Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Työmarkkinat

Journalistiliitto on hyväksynyt tänään lehdistöä koskevan työehtosopimuksen: kiky-tunnit poistuvat, lomat säilyvät, palkat nousevat yleisen linjan mukaan

Journalistiliitto tiedottaa, että kiky-tunnit poistuvat, jouluvapaa palaa, lomat säilyvät ennallaan ja palkkoihin tulee korotuksia. Liiton valtuusto on hyväksynyt tänään lehdistöä koskevan työehtosopimuksen. Sopimus syntyi liiton ja työnantajaa edustavan Medialiiton neuvotteluissa viime viikolla.

Demokraatti

Demokraatti

Medialiitto hyväksyi sopimuksen omalta osaltaan jo perjantaina.

”Kaikissa uusissa työehtosopimuksissa kikyä on kompensoitu jollain tavoin. Meillä tämä tarkoittaa sopimukseen tullutta 7,5 tunnin palkallista koulutusta”, sanoo Journalistiliiton puheenjohtaja Hanne Aho.

Ahon mukaan myös sopimuskauden pidentäminen 25:stä 28 kuukauteen auttoi sopimuksen synnyssä. Ahon mukaan palkankorotuskauden pidentäminen kolmella kuukaudella oli pieni hinta siitä, että ilmainen työ loppuu ja lomaoikeudet säilyvät, mukaan lukien jouluvapaan palaaminen.

Journalistiliiton tavoitteena olivat myös mahdollisimman suuret yleiskorotukset sekä taulukkopalkat. Yleiskorotus nostaa kaikkien palkkoja ja taulukkopalkat erityisesti pienimpiä palkkoja.

”Taulukkopalkkoja saatiin korotettua maksimaalisesti ja yleiskorotuskin oli neuvottelukierroksen suurimpia”, Aho sanoo liiton sivuilla.

Lehdistön työehtosopimus:

  • Sopimus on voimassa 31.5.2022 asti, 28 kuukautta.
  • Lomaoikeudet säilyvät ennallaan.
  • Kilpailukykysopimuksen tuomat lisätyötunnit poistuvat, myös jouluvapaa palaa.
  • 1.6.2020 nousevat henkilökohtaiset palkat, taulukkopalkat ja vuorolisät 1,3%.
  • 1.5.2021 nousevat henkilökohtaiset palkat 1,4%, paikallinen erä on 0,6%. Jos paikallisen erän jaosta ei päästä sopuun, 0,3% jaetaan yleiskorotuksena ja työnantaja päättää 0,3%:n jakamisesta. Taulukkopalkat ja vuorolisät nousevat 2,0%.
  • Työnantajalla on oikeus järjestää vuodessa 7,5 tuntia palkallista koulutusta nykyisen työajan päälle.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE