Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Jousipyssymies hyökkäsi Norjassa, useita kuollut – epäilty otettu kiinni

Norjassa useita ihmisiä on kuollut ja haavoittunut jousipyssyllä varustautuneen miehen hyökkäyksessä Kongsbergissä maan eteläosassa.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Poliisi on ottanut kiinni tekoon epäillyn, ja alustavien arvioiden mukaan hän on toiminut yksin.

Uhrien tarkkaa lukumäärää ei vielä tiedetä.

-  Kyse on useista rikospaikoista ja siksi suuri alue on eristetty, kertoi Drammenin poliisipäällikkö Öyvind Aas.

Poliisin mukaan vielä on liian aikaista sanoa, onko teon takana terroristiset motiivit.

Teko tapahtui Kongsbergin keskustan alueella. Paikallislehti Laagendalspostenin mukaan tekijä liikkui laajalla alueella kaupunkia jakavan joen toisella puolella.

Lähellä sijaitsevan Drammenin sairaala on asetettu valmiuteen tapauksen takia. Paikalle on kutsuttu myös lisää henkilökuntaa.

Poliisi sai tiedon tapahtumista noin kello 19.30 Suomen aikaa. Ihmisiä pyydettiin pysyttelemään sisätiloissa.

VG-lehden mukaan tapauksesta on ilmoitettu Norjan turvallisuuspoliisille (PST). Kongsbergiin on lähetetty myös muualta poliiseja sekä pommiryhmä.

Kongsberg sijaitsee Oslosta lounaaseen.

Poliisin on määrä pitää tiedotustilaisuus kello 23 Suomen aikaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE