Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Juha Pylväs paaluttaa: Tulossa keskustan ja kokoomuksen taisto – “Sama ketunhäntä kainalossa kuin aina ennenkin”

Lehtikuva

Tammikuussa pidettävistä aluevaaleista on tulossa ennen muuta keskustan ja kokoomuksen välinen mittelö, eduskuntaryhmän puheenjohtaja Juha Pylväs (kesk.) julistaa tiedotteessaan.

Demokraatti

Demokraatti

“Enkä tarkoita tällä valtapolitiikkaa; sitä, nouseeko vihreä vai sininen tolppa vaali-iltana korkeammalle. Tarkoitan sitä, missä ja millaisina suomalaisten sosiaali- ja terveyspalvelut tulevaisuudessa ovat ja onko koko maassa elämisen edellytyksiä. Kyse on linjasta ja Suomen tulevasta kehityksestä”, Pylväs sanoi maanantaina keskustan Satakunnan piirin järjestämässä avoimessa keskustelutilaisuudessa Porissa.

Pylväs muistuttaa, että kokoomus oli vielä kesäkuussa kaatamassa sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistuksen. Pylväs muistuttaa siitäkin, että vielä muutama vuosi sitten kokoomus ajoi sadan suurkunnan Suomea.

“Uskooko joku, että kokoomuksen linja on muutamassa kuukaudessa muuttunut? Ei ole. Sama keskittämispolitiikan ketunhäntä kokoomuksella on myös aluevaaleissa kainalossa kuin aina ennenkin: palvelut, työpaikat ja ihmiset niiden mukana isoimpiin keskuksiin.”

Pylväällä riittää sanottavaa myös perussuomalaisista. Puolueen linja on Pylvään mielestä kissankokoinen kysymysmerkki.

“Kumpi on perussuomalaisten linja: lähipalvelujen turvaaminen koko Suomessa vai keskittämispolitiikka? Tästä ei ota nyt oikein Erkkikään selvää. Toivon, että puheenjohtaja Riikka Purra selventää perussuomalaisten linjaa.”

SDP:stä Pylväs ei sano halaistua sanaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE