Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Juhana Vartiainen: “Saahan nyt ihminen juovuksissa olla torilla”

Juhana Vartiainen oli kutsuttu puhujaksi SAK:n viime viikolla järjestämään aktiivimallin vastaiseen mielenilmaukseen. Hänen tehtävänään oli puolustaa aktiivimallia, jota mielenilmaus vastusti.

Viime perjantain mielenilmauksessa Helsingin Senaatintorilla aktiivimallista julkisesti väitellyt Juhana Vartiainen sanoi Iltalehden Sensuroimaton Päivärinta -ohjelmassa, että ”se yleisö oli suurelta osin aika juovuksissa, kun katsoi lähempää”.

Vartiaisen lausunto on herättänyt myös närkästystä. Muun muassa vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson tvittasi, että “ylivoimaisesti suurin osa osallistujista ei todellakaan ollut humalassa. Tässä taas vähätellään ja luodaan negatiivista kuvaa.”

Andersson kyseli myös, miksi pienituloisten alkoholinkäytöstä syntyy moraalipaniikki?

Esimerkiksi PAMin valtuuston 1. varapuheenjohtaja, Turun kaupunginvaltuutettu Berhan Ahmadi (sd.) on vaatinut Vartiaiselta anteeksipyyntöä.

– Sinulla on anteeksi pyydettävä sille yli 10.000 ihmisille Senaatintorilla! Ahmadi tviittaa.

Vartiainen ei pyytele anteeksi, mutta loiventaa lausuntoaan.

– Voin vain puhua omana kokemusasiantuntijana. Kävelin joukkion läpi, siinä oli juopuneita, muutama myös lähestyi minua. Siellä oli paljon porukkaa, erilaisia ryhmiä. Voihan olla, että ne jotka ovat vähän maistaneet, uskaltavat lähestyä. En minä asiaa omasta päästäni keksinyt. Myönnän auliisti, että se oli vain vaikutelmani ja voi olla että se on harhaanjohtava. Ja voi olla että ne harvat jotka olivat juovuksissa tulivat nimenomaan juttelemaan minulle, sittenhän se on erittäin harhaanjohtava kokemus. Mutta se oli kokemukseni, että tämäkin ilmiö sillä torilla näkyi. Saanhan minä nyt oman kokemukseni kertoa.

– Kun on paljon ihmisiä, kokemukset tapahtumasta, jossa on tiettyä kiihottuneisuutta ilmassa, voivat olla aika erilaisia. En nyt ryhdy pyytämään anteeksi sitä, että kerron vaikutelmani, mutta olen ihan mielelläni väärässä tässä.

“Kävelin porukan lävitse uteliaana ja hyväntuulisena.”

Vartiainen arvelee myös, että hänellä on saattanut jäädä mielenilmaukseen osallistuneista sekavampi kuva kuin todellisuudessa oli myös sen vuoksi, että ihmiset pitivät kovaa ääntä lähellä lavaa. Ääntä kuuluikin nimenomaan juuri Vartiaisen puhuessa, koska hän puolusti hallituksen aktiivimallia, jonka perumista varten SAK:n mielenilmaus järjestettiin.

Kun Vartiainen käveli torilla, ihmiset tulivat juttelemaan hänelle ja haastamaan mielipitein.

– En kokenut sitä pelottavana, eivät minua suomalaiset pelota. Kävelin porukan lävitse uteliaana ja hyväntuulisena ja vastailin kysymyksiin. Eivät siellä kaikki olleet kiukkuisia ja raivokkaita, minulle monet juttelivat aika hyväntuulisesti. Vihaa, kiukkua ja raivoa on liioiteltu.

Li Anderssonin kysymästä moraalipaniikista Vartiainen toteaa, ettei edes ajattele, että siinä olisi erityisen paheksuttavaa, jos on vähän ottaneena torilla.

– Saahan nyt ihminen juovuksissa olla torilla, Vartiainen sanoo.

– Mitä väliä siellä on, jos siellä joku on humalassa ollut? kysyi Anderssonkin.

“SAK on järjestö, jonka kanssa olen mielelläni dialogissa.”

Vartiainen on saanut tulostaan mielenilmaukseen myös kehuja. Sitä on tullut paljon kadulla ja sähköpostitse. Hän tuli paikalle puolustamaan hallituksen mallia, kun esimerkiksi ministereitä ei näkynyt mailla ei halmeilla. SAK on kertonut, että oli sovittu, etteivät ministerit tule paikalle.

Vartiainen toteaa, että on perehtynyt aktiivimalliin valiokuntatyössä eduskunnassa.

– Kun SAK pyysi, ajattelin että rehdisti tulen paikalle puolustamaan. SAK on järjestö, jonka kanssa olen mielelläni dialogissa, en halua suhteita poikki enkä mykkäkoulua. Arvaukseni on, että hallituksen jäsenille on saatettu sanoa ihan turvamielessäkin, että parempi etteivät tulisi. Se ei välttämättä ole sitä, että he olisivat vastuunpakoilijoita.

 

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE