Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Journalistiliitto ostaa Demokraatissa julkaistun Ville Rannan Junes Lokka -pilakuvan – ja hinta on tämä

Journalistiliitto hankkii Ville Rannan Junes Lokka -aiheisen teoksen originaalin hintaan 7 588,80 euroa. Pilapiirros julkaistiin Demokraatissa viime lokakuussa.

Demokraatti

Demokraatti

Ranta ilmoitti teoksen olevan kaupan viime viikolla, kun Oulun käräjäoikeus katsoi päätöksessään toimittaja Johanna Vehkoon syyllistyneen oululaisen kaupunginvaltuutetun Junes Lokan kunnian loukkaamiseen. Teoksesta saamansa voiton Ranta lahjoittaa Vehkoolle oikeudenkäyntikulujen maksamista varten.

Vehkoo määrättiin maksamaan sakkoja sekä Lokan oikeudenkäyntikulut. Kulut ovat yhteensä 7 588,80 euroa. Kuvan käyttöoikeudet Journalistiliitto jättää Ville Rannalle.

Vehkoo on ollut kansanryhmää vastaan kiihottamisesta tuomitun Lokan silmätikkuna jo pitkään.

– Toimittajien kiusaaminen ja heidän työnsä vaikeuttaminen tutkintapyyntöjä tekemällä on kansainvälinen ilmiö, joka tämän tuomion myötä on nyt tuotu Suomeen, Journalistiliiton puheenjohtaja Hanne Aho muistuttaa.

– Vehkoon tuomio tuntuu kohtuuttomalta, kun tietää millaista pitkäkestoista häirintää ja painostusta Lokka on häneen kohdistanut.

Lisää aiheesta

Lue lisää: Ville Ranta reagoi Johanna Vehkoon saamaan kunnianloukkaustuomioon, myy Junes Lokka -aiheisen pilapiirroksen eniten tarjoavalle: ”Jakakaa, antinatsipellet!”

Ville Ranta kertoo, että piirroksen myynti-idea tuli tuomiota pureskellessa.

– Tällainen toiminta on journalistisen työn vaikeuttamista. Lokka on yrittänyt häiritä Johanna Vehkoon työtä jo pitkään ja myös onnistunut siinä. Freelancer on jäänyt masinoidun häirintäkampanjan jalkoihin. Olen Vehkoon tapaan freelancer ja pidän tätä huolestuttavana ilmiönä. Haluan, että toimittajat, tutkijat ja taiteilijat pystyvät tekemään työtään rauhassa.

Ahon mukaan Journalistiliitto ei hyväksy työtään tekevien ammattilaisten häirintää missään muodossa ja on valmis puolustamaan heitä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE