Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Journalistit: STT:n tukea ei voi jäädä odottelemaan – koko uutistoimisto uhattuna

Journalistiliiton puheenjohtaja Hanne Aho.

Kaupallisen median taloudelliset ongelmat kiteytyvät tällä hetkellä 130-vuotiaan Suomen Tietotoimiston ahdinkoon. Päätoimittajan mukaan koko uutistoimiston olemassaolo on vaarassa.

– Journalistinen ala on demokratian ja yhteiskuntarauhan näkökulmasta erittäin tärkeä. Sen kuihtumista ei voi seurata sivusta eikä turvaamista voi jäädä odottamaan, sanoo Journalistiliiton puheenjohtaja Hanne Aho.

– Maailman vanhimpiin uutistoimistoihin lukeutuva STT on tärkeä kansallinen instituutio, joka toteuttaa journalismin perustehtävää: välittää asiakkaidensa avulla yleisölle oikeita ja olennaisia tietoja maailman tapahtumista. Se antaa kaupalliselle medialle kivijalan, jonka päälle omat uutiset ja paikallisuutiset voidaan rakentaa. Jos STT:n annetaan riutua hengiltä, kärsijänä on koko yhteiskunta, jonka etua tiedonvälityksen moniarvoisuutta vahvistava uutistoimisto palvelee.

– Suomi tarvitsee Pohjoismaisen tason mediatukijärjestelmän, joka pyrkii pitkäjänteisiin tukimalleihin. Tuki tulee kohdentaa kotimaisten journalististen sisältöjen luomiseen ja uusien teknologioiden innovointiin.

– STT ei kuitenkaan voi odottaa uuden tukijärjestelmän selvittämistä ja luomista. STT tarvitsee valtion tukea pikaisesti. Oikealla tavalla rahoitettuna ja säädeltynä STT voisi olla tasa-arvoinen tukimalli, jota kaikki uutistoimintaa tarvitsevat voisivat käyttää.

– Mikäli STT:stä muodostetaan voittoa tavoittelematon yhtiö ja maksuperusteet luodaan niin, että myös pienillä medioilla olisi mahdollisuus ostaa sen palveluita, tuki STT:lle olisi tasapuolisesti koko kaupallisen median tukea, sanoo Hanne Aho.

 

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE