvitä, että he saattavat tarvita armeijaa jopa enemmän kuin armeija heitä.

Yhteiset puolustusvoimat ovat olemassa kaikkien täällä asuvien turvallisuutta varten.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU