Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Juha Sipilälle puheenjohtajuus turvefirmana tunnetusta valtionyhtiöstä – liikevaihto 500 miljoonaa euroa

Juha Sipilä on entinen pääministeri.

Vapo Oy:n ylimääräinen yhtiökokous on tänään pitämässään kokouksessa valinnut kansanedustaja Juha Sipilän uudeksi Vapo Oy:n hallintoneuvoston jäseneksi ja hallintoneuvoston puheenjohtajaksi.

Demokraatti

Demokraatti

Vapo tunnetaan muun muassa turvefirmana. Vapon nettisivujen mukaan konserni edistää liiketoiminnoillaan puhdasta ja vettä säästävää paikallista elintarviketuotantoa, tarjoaa paikallisia polttoaineita sekä lämmön- ja höyryntuotantoratkaisuja, kehittää uusia tuotteita saastuneen ympäristön puhdistamiseen sekä luoda hyvinvointia työllistämällä, kierrättämällä ja luomalla viihtyisiä elinympäristöjä.

Vapo on perustettu vuonna 1940, henkilöstöä on tuhat ja liikevaihto on 500 miljoonaa euroa.

Hallitusohjelman mukaan turpeen pääasiallinen energiakäyttö päättyy nykyennusteiden mukaan 2030-luvun aikana päästöoikeuden hinnan noustessa, vaikkakin se säilyy huoltovarmuuspolttoaineena. “Turpeen energiakäyttö vähintään puolitetaan vuoteen 2030 mennessä. Energiaverotuksen kokonaisuudistuksen osana arvioidaan turpeen verotukseen tarvittavat muutokset, jotta turpeeseen liittyvä tavoite vuonna 2030 toteutuu. On pidettävä huolta siitä, ettei ainespuuta ohjaudu polttoon.”

Vapon hallintoneuvoston puheenjohtajan kokouspalkkio on 800 euroa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE