Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Journalistin ohjeet menevät uusiksi

LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER
JSN:n puheenjohtaja Eero Hyvönen.

Julkisen sanan neuvoston (JSN) kannatusyhdistys on päättänyt uusia journalistin ohjeet. Päätöksestä kertoi tänään STT:lle JSN:n puheenjohtaja Eero Hyvönen.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Hyvösen mukaan yksityiskohdat hahmottuvat tarkemmin, kun uudistus pääsee vauhtiin ensi vuoden alussa.

Kohu pääministeri Sanna Marinin (sd.) bilevideoiden uutisoinnista ei kuitenkaan ole syynä uusimisaikeisiin. JSN oli saanut kotimaisen median Marin-bileuutisista paljon kanteluita, joista yhdestäkään ei tullut langettavaa ratkaisua.

Runsas viikko sitten Hyvönen totesi ratkaisuja esitelleessä tiedotustilaisuudessa, että journalistin ohjeita olisi silti hyvä tarkastella ainakin verkkoartikkelien korjausmerkintöjen osalta.

Uudistamissuunnitelmat olivat käynnistyneet jo paljon ennen näitä.

Journalistin ohjeet toimivat joukkoviestinnän itsesääntelyn perustana Suomessa.

Korjattu 21.11. klo 18.14 ja 21:55: Toisin kuin STT:n jutussa aiemmin kerrottiin, kimmokkeena journalistin ohjeiden uusimiselle ei ole ollut pääministeri Marinin bilevideoiden uutisointi vaan mm. JSN:n keväällä tekemä kyselytutkimus.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE