Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Juhana Vartiainen hurjempana kuin koskaan: Suomeen on luotu “apartheid-järjestelmä”

Sipilän hallitus esitti kehysriihessään työsopimuslakiin muutosta, jonka mukaan työnantaja saisi tehdä vähintään 3 kuukautta yhtäjaksoisesti työttömänä työnhakijana olleen, alle 30-vuotiaan nuoren kanssa määräaikaisen sopimuksen ilman laissa muutoin säädettyä perusteltua syytä.

Demokraatti

Demokraatti

Suomen Nuorisoyhteistyö – Allianssi tyrmäsi esityksen täysin perusteettomana ja työntekijöiden yhdenvertaisuutta rikkovana.

“Muutaman kuukauden kitkatyöttömyysjaksot ovat hyvin tavallisia nuorten pätkätyöläisten keskuudessa. Tavanomaista on sekin, ettei nuori työllisty heti valmistumisen jälkeen. Nuoret ovat jo nykyisellään muita väestönosia useammin määräaikaisten työsuhteiden piirissä, ja jo pitkään on ollut tiedossa määräaikaisten työsuhteiden kasautuminen erityisesti nuorille naisille. On todella vaikea nähdä, miten esitetty työsopimuslain muutos edistäisi mitään muuta kuin nuorten kokemaa epävarmuutta työmarkkinoilla” Allianssin puheenjohtaja Elisa Gebhard sanoi tiedotteessa maanantaina.

“Hallituksen on pidettävä huolta siitä, että ihmisiä kohdellaan työmarkkinoilla oikeudenmukaisesti ja yhdenvertaisesti iästä riippumatta. Alle kolmekymppiset maksavat työstään veroja samalla tavalla kuin yli kolmekymppiset – miksi heitä eivät koskisi myös samat oikeudet?”, Gebhard kysyi.

Akavan puheenjohtaja Sture Fjäder kommentoi aihetta Twitterissä sanomalla, että jakaa Gebhardin huolia. Gebhard puhui aiheesta sunnuntaina myös Ylen tv-uutisissa.

“Samaa mieltä. Jos yleensä nyt joustavoitetaan työelämää ja sen pelisääntöjä esim. paikallisen sopimisen kautta se pitää koskea kaikkia palkansaajia. Nyt valittu vaan nuoret joustojen kohteeksi joka ei ole oikein.”

Fjäderin twiitin jakoi puolestaan kokoomuksen kansanedustaja Juhana Vartiainen hätkähdyttävällä kommenttitekstillä.

Lisää aiheesta

“Nimenomaan kaikkia palkansaajia, järjestäytyneitä ja järjestäytymättömiä. Nykyiset syrjivät sopimuskiellot luovat apartheid-järjestelmän. Ja minulle ja luulenpa Kokoomuksellekin sopisi alkuperäinen hallitusohjelma, jonka mukaan määräaikaisuutta helpotetaan kaikille.”

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE