Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Juha Sipilän hallituksella alkaa olla tuli hännän alla – uutta oikeuskansleria ei valita vieläkään

Hallitus ei meinaa millään löytää oikeuskansleri Jaakko Jonkalle seuraajaa. Asialla alkaa olla jo tulenpalava hoppu.

Hallitus otti keskiviikkona aikalisän uuden oikeuskanslerin valinnassa. Vielä aamulla näytti siltä, että oikeus- ja työministeri Jari Lindström (ps.) esittelee nimitysehdotuksensa valtioneuvostolle torstaina.

Myöhemmin päivällä asian käsittelyä päätettiin kuitenkin lykätä tuonnemmaksi.

Oikeuskanslerin valinnalla on pikkuhiljaa kiire, sillä uusi oikeuskansleri aloittaa toukokuun alussa, jolloin nykyinen oikeuskansleri Jaakko Jonkka jää eläkkeelle.

Oikeuskanslerin virkaan haki yhteensä yhdeksän ihmistä. Heidän joukossaan olivat muun muassa alivaltiosihteeri Tuomas Pöysti, apulaisoikeusasiamies Maija Sakslin ja oikeusneuvos Mikko Puumalainen. Myös Turun yliopiston professorit Veli-Pekka Viljanen ja Raimo Siltala hakivat virkaa.

Oikeuskanslerin nimittää presidentti valtioneuvoston ratkaisuehdotuksen pohjalta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE