Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Juha Sipilä painosti ja päätoimittaja Atte Jääskeläinen taipui” – näin Yleltä lähteneet toimittajat kommentoivat kohupäätöstä

Julkisen sanan neuvoston mukaan Yle taipui jossain määrin painostuksen alla.

Julkisen sanan neuvosto antoi tänään Yleisradiolle langettavan päätöksen journalistisen päätösvallan luovuttamisesta Terrafame-uutisoinnissa.

Julkisen sanan neuvosto katsoo, että pääministeri Juha Sipilä (kesk.) toimi Yleisradion suuntaan tavalla, joka oli omiaan rajoittamaan sananvapautta. Neuvosto toteaa lausumassaan, että pääministerin Ylen toimittajalle lähettämien viestien määrää ja sävyä voidaan pitää poikkeuksellisena.

Toimittaja Salla Vuorikoski sai pääministeriltä lukuisia sähköposteja sen jälkeen kun Yle oli julkaissut jutun, jossa kerrottiin, että pääministerin sukulaisilla on omistuksia Katera Steel -yhtiössä, joka oli saanut kaivosyhtiö Terrafamelta tilauksen.

JSN käsitteli jupakkaa poikkeuksellisen pitkään ja antoi seitsemän tuntia kestäneen istunnon jälkeen langettavan päätöksen Yleisradiolle. JSN katsoo, että Yle luovutti journalistista päätösvaltaa ulkopuolelle ja rikkoi siten Journalistin ohjeiden kohtia 2. ja 3.

Päätös syntyi tiukan äänestyksen jälkeen, äänet jakautuivat tasan 6–6. Niiden mennessä tasan puheenjohtaja Elina Grundströmin ääni ratkaisi.

Yleisradion vastaava päätoimittaja Atte Jääskeläinen sanoi Ylen haastattelussa, ettei hän ole JSN-ratkaisun seurauksena aikeissa erota tehtävästään.

Toisessa ratkaisussa Yle sai vapauttavan päätöksen.

Lisää aiheesta

Neuvosto katsoi, että Yle oli kertonut Terrafame-juttuun tehdyistä muutoksista epäjohdonmukaisesti, mutta että jutussa tai sen alaotsikossa ei ollut virhettä. Pelkästä muokkaamisesta ei ollut välttämätöntä kertoa yleisölle.

Päätökset puhuttavat sosiaalisessa mediassa.

Yleisradiosta kohun aikana irtisanoutuneilta toimittajilta ne kirvoittivat muutaman Twitter-kommentin.

Nykyinen Suomen Kuvalehden toimituspäällikkö Jussi Eronen irtisanoutui joulukuussa Yleltä samaan aikaan kollegansa Salla Vuorikosken kanssa. Molemmat siirtyivät sittemmin SK:n palvelukseen. He perustelivat eroaan näkemyseroilla Ylen johdon kanssa.

Toimittaja Susanne Päivärinta irtisanoutui Yleltä helmikuun alussa. Hän siirtyi Iltalehteen.

Irtisanoutumisensa yhteydessä Päivärinta lähetti kollegoilleen sähköpostin, jossa hän kritisoi Ylen päätoimittajaa hänen toiminnastaan pääministeriin liittyneen Terrafame-kohun yhteydessä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE