Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Työmarkkinat

Journalistiliitto kajautti varoituksen, MTV lakkoon viikoksi – ”Porukka haluaa katsoa tämän päätyyn asti”

Journalistiliitto on antanut MTV:n sisällöntekijöitä koskevan lakkovaroituksen. Toteutuessaan 10.maaliskuuta alkava viikon kestävä työtaistelu vaikuttaa muun muassa MTV:n uutisiin, verkkosivuihin ja ajankohtaisohjelmiin, liitto kertoo.

Demokraatti

Demokraatti

Journalistiliitto ja työnantajaa edustava Palvelualojen työnantajat ry eli Palta aloittavat työriidan sovittelun valtakunnansovittelijan johdolla torstaina.

– Palta pitää Journalistiliiton lakkoilmoitusta hyvin valitettavana, neuvottelujohtaja Olli Nurminen sanoo Paltan tiedotteessa.

MTV:n sisällöntekijöiden työehtosopimuksesta on neuvoteltu lokakuusta lähtien. Journalistiliiton mukaan lakkovaroitus annettiin, koska Palta ei suostu neuvottelemaan normaaliin työaikaan palaamisesta. Lakon piirissä on liiton mukaan noin 160 työntekijää.

Journalistiliiton mukaan kilpailukykysopimus vuonna 2016 pidensi työaikaa puolella tunnilla viikossa, mutta MTV:llä työaikaa pidennettiin 50 minuutilla viikossa. Journalistiliitto kertoo tarjonneensa Paltalle kompromissia, jossa työaikaa vähennetään kiky-tuntien verran eli 30 tuntia viikossa. Näin ollen sopimukseen jäisi yhä 20 minuutin pidennys.

– Tämä on uskomaton tilanne, kun lähes viisi kuukautta neuvottelujen aloittamisen jälkeen työnantaja keksii, ettei MTV:ssä palatakaan normaaliin työaikaan. Työnantajan haluttomuus sopimiseen tuli yllätyksenä, sanoo Journalistiliiton edunvalvontajohtaja Petri Savolainen tiedotteessa.

Journalistiliiton puheenjohtaja Hanne Aho katsoo Paltan vaatimusten olleen kautta linjan ylimitoitettuja. Hän kuvaa Paltan tavoitteita epärealistisiksi, eivätkä ne Ahon mukaan vastaa sen jäsenten tarpeita.

– Tilanne on ollut nähtävissä muissakin Paltan jäsenyrityksissä ja MTV:n kohdalla tämä korostuu. Palta ajoi meidät tähän tilanteeseen, Aho sanoo.

– Palta ei aja jäsenyritystensä kuten MTV:n etua vaan omaa ja EK:n etua. MTV ja sen työntekijät kyllä pääsisivät fiksuun ratkaisuun, mutta Palta haraa vastaan, Aho sanoo.

MTV:n luottamushenkilö Petteri Savolaisen mukaan MTV:n työntekijät päättivät lakosta yksimielisesti.

– Haluamme tasa-arvoista kohtelua muiden media-alan työntekijöiden ja muiden alojen työntekijöiden kanssa. Porukka haluaa katsoa tämän päätyyn asti.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE